HSL-Sovellus palkittiin Slush-tapahtumassa parhaana Android-mobiilipalveluna

HSL-Sovellus oli Paras Mobiilipalvelu -kilpailun tuomariston mukaan hieno esimerkki palvelusta, joka olisi mahdollista laajentaa jopa maailmanlaajuiseksi, ja sellaiset tulevat olemaan jatkossa Suomen menestyksen kulmakiviä. Tuomariston mielestä oli ilahduttavaa huomata, kuinka Suomesta löytyy osaamista tällaisten palvelujen tuottamiseen.
Kilpailuun osallistui kaiken kaikkiaan lähes sata palvelua kuudessa eri sarjassa. Tuomariston puheenjohtajana toimi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.
HSL-sovelluksen suosiosta kertovat myös sen käyttäjäluvut. Kesäkuussa 2018 käyttöön tullutta HSL-sovellusta on ladattu jo yli 900 000 kertaa. Sovelluksella ja sen aikaisemmalla versiolla HSL:n mobiililippusovelluksella myydään tänä vuonna lippuja yhteensä 80 miljoonan euron edestä.
Kun HSL:n mobiililippusovellus tuli käyttöön vuonna 2015, myynnissä oli aluksi vain aikuisten kertalippuja. Tätä nykyä HSL-sovelluksella voi ostaa kerta- ja vuorokausilippuja sekä aikuisten 30 vuorokauden lippuja. Sovelluksessa on myös Reittiopas, joka parhaiden kulkuyhteyksien lisäksi kertoo matkoille tarvittavan lipun. Lisäksi sovellus poimii uutisvirtaan kullekin käyttäjälle kohdennettuja liikenneuutisia.
Sovellukseen tulossa uusia lippuja ja ominaisuuksia
”Olemme iloisia saamastamme tunnustuksesta ja se kannustaa meitä kehittämään sovellusta eteenpäin yhdessä asiakkaidemme kanssa”, sovelluksen konseptin omistaja Niko Tynkkynen HSL:stä sanoo. ”Lähitulevaisuudessa lipun voi ostaa 30 vuorokauden välein veloitettavana jatkuvana tilauksena, jolloin lippu on aina voimassa. Samalla opiskelijoille tulee mahdollisuus ostaa kausilippu alennushintaan. Myös Reittiopas helpottaa jatkossa entistä paremmin asiakkaidemme liikkumista.”
HSL-sovelluksen voit ladata maksutta Android- ja iPhone –älypuhelimiin joko App Storesta tai Google Play –sovelluskapasta. Sovellus toimii Android- ja iPhone -älypuhelimissa, joiden käyttöjärjestelmä on Android 5.0 tai iOS 9.0 tai niitä uudempi.
HSL on Slushin tuotantokumppani ja tukee Slushia tapahtuman ekologisten tavoitteiden saavuttamisessa liikkumisen saralla. HSL myönsi vapaan matkustusoikeuden seudulliseen joukkoliikenteeseen Slush 2018 tapahtumalle ja tarjosi yhteistyössä Slushin kanssa 10 000 tapahtumaan osallistujille ja akkreditoituneille kolmen vuorokauden seutuliput.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osastonjohtaja Mari Flink, HSL, puh. 040 7150 440
Konseptin omistaja Niko Tynkkynen, HSL, puh. 040 718 5957
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Kehärata täyttää tänään kymmenen vuotta – I- ja P-junat ovat löytäneet paikkansa HSL:n liikenteessä1.7.2025 10:59:20 EEST | Tiedote
I- ja P-junat viettävät merkkipäiväänsä tänään. Muun muassa Helsingin keskustan, lentoaseman sekä Itä- ja Länsi-Vantaan yhdistävä Kehärata valmistui tasan kymmenen vuotta sitten, 1.7.2015.
Matkustajilta kiitettävä yleisarvosana joukkoliikenteelle24.6.2025 12:42:35 EEST | Tiedote
Kevään 2025 HSL:n joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimuksessa 82 prosenttia matkustajista oli joko erittäin tai melko tyytyväisiä joukkoliikenteeseen antaen sille yleisarvosanaksi 4 tai 5 asteikolla 1–5. Syksyllä 2024 tyytyväisten matkustajien osuus oli 83 prosenttia.
HSL uudistaa raitiovaunujen väritystä Helsingissä24.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Raitiovaunujen väritys uudistuu Helsingissä maltillisesti, kun raitioverkko laajenee uusille alueille. Turkoosi pikaratikan väritys on tulevaisuudessakin käytössä erillisillä radoilla kulkevilla linjoilla, kuten linjalla 15 ja tulevalla Vantaan ratikalla. Kaikilla muilla raitiolinjoilla liikennöidään perinteisellä keltavihreällä värityksellä, joka samassa yhteydessä uudistuu hieman.
Rantaradan junaliikenteessä viiden viikon katko juhannuksen jälkeen18.6.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen viideksi viikoksi juhannuksen jälkeen 23.6.–27.7. Lisäksi HSL-junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja viikonloppuisin syksyllä. Myös toukokuussa rantaradan junaliikenteessä oli vuorokauden mittaisia katkoja. Katkot vaikuttavat lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla. Rantaradan työt liittyvät Espoon kaupunkirata -hankkeeseen, joka jatkuu vuoteen 2029 asti.
HSL:n hallituksen päätöksiä 17.6.202517.6.2025 16:26:03 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 17. kesäkuuta 2025 ja päätti seuraavista asioista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme