Rock, rauha, rakkaus ja Turun Vanha Suurtori - näistä on KESÄRAUHA tehty

YHTEINEN KULTTUURIKEIDAS VANHALLE SUURTORILLE
Sunborn Liven järjestämä uusi kaksipäiväinen musiikkifestivaali Kesärauha levittäytyy Turun Vanhalle Suurtorille 14.-15.6.2019. Festivaalin artistit ovat kotimaisen indiemusiikin kirkkainta kärkeä muutamalla ulkomaisella nimellä vahvistettuna. Esiintyjiä on yhteensä lähes 40, ja yleisöksi tavoitellaan festivaalijohtaja Juha Leinosen mukaan 3000 päivittäistä kävijää heti ensimmäisenä tapahtumakesänä.
Kesärauhan taiteellinen johtaja Pietu Sepponen kuvailee festivaalialuetta kaksipäiväiseksi kulttuurikeitaaksi. Musiikkia kuullaan kolmella eri lavalla Vanhalla Suurtorilla sekä Porthanin puistossa. “Suurtori on varmasti kaikille Suomalaisille TV:stäkin tuttu joulurauhanjulistuspaikka - järjestäjinä haluamme kunnioittaa arvokasta ja historiallista tapahtumapaikkaa ja painottaa tekemisessämme muutoinkin vastuullisuutta ja toisista välittämistä”. Festivaalin arvoihin kuuluu mm. tiivis yhteistyö alueen olemassa olevien toimijoiden kanssa - “Kesärauha liputtaa nimenomaan tasa-arvon ja yhdessä tekemisen puolesta”, Sepponen kertoo.
ROCK, RAUHA, RAKKAUS - JA TIETYSTI RUOKA
Tapahtumassa panostetaan myös makuelämyksiin. Ravintola- ja juomapalveluiden osalta keskeisessä roolissa on Sunborn Cateringin luotsaama ravintola Pinella. Tämä yksi Suomen vanhimmista ravintoloista, ellei vanhin, on ennenkin ollut Turun kulttuurielämän ytimessä - Pinellan terassit ovatkin omiaan Kesärauhan viettoon. Lisäksi koko festivaalialue tulee olemaan yhtä suurta anniskelualuetta. “Tämä ratkaisu mahdollistaa rennon fiilistelyn ja joustavan siirtymisen lavalta toiselle”, Sepponen kuvailee.
JOULUKUUSSA ARTISTIJULKAISUJA JA EARLY BIRD -LIPPUJA
Noin puolet Kesärauhan lähes neljästäkymmenestä artistista julkistetaan torstaina 13.12. Ensimmäisinä julkistetaan suomenkielisen vaihtoehtorockin legenda, ISMO ALANKO, joka julkaisee uuden albumin ennen kesää. Kesärauhassa Ismo Alanko esiintyy bändikokoonpanolla. Festivaalin ensimmäisenä ulkomaalaiskiinnityksenä julkistetaan norjalainen, tanssittavaa indiepoppia soittava KAKKMADDAFAKKA.
Tapahtuman muut tässä kohta julkistettavat esiintyjät ovat: ATOMIROTTA, ELEANOORA ROSENHOLM, GASELLIT, IISA, KAURIINMETSÄSTÄJÄT, KYNNET, LITKU KLEMETTI, PAPERI T, PARIISIN KEVÄT, PÄÄ KII, ROSITA LUU, RUUSUT, VASAS FLORA OCH FAUNA, VESTA, YONA ja YOURNALIST. Kesärauhan seuraavat artistijulkistukset tehdään alkuvuodesta 2019.
LIPUT:
Kesärauhan Early Bird -hintaiset 2 päivän liput tulevat myyntiin maanantaina 17.12. klo 12.00 Ticketmasterissa hintaan 50,00€. Eearly Bird -lippuja on myynnissä rajoitettu 500 kpl erä, ja ne ovat myynnissä 31.12.2018 asti tai niin kauan kun lippuja riittää. Normaalihintaiset 2 päivän liput (75,00€) tulevat myyntiin 1.1.2019. Festivaalin ikäraja on K-18.
LISÄTIEDOT:
Festivaalijohtaja: Juha Leinonen / 044 556 6108 juha.leinonen@sunborn.com
Taiteellinen johtaja: Pietu Sepponen / 044 556 6113 pietu.sepponen@sunborn.com
Tuotantopäällikkö: Vesa Sytelä / 0400 836 006 vesa@sytela.fi
Viestintä: Jutta Ruusunen / 02 445 6301 jutta.ruusunen@sunborn.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sunborn Live on konsertti- ja tapahtumajärjestäjä, joka tuottaa kovatasoisia live-tapahtumia pääasiassa Varsinais-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla. Sunborn Live kuuluu turkulaiseen hotelli-, ravintola-, tapahtuma- ja catering-alan Sunborn-konserniin, joka tunnetaan mm. Naantalin Kylpylän, Ruissalon Kylpylän, Helsingin Kulttuuritalon ja Logomon Teatron pyörittäjänä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sunborn Live
Kesärauha juhlittiin Turun Linnanpuistossa turvallisesti - Mew päätti ennätyssunnuntain9.6.2025 12:05:20 EEST | Tiedote
Kesärauha avasi Suomen festarikesän Turun Linnanpuistossa 6.-8.6.2025. Kesärauhassa tehtiin sunnuntain osalta uusi kävijäennätys 7500 kävijällä. Kolmen päivän aikana Kesärauhassa vieraili 21 500 kävijää.
Kesärauha valmistautuu avamaan porttinsa klo 18.00 - ohjelma jatkuu klo 18.307.6.2025 17:07:44 EEST | Tiedote
Säätilanne on muuttunut toivottuun suuntaan ja puuskittaiset tuulet ovat laantumassa iltaa kohden turvallisiksi. Kesärauhan portit avautuvat lauantain osalta klo 18.00. Keikat alkavat Peace Stagella sekä Elektrolinnassa klo 18.30, HS Stagella klo 19.00 ja YleX Stagella klo 19.30. Lauantain aikana on luvassa upeita keikkoja kuten Sigrid, Pehmoaino, Karri Koira, Ege Zulu, Yona, Nössö Nova, Damn Seagulls ja Elektrolinnassa esiintyvät kansainväliset dj’t Elkka, Killen ja Sassy 009. Huomenna sunnuntaina juhlitaan Kesärauhan päätöspäivää uuden sunnuntain kävijäennätyksen myötä, jonka kohokohtana on muun muassa tanskalaisen MEW’in uran viimeinen festivaalikeikka Suomessa, Arppa & Summer Sextetin erikoiskokoonpano, Mirella, Vesta ja brittiläinen punk rock -bändi Lambrini Girls. www.kesarauha.fi Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Annakaisa Anttila / Kesärauhan Festivaalijohtaja Puh. 040 8467554 annakaisa.anttila@sunbornlive.fi
Kesärauhan lauantaipäivän avaaminen viivästyy7.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Turun sataman alueelle on ennustettu lauantaipäivälle kovia puuskaisia tuulia. Sääennusteen aiheuttamasta turvallisuusriskistä johtuen Kesärauha-festivaali pysyy toistaiseksi suljettuna lauantaipäivän osalta. Seuraamme säätilan kehittymistä ja turvallisuustilannetta aktiivisesti. Tiedotamme myöhemmin mahdollisesta myöhäisemmästä avaamisajankohdasta. Tavoitteena on, mikäli säätilanne sen sallii, että festivaalialue avautuu vielä lauantai-illan aikana yleisölle arviolta klo 18 aikaan. Kesärauhalle tärkein prioriteetti on vieraidemme ja henkilökuntamme turvallisuus, ja noudatamme turvallisuussuunnitelmamme mukaisia ennaltaehkäiseviä toimia turvallisuuden takaamiseksi. Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Annakaisa Anttila / Kesärauhan Festivaalijohtaja Puh. 040 8467554 annakaisa.anttila@sunbornlive.fi
Kesärauha lupaa kävijöilleen miellyttäviä uudistuksia - Kesärauha juhlitaan Turun Linnanpuistossa tulevana viikonloppuna!1.6.2025 21:00:00 EEST | Tiedote
Kesärauha-festivaali järjestetään Turun Linnanpuistossa 6.-8.6.2025 kuudetta kertaa, tarjoten merkittäviä uudistuksia kävijöiden viihtyvyyteen. Festivaalin ohjelmistossa on lähes 60 esiintyjää, mukaan lukien odotettu MEW'in viimeinen festivaalikeikka Suomessa. Neljän esiintymislavan Kesärauhan kruunaa ainutlaatuinen 360-asteen Elektrolinna-lava Turun linnan sisäpihalla.
Kesän tyylikkäin festari, Kesärauha, järjestetään Turun Linnanpuistossa 6.–8.6.202519.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Turkulainen indie- ja vaihtoehtomusiikin juhla Kesärauha järjestetään kuudetta kertaa 6.–8.6.2025 historiallisessa Linnanpuistossa. Kesärauha kokoaa jälleen yhteen lähes 60 artistia ja tarjoaa kolmen päivän ajan musiikin, visuaalisuuden ja rentoutumisen ainutlaatuisen liiton, joka on täynnä ajankohtaista indietä, poppia, räppiä ja klubimusiikkia. Kesärauha on vuosien varrella vakiinnuttanut asemansa laadukkaan festarikokemuksen tarjoajana, jossa musiikki, esteettisyys, kestävä arvopohja ja tunnelmallinen miljöö luovat vertaansa vailla olevan kesästartin. Vuoden 2025 uutuudet: lisää viihtyvyyttä, kukkia ja klubisoundeja Kesärauha tunnetaan jatkuvasta uudistumisestaan, ja myös vuosi 2025 tuo mukanaan useita kiinnostavia kehitysaskelia festivaalialueelle. Elektronisen musiikin ystäviä hemmotteleva Elektrolinna uudistuu merkittävästi. Turun linnan sisäpihalle rakentuva klubilava saa täysin uudenlaisen, 360 asteen lavaratkaisun, joka luo intiimimmän ja audiovisuaalisen klubikokemuksen keski
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme