Helsingin kannattaa panostaa ulkomaalaistaustaisten kotoutumiseen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen

Ulkomaalaistaustaisten määrä ja suhteellinen osuus väestöstä ovat kasvaneet Helsingissä nopeasti. Vuonna 2016 heitä oli Helsingissä noin 95 000 eli 15 prosenttia kaupungin väestöstä. Suurin osa heistä oli syntynyt ulkomailla, mutta myös Suomessa syntyneiden määrä ja osuus kasvavat. Ulkomaalaistaustaisten työllistymisellä, elinoloilla ja hyvinvoinnilla on suuri merkitys paitsi heille itselleen, myös koko kaupungille. Helsingin kaupunki seuraakin maahanmuuttajien kotoutumista ja heidän lastensa menestymistä elämässään. Kaupungin kannattaa panostaa kotoutumisen edistymiseen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Tehokkaiden toimien suunnitteluun ja toteutukseen kaupunki tarvitsee riittävän yksityiskohtaista tietoa kotoutumisesta.
Maahanmuuttajat sijoittuvat alemman koulutus- ja palkkatason aloille
Maahanmuuttajista työmarkkinatilanne on vaikein somalialais-, irakilais- ja afganistanilaistaustaisilla. Toisaalta maassaoloajan pitenemisen myötä tapahtuu myönteistä kehitystä, etenkin naisilla. Ero kantaväestöön on silti suuri myös verrattaessa keskimääräisiä tuloja ja sijoittumista tulokvartiileihin. Erot heijastavat paitsi maahanmuuttajien työllistymisen vaikeuksia, myös heidän sijoittumistaan usein alemman koulutus- ja palkkatason aloille sekä osa-aikaiseen työhön ja määräaikaisiin työsuhteisiin.
Maahanmuuttajat asuvat useimmiten vuokralla
Helsingin maahanmuuttajat asuvat usein vuokralla, ja suuri osa heistä arava- tai korkotukivuokra-asunnossa. Viimeksi mainittu asumismuoto on yleinen erityisesti kaupungin somalialaistaustaisilla, mutta tavallinen myös monissa muissa taustamaaryhmissä. Somalialaistaustaisilla on myös suomalaistaustaisiin verrattuna paljon suuria, yli kuuden hengen asuntokuntia.
Kotoutuminen kuitenkin edistyy maassaoloajan myötä: työllisyys paranee, tulotaso nousee ja mahdollisuudet siirtyä omistusasumiseen kasvavat.
Maahanmuuttajat eivät ole yksi ryhmä: taustamaa, muuton peruste ja maassaoloaika vaikuttavat työhön ja tulotasoon
On hyvä muistaa, että maahanmuuttajat ovat erittäin heterogeeninen ryhmä. Elinolot vaihtelevat paljon esimerkiksi taustamaiden, sukupuolen ja maassaoloajan mukaan. Helsingissä on paljon elämässään menestyneitä maahanmuuttajia ja joillain ryhmillä tilanne on jopa parempi kuin kantaväestöön kuuluvilla helsinkiläisillä keskimäärin. Samalla ulkomaalaistaustaisten keskuudessa ilmenee myös paljon työttömyyttä ja matalaa tulotasoa. Tämä pätee etenkin silloin, kun maahanmuuttajat ovat tulleet maista, joista on tullut paljon pakolaisia ja turvapaikanhakijoita.
Tutkimuskatsauksessa on tarkasteltu maahanmuuttajien työllistymistä ja tulotasoa sekä asumisen olosuhteita vuonna 2016. Tutkimus perustuu pääosin aineistoon, jonka Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit sekä Uudenmaan liitto tilasivat Tilastokeskukselta ja sen painopiste on maahanmuuttajien eli ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten elinolojen ja elämäntilanteen selvittämisessä. Lisäksi raportissa tarkastellaan lyhyesti myös Suomessa syntyneen ns. toisen sukupolven sijoittumista työmarkkinoille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja julkaisusta:
erikoistutkija Pasi Saukkonen, puh. 09 310 36405, e-mail: pasi.saukkonen@hel.fi
Viestinnän yhteyshenkilö:
tiedottaja Tero Lahti, puh. 09 310 36376, e-mail: tero.j.lahti@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikkö on kaupunkitutkimuksen asiantuntija. Tutkimuksen kohteina ovat asuminen, elinolot, alue- ja kuntatalous, kansalaisten osallisuus ja kaupunkikulttuuri. Yksikkö huolehtii myös kaupungin tilastotoiminnan perustietovarannoista ja tilastotietokannoista, tilastojulkaisuista sekä kirjasto- ja tietopalvelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
City Council approves Helsinki section of Vantaa Light Rail28.9.2023 11:02:00 EEST | Tiedote
The City Council decided at its meeting yesterday to approve the Helsinki section of the Vantaa Light Rail line. This means that the other end of the line will terminate in Mellunmäki, Helsinki. The construction of the light rail line infrastructure and related street and cable transfer will cost EUR 15 million for Helsinki.
Fullmäktige godkände Helsingfors del av Vandaspåran28.9.2023 11:01:00 EEST | Tiedote
Stadsfullmäktige beslutade vid sitt sammanträde i går att godkänna Helsingfors del av Vandaspåran. Vandaspåran byggs så att ändstationen för spårvagnen sträcker sig till Mellungsbacka i Helsingfors. Kostnaderna för spårvagnsinfrastrukturen samt för gator och ledningsöverföringar i anslutning till den är 15 miljoner euro för Helsingfors.
Valtuusto hyväksyi Vantaan ratikan Helsingin osuuden28.9.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto päätti eilisessä kokouksessaan hyväksyä Helsingin osuuden Vantaan ratikkaan. Vantaan ratikka rakennetaan siten, että sen päätepysäkki ulottuu Helsingin Mellunmäkeen. Raitiotieinfran sekä siihen liittyvien katujen ja johtosiirtojen kustannukset ovat Helsingille 15 miljoonaa euroa.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin osuuden Vantaan ratikan hankesuunnitelmasta27.9.2023 22:03:11 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 27.9. hyväksyä Vantaan ratikan hankkeen Helsingin osuuden toteuttamisen. Valtuusto päätti hyväksyä myös Pihlajiston ala-asteen ja päiväkodin perusparannuksen.
OmaStadin kolmas kierros alkaa ensi viikolla ehdotuksia ideoimalla26.9.2023 08:39:02 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset voivat ideoida 2.–15. lokakuuta siitä, miten kaupunki käyttää 8,8 miljoonaa euroa. Osallistuvan budjetoinnin avulla saadaan asukkaiden äänet kuuluville. Tuoreet OmaStadi-kummit jakavat tietoa ja käytänteitä asukkaille. Lisäksi kaupunki ja yhteistyökumppanit järjestävät yhteisiä tilaisuuksia, joissa kaupunkilaiset voivat ideoida ehdotuksia. Ensimmäiset tilaisuudet alkavat jo tällä viikolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme