Juustoportille kaksi kultamitalia kansainvälisessä juustokilpailussa

Juustoportin vientipäällikkö Sampo Hauta-aho iloitsee juustojen menestyksestä ”Tämä avaa uusia ovia vientiin, mitalit toimivat ikään kuin todistuksina juustojen hyvästä laadusta.”
”Olemme ylpeitä kultamitaleista ja hyvästä suorituksesta näin suuressa kilpailussa. Keski-Euroopasta saatu oppi ja intohimoinen työ juustojen parissa on kannattanut ja tunnustukset innoittavat meitä pyrkimään kohti maailman kirkkainta kärkeä. Suhtaudumme asiaan nöyrästi ja jatkamme juustojemme kehittämistä.” sanoo Juustoportin markkinoinnista vastaava Niklas Keski-Kasari.
Juustoportti vie juustoja Eurooppaan ja yhtiö kommentoi Saksan olevan sen päävientimarkkina juustojen osalta tällä hetkellä. Juustoportti aloitti laajamittaisemman viennin 2015.
Kuva: Voittajajuustot / Juustoportti, vapaasti käytettävissä uutisen yhteydessä
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Juustoportti on jalasjärveläinen elintarvikealan konserni, joka on kasvanut viidessäkymmenessä vuodessa pienestä maatilajuustolasta yli 200 henkilöä työllistäväksi perheyritykseksi. Juustoportilla on meijeri- ja juustolatoiminnan lisäksi kahvila-ravintolat Jalasjärvellä, Mäntsälässä, Kärsämäellä ja Ylöjärvellä, sekä ruokatuotteita valmistava Kasvis Galleria Kuopiossa. Juustoportti on tuotantotekniikaltaan Suomen moderneimpia meijereitä, ja se on maailmalla palkittu kypsytetyistä juustoistaan. Suomessa Juustoportti on saanut tunnustusta esimerkiksi hyvänä työnantajana ja perinteisen toimialan rajojen rikkojana. Juustoportti on jo yli parinkymmenen vuoden ajan luonut joka kuukausi yhden uuden, pysyvän työpaikan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Juustoportti Oy
Kärsämäen Juustoportin laajennus on nyt valmis26.2.2025 15:30:51 EET | Tiedote
Kärsämäellä avautunut laajennus tarjoaa entistä enemmän tilaa ruokailijoille. Uudistetussa ravintolassa on nyt 200 asiakaspaikkaa, ja ryhmille on varattavissa viihtyisä kabinetti 24 hengelle.
Juustoportin meijeri siirtyi uusiutuvalla sähköllä tuotettuun prosessilämpöön18.11.2024 12:45:22 EET | Tiedote
Jalasjärvellä sijaitseva Juustoportin meijeri pienentää lämmöntuotannon päästöjä siirtyessään tuottamaan prosessilämmön kokonaan uusiutuvalla energialla. Kiinteistön viereen on valmistunut sähkökattila, joka tuottaa koko meijerin tarvitseman prosessilämmön. Steriloinnissa tarvittava höyry on tuotettu lähialueen biokaasulla jo reilun vuoden ajan.
Juustoportin ruokatehdas on valmistunut27.6.2024 15:30:00 EEST | Tiedote
Juustoportti-konserniin kuuluvan Kasvisgallerian ruokatehdas on valmistunut Kuopion Pieneen Neulamäkeen. Rakennuksen koneistaminen tuotantokäyttöön jatkuu kesän ajan. Uusi tehdas tuplaa tuotantokapasiteetin. Ensimmäiset uuden tehtaan tuotteet ovat kaupoissa syksyllä ja ensi vuoden aikana.
Juustoportti poistaa myynnistä erän Juustoportti Vispikerma 5 dl laktoositon UHT-tuotteita21.5.2024 16:19:16 EEST | Tiedote
Juustoportti Vispikerma 5 dl laktoositon UHT-tuotteen omavalvonnassa on havaittu laatupoikkeama, jonka varotoimena poistamme myynnistä kyseisen valmistuserän. Pakkauslinjan häiriön vuoksi tuote saattaa pilaantua ennenaikaisesti. Häiriö ei koske muita Juustoportin myynnissä olevia eriä tai tuotteita.
Juustoportille tuplakultaa Itävallasta!30.10.2023 11:21:33 EET | Tiedote
Jalasjärveläinen Juustoportti on voittanut kaksi kultamitalia Tirolissa lokakuussa järjestetyssä kansainvälisessä Käsiade-juustokilpailussa. Voittajajuustot ovat aikaisemminkin kansainvälisesti palkitut Brandy-pähkinäjuusto, sekä Vuohen Grand Reserve. Kilpailussa oli satoja juustoja useista eri Europan maista. Juustoportti oli ainoa suomalainen meijeri palkittujen joukossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme