Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto vauhdittaa ekologisten tekstiilikuitujen kehittämistä uudella pilottilaitteistolla

Jaa
Otaniemeen rakennettava pilottilaitteisto tukee sekä tutkimusta, opetusta että tuotekehitystä. Uudella laitteistolla Ioncell-kuitua voidaan valmistaa jopa satakertainen määrä nykyiseen verrattuna, mikä mahdollistaa yhteistyön entistä useampien yritysten kanssa.
Uusien, korkean jalostusarvon tuotteiden kehittäminen on tärkeä osa Suomen biotalousstrategiaa. Tekstiilikuidusta saatava hinta on 2,5 kertainen liukoselluun verrattuna – ja kuidusta edelleen tehtävissä tuotteissa sitäkin korkeampi. Kuva: Safa Hovinen
Uusien, korkean jalostusarvon tuotteiden kehittäminen on tärkeä osa Suomen biotalousstrategiaa. Tekstiilikuidusta saatava hinta on 2,5 kertainen liukoselluun verrattuna – ja kuidusta edelleen tehtävissä tuotteissa sitäkin korkeampi. Kuva: Safa Hovinen

Aalto-yliopisto vauhdittaa Ioncell-kuidunvalmistusmenetelmän kehitystä rakentamalla pilottilaitteiston Otaniemessä sijaitsevan biotuotekeskuksensa (Aalto Bioproduct Centre) tiloihin. Pilottilaitteistolla tekstiilikuitua voidaan valmistaa noin kymmenen kilogrammaa päivässä, kun sitä tähän asti on syntynyt käsityönä laboratoriossa sadan gramman päivävauhtia.

”Kiinnostus ekologisia tekstiilikuituja kohtaan on kova, ja meille tulee tekstiili- ja muotialan yrityksiltä paljon materiaalipyyntöjä, joihin emme pysty vastaamaan. Pilottilaitteiston ansiosta voimme toimittaa kuitua testattavaksi paljon suurempia määriä ja tehdä yhteistyötä entistä useampien yritysten kanssa”, kertoo hanketta vetävä professori Janne Laine, joka aloittaa Aalto-yliopiston innovaatioista vastaavana vararehtorina 1. tammikuuta 2019.

Valmistelut pilottilaitteiston rakentamiseksi ovat jo täydessä vauhdissa. Jos kaikki menee suunnitellusti, toiminta käynnistyy vuoden 2020 aikana. Investoinnin suuruus on noin 4 miljoonaa euroa, ja mukaan haetaan jo nyt yritys- ja kaupallistamiskumppaneita.

Koko valmistusketju saman katon alla

Laineen mukaan pilottilaitteiston tavoite on Ioncell-teknologian toimivuuden osoittaminen suuremmassa mittakaavassa, mikä on edellytys tulevaisuudessa siintävän kaupallisen valmistuksen aloittamiselle.

”Samalla luomme tutkijoille ja opiskelijoille erinomaisen ympäristön tutkia tekstiilikuidun valmistuksen perusilmiöitä, mikä on uuden teknologian kehityksen kannalta ehdoton edellytys”.

”Ioncell-tiimissä on jo osaajia biomateriaalialan asiantuntijoista kemisti-insinööreihin ja muotoilijoihin, ja nyt mukaan saadaan lisää aaltolaisia koneenrakennuksesta tuotantotalouteen ja liiketoimintaan. Tämä on monialainen osaamishanke – Aaltoa parhaimmillaan”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Tutkijoiden tavoitteena on kehittää Ioncellistä täysin suljetun kierron (closed loop) prosessi. Se tarkoittaa, että kuidun valmistamisessa käytettävä ioninen neste käytetään aina uudelleen, ja materiaalina hyödynnetään sellun lisäksi kierrätysmateriaaleja, kuten tekstiilejä, paperia ja pahvia.

”Meillä Aallossa on koko tekstiilin valmistusketju aina kuidunvalmistuksesta lankoihin, kankaisiin ja valmiisiin tuotteisiin saakka”, sanoo työelämäprofessori Pirjo Kääriäinen.

”Voimme hyvin olla tuomassa tekstiiliteollisuutta takaisin Suomeen – uudessa, ympäristöystävällisessä muodossa”, Janne Laine uskoo.

Tulevaisuudessa pilottilaitteistoa voidaan käyttää myös muiden uusien, biomassaa hyödyntävien tuotteiden kehittämisessä.

Ioncell on Aalto-yliopiston professori Herbert Sixtan johdolla kehitetty menetelmä niin sanottujen selluloosamuuntokuitujen valmistukseen. Markkinoilla olevista selluloosamuuntokuiduista yleisin on viskoosi. Ioncell-kuitujen valmistuksessa käytetään Helsingin yliopiston professori Ilkka Kilpeläisen kehittämää myrkytöntä ja turvallista ionista nestettä.

Osa Ioncellin suuremman mittakaavan valmistuksen valmistelutyöstä on tehty TeKiDe-hankkeen Aalto-yliopiston osahankkeessa, jota rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR). Rahoittava viranomainen on Uudenmaan liitto. TeKiDe-hanke palkittiin Euroopan komission RegioStars-kilpailussa lokakuussa.

Ioncell.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Janne Laine, professori (innovaatioista vastaava vararehtori 1.1.2019 alkaen)
p. 050 465 6835
janne.laine@aalto.fi

Kuvat

Uusien, korkean jalostusarvon tuotteiden kehittäminen on tärkeä osa Suomen biotalousstrategiaa. Tekstiilikuidusta saatava hinta on 2,5 kertainen liukoselluun verrattuna – ja kuidusta edelleen tehtävissä tuotteissa sitäkin korkeampi. Kuva: Safa Hovinen
Uusien, korkean jalostusarvon tuotteiden kehittäminen on tärkeä osa Suomen biotalousstrategiaa. Tekstiilikuidusta saatava hinta on 2,5 kertainen liukoselluun verrattuna – ja kuidusta edelleen tehtävissä tuotteissa sitäkin korkeampi. Kuva: Safa Hovinen
Lataa
Ioncell-lankoja ja kangasnäytteitä. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Ioncell-lankoja ja kangasnäytteitä. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

bsky.app/profile/aalto.fi

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

KAJ-yhtyeen Eurooppaa kiertänyt sauna mallinnettiin 3D:nä – Aalto-yliopisto tallentaa Pohjanmaan kulttuuriperintöä virtuaalitodellisuuteen16.5.2025 13:50:00 EEST | Tiedote

Kuka tahansa voi kurkistaa sisään Euroopan sydämet valloittaneen KAJ-yhtyeen kuuluisaan saunaan, sillä se on nyt mallinnettu 3D:nä. Aalto-yliopiston tutkijat kuvasivat saunan Vöyrillä osana laajempaa hanketta, jossa tallennetaan pohjalaista kulttuuriperintöä uudella tavalla. 3D-malli saunasta on nyt median vapaasti ladattavissa tästä kansiosta. Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti eli MeMo on parhaillaan Pohjanmaan kiertueella mallintamassa paikallisia museoita, rakennuksia ja esineitä. Tarkoituksena on kehittää uudenlaisia tapoja visualisoida ja pelillistää kulttuuriperintöä, ja näin innostaa nuoria sen pariin. Samalla luodaan saavutettavia virtuaalikokemuksia – teekkarimaisella rohkeudella, MeMon johtaja Hannu Hyyppä muistuttaa. Mallinnusta tehdään useilla erilaisilla 3D-teknologioilla. ”Drooniteknologialla mallinnamme rakennetun ympäristön. Tätä yhdistetään sitten laserkeilausaineistoon, jota otetaan sekä ulkoa että sisältä. Erilaiset kamera-

Aalto-yliopiston muodin ja tekstiiliosaamisen kärkitapahtuma Näytös/Näyttely25 nyt laajempana kuin koskaan14.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote

Toukokuun lopussa kansainvälisen muoti- ja tekstiilimaailman katseet kohdistuvat Aalto-yliopistoon ja sen kärkitapahtumaan Näytös/Näyttely25. Mukana on koko Aallon tekstiilin, vaatteen ja muodin alueen osaaminen, kun sekä muodin kandidaattipääaineesta että muodin ja tekstiilin maisteripääaineesta (Fashion, Clothing and Textile Design) valmistuvat opiskelijat esittelevät opinnäytetyönsä. Tapahtuma on kaksiosainen. Näytös25-muotinäytöstä on mahdollista seurata livelähetyksenä verkossa osoitteessa aalto.fashion tai Instagram-tilillä @aalto_fashion torstaina 22.5.2025 alkaen klo 20.30. Tekstiilin, vaatteen ja muodin konsepteja näyttelyn muodossa esittelevä Näyttely25 on yleisölle avoinna 16.–31.5.2025 Otaniemen kampuksen Väre-rakennuksessa. Suomalaiselle muoti- ja tekstiiliosaamiselle on paljon kysyntää Muoti peilaa ympäröivän yhteiskunnan tilaa ja on jatkuvassa muutoksessa. Tällä hetkellä kestävyyskriisin keskellä kamppaileva maailma tarvitsee erityisen paljon luovien alojen tarjoamaa pos

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye