Kaitaan koulun oppilaat tekivät Espoon kaupunginmuseolle minianimoidun mobiilioppaan kulttuuriperintöön

Kaitaan koulun 7.-luokkalaiset ja Espoon kaupunginmuseon yhteistyönä syntyneessä oppaassa oppilaiden tekemät minianimaatiot herättävät henkiin Villa Rulluddin huvilaelämää. Villa Rulludd on merkittävä kulttuuriympäristökohde ja yksi kaupunginmuseon museoista. Villa Rulluddin mobiilireitin animaatioiden teemat ovat oppilaiden itsensä valitsemia ja niissä tarkastellaan aluetta ja valittua aihetta nuorten omin silmin. Animaatioiden ohella oppilaat toteuttivat Rulludd-aiheisen tietovisan, joka on pelattavissa mobiilioppaassa. Oppilaiden ja opettajien toive on, että tietovisaa voi hyödyntää esimerkiksi huvilamuseo Villa Rulluddin yläkoululaisille suunnatuilla opastuksilla.
Tapiola asukkaiden tarinoina -mobiilireitin sisältö puolestaan koostuu asukkaiden muistoista, joita on kerätty vuosina 2003 ja 2018. Reitin avulla pääsee tutustumaan Tapiolaan muistojen, tarinoiden ja lempipaikkojen näkökulmasta. Reitin voi kiertää kokonaan tai tutustua yksittäisiin mielenkiintoisiin kohteisiin. Mobiilioppaassa on myös paljon kuvia 1950-luvulta tähän päivään. Mobiiliopas on jatkoa kesällä 2018 avoinna olleelle karttakyselylle ja syksyllä järjestetyille kävelykierroksille, jotka toteutettiin yhdessä Espoon ympäristömuotoilun tiimin kanssa.
Animaatiot ja tietovisa Rulludd-mobiilioppaaseen toteutettiin osana Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran ja Suomen museoliiton hanketta Mobiilireittejä kulttuuriperintöön.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Villa Rulludd -mobiiliopas
Sanna Valoranta-Saltikoff, Museolehtori
043 8245 420, sanna.valoranta-saltikoff@espoo.fi
Tapiola-mobiiliopas
Tiina Hero, Museolehtori
046 8772680, tiina.hero@espoo.fi
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Espoon kaupunginmuseo on perustettu vuonna 1958, ja sen museoperheeseen kuuluvat KAMU Näyttelykeskus WeeGeellä, Talomuseo Glims, Huvilamuseo Villa Rulludd, Koulumuseo Lagstad ja kesäkuussa 2018 avattu Saaristomuseo Pentala.
Espoon kaupunginmuseo on kulttuurihistoriallinen museo, jonka tehtävänä on vaalia, tutkia ja tallentaa Espoon alueen ja sen asukkaiden historiaa ja kulttuuriperintöä monin eri tavoin sekä esitellä ja kertoa siitä tämän päivän ihmisille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tila- ja asuntojaosto: Esitys Tilapalvelut-liikelaitoksen talousarvioksi 202425.9.2023 10:26:50 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto antoi kaupunginhallitukselle esityksen Tilapalvelut-liikelaitoksen talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2024–2026 käyttötalouden osalta.
Kannusalissa ajankohtaisimpien metalli- ja vaihtoehtorock-artistien keikkoja25.9.2023 10:16:35 EEST | Tiedote
Maanalaiseen musaklubiin syksyn aikana saapuvat Brother Firetribe, Teksti-TV 666 + Bad Sauna, Leverage, Lähiöbotox + Stoned Statues sekä Bloodred Hourglass + Luna Kills.
Liikuntalautakunta on huolissaan liikuntahallien käyttötavoista sekä lasten harrastamisen hinnasta21.9.2023 17:28:24 EEST | Tiedote
Espoo on Suomen kuuden suurimman kaupungin liikuntavertailussa kärkiluokkaa kaikilla muilla mittareilla paitsi liikuntahalleissa. Kun verrataan liikuntahallien yhteenlaskettuja pinta-aloja, Espoo on sijalla kuusi.
Kulttuurilautakunnan päätöksiä 19.9.202319.9.2023 18:44:20 EEST | Tiedote
Lautakunta päätti syksyn ensimmäisessä kokouksessaan muun muassa talousarvioehdotuksesta vuodelle 2024 sekä taideapurahoista.
Espoon Lasten viikonloppu järjestetään jo kolmatta kertaa19.9.2023 08:48:28 EEST | Tiedote
Viikonlopusta löytyy jälleen laadukasta tarjontaa moneen makuun eri-ikäisille. Luvassa on täyttä lastenkulttuurin juhlaa ympäri Espoota 29.9.–1.10.2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme