Finnish Web Awards

Visit Finland voitti - Finnish Web Awards Grand Prix 2018

Jaa
Finnish Web Awards palkitsee jälleen maamme parhaat nettisivujen suunnittelijat ja tekijät. Vuoden 2018 kilpailuun osallistui iso joukko maamme merkittävimpiä toimistoja ja brändejä. Yleisö äänesti netissä finaaliin parhaat sivut, ja niiden joukosta arvovaltainen tuomaristo valitsi marraskuussa voittajat.
Visit Finland
Visit Finland

Tuomaroinnissa kolme parasta sivustoa erottui selvästi muista. FWA Grand Prix:n voittaja on Suomen matkailusivusto visitfinland.com, joka täyttää markkinointitehtävänsä upeasti ja monipuolisesti. ”Vihdoinkin kotimaastamme sivusto, jonka linkin voi ylpeänä lähettää kenelle tahansa ulkomaalaiselle toivottaen tervetulleeksi kotimaahamme”, toteaa tuomariston puheenjohtaja Pekka Nuikki.

Kultainen FWA-palkinto jaettiin Evermaden tekemän Helsingin Diakonissalaitoksen ja Mainostoimisto Sininen Härän synnyttämän Hatsolon sivustoille. HDL:n sivusto kertoo järjestön tehtävät ja olemassaolon tarkoituksen rohkeasti, inhimillisesti, selkeästi ja osallistumaan kannustaen. Hatsolon vilpittömyys ja positiivisuus on sivuston punainen lanka ja sivuston toteutus johdonmukainen. 

Netissä toteutettu yleisöäänestys keräsi lähes 35 000 ääntä. Yleisöäänestyksen suosikki oli Mainostoimisto Speciaalin sivusto, toiseksi äänestettiin Hatsolon, ja kolmantena Eckerö Linen sivusto.

Tuomaristoon kuuluivat Jorma Ollila, Ilkka Paananen, Tarja Virmala, Heikki Ahdekivi, Jaakko Tapaninen, Jorma Silvasti ja tuomariston puheenjohtaja Pekka Nuikki. Kriteereinä oli ulkoasun ja teknisten ominaisuuksien ohessa yhteensä parikymmentä muuta arvioinnin mittaria.

Vuoden 2018 voittajat ovat:

Grand Prix: visitfinland.com (Creuna ja SEK)

Gold: hdl.fi (Evermade)
Gold: hatsolo.fi (Mainostoimisto Sininen Härkä)

Silver: suomenjaatelo.fi (Werklig)
Silver: trainershouse.fi (Zeeland Family Oyj)

Bronze: marjakurki.com (Crasman Oy)
Bronze: eckeroline.fi(Digia)
Bronze: fillarilla.fi (Zeeland Family Oyj ja Recommended Finland)

Paras UI-Design: analyse2.com (Contrast Digital Oy)
Paras kuvitus: visitfinland.com (Creuna ja SEK)
Paras tekninen toteutus: noodi.me (Vincit)
Paras teksti: hdl.fi (Evermade)
Paras UX-design: slush.org (Evermade)
Paras mobiilipalvelu: Helsingin Seudun Liikenne -mobiilisovellus (Palmu)

Paras verkkokauppa: aurinkomatkat.fi (Aurinkomatkat)
Paras blogi: hatsolo.fi (Mainostoimisto Sininen Härkä)
Paras kotisivu: sitra.fi/hankkeet/100-fiksua-arjen-tekoa/ (Vapa Marketing Oy)

FWA jatkuu vuonna 2019! Kilpailu haluaa korostaa suomalaisten brändien ja sivustojen merkitystä liiketoiminnan menestystekijänä.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


www.fwa.fi


Pekka Nuikki
pekka.nuikki@fine-magazines.com
0400 503 784


Pia Petäjä
pia.petaja@fwa.fi
044 241 0204

Kuvat

Visit Finland
Visit Finland
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnish Web Awards
Finnish Web Awards



https://fwa.fi
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye