Kemianjätti energiansäästön etujoukoissa

Kiilto Oy otti pitkän harppauksen ympäristöasioissa, kun se ryhtyi alkuvuodesta 2018 hyödyntämään liimanvalmistuksessa syntyvää hukkalämpöä yli kolmen hehtaarin teollisuuskiinteistöjen lämmittämisessä.
Hukkalämpöjä ympäristötietoisessä perheyrityksessä oli kierrätetty aiemminkin, mutta uuden järjestelmän myötä hyödyt moninkertaistuivat. Uusioenergialla lämmitettävä pinta-ala kasvoi 3900 prosenttia ja samalla tuotanto tehostui. Nyt energiaa säästyy joka vuosi 188:n omakotitalon lämmityksen verran, mikä tarkoittaa 88 000 euroa pienempää vuotuista energialaskua. CO2-päästöt putoavat yli 350 000kg vuodessa. Järjestelmä on toiminut luotettavasti heti alusta lähtien.
– Nykytekniikalla pystymme parantamaan uusiokäytettävän energian hyötysuhdetta roimasti, kertoo Kiillolle kokonaisjärjestelmän toimittaneen Calefa Oy:n toimitusketjun päällikkö Petri Vuori.
Lisää säästöjä ja kapasiteettia
Lempäälässä hukkalämmön uusiokäytössä hyödynnetään älykkäästi järjestelmän mukana tulevaa jäähdytystehoa. Tehostuneen jäähdytyksen myötä polymerointiprosessin tuotantokapasiteetti on kasvanut merkittävästi. Tätäkin suurempana hyötynä Kiillon tekninen päällikkö Vesa Juhannusvuori näkee, ettei tuotantosuunnitelmia tarvitse enää muuttaa jäähdytyskapasiteetin riittävyyden mukaan.
– Jäähdytysvesi pysyy nyt tasalämpöisenä koko prosessin ajan, mikä lisää tuotannon tasalaatuisuutta, Juhannusvuori kertoo.
Tehtaalla toteutettiin ensimmäisenä maailmassa hybridijärjestelmä, jossa lämmityksessä ja jäähdytyksessä hyödynnetään hukkalämmön lisäksi maalämpöä ja maakylmää. Kallioperä toimii akkuna, johon ylijäävää hukkalämpöä ladataan hyödynnettäväksi myöhemmin uudelleen.
Uusiokäyttöjärjestelmä on toiminut niin hyvin, että sitä ollaan laajentamassa. Syksystä lähtien Lempäälän tehtaalla hukkalämmöllä ovat lämmenneet myös käyttövedet. Muitakin kohteita on suunnitteilla.
– Teollisuudessa toimintavarmuus on ykkösasia. Toimittamalla pelkästään kokonaisratkaisuja pystymme takaamaan sen, että järjestelmä toimii ja asetetut energiansäästötavoitteet saavutetaan, Vuori kertoo.
Sanojen mittaista toimintaa
– Lämmöntalteenottojärjestelmät ovat todella monimutkaisia, etenkin kun ne ovat liitettynä tuotannon prosessiin. Käynnistyshetkestä lähtien kaikki on toiminut kuten on pitänytkin, yhtäkään häiriötä ei ole ollut. Tällainen on harvinaista. Suunnitelmat ovat olleet hyvät ja toteutus myös, Juhannusvuori kommentoi Calefan toimittamaa kokonaisjärjestelmää.
Energian uusiokäyttö on tulevaisuutta, jolla kotimainen teollisuus parantaa kilpailukykyään samalla kun hiilijalanjälki ilmastopoliittisten tavoitteiden mukaisesti pienenee. Kiilto aikoo olla asiassa ympäristöjohtaja jatkossakin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Porkka
044 723 3347
antti.porkka@calefa.fi
Petri Vuori
040 553 4427
petri.vuori@calefa.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Energian käyttöä ei tarvitse vähentää, vaan saada sama energia tekemään työ moneen kertaan.
- Calefa
Calefa Oy toteuttaa maailman johtavaan lämpöpumpputeknologiaan perustuvia kokonaisenergiaratkaisuja teollisuudelle, energian tuotantolaitoksille sekä suurille kiinteistöille. Lämpöpumppujärjestelmämme hyödyntävät hukkalämpöä ja ympäristön energiaa. Teemme kokonaisratkaisuja, joilla asiakkaamme saavat merkittävät energiansäästöt ja leikkaavat CO2-päästöjä pysyvästi. Toteutamme järjestelmät avaimet käteen -periaatteella, varmistaen toimivuuden koko elinkaaren ajan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Calefa Oy
Vihreä datasali tasapainottaa energiaverkkoja4.7.2023 15:12:35 EEST | Tiedote
Datakeskus tuottaa hukkalämpöä, josta pian syntyy ympäristöystävällistä kaukolämpöä Seinäjoelle.
Runosmäki näyttää mallia koko maailmalle, kuinka lämpöenergiaa tuotetaan vastuullisesti ja edullisesti6.4.2023 13:53:53 EEST | Tiedote
Turun toisiksi suurimmassa kaupunginosassa lämpöenergiaa tehdään omassa lämpöpumppulaitoksessa ulkoilmasta jalostamalla.
Favoritilla satsataan energiatehokkuuteen ja työolosuhteisiin8.12.2022 08:48:22 EET | Tiedote
Lämpöpumppujärjestelmä hyödyntää muovituotannon ylijäämälämmöt Favorit Tuotteen kiinteistöjen lämmityksessä sekä kasvualustojen kuivausprosessissa Järjestelmä jäähdyttää tuotantotilat noin 20-asteisiksi ympäri vuoden Tuotannollisena etuna on nopeampi tuotantosykli sekä tehostusta tasalaatuisuuteen, kun tavoitelämpötiloissa pysytään ympäri vuoden Järjestelmän myötä tehtaan ostoenergiantarve ja ympäristöjalanjälki ovat pienentyneet pysyvästi Ulkolämpötilamittari näyttää kesäkuumalla 35 astetta auringon paahtaessa taivaan täydeltä. Etenkin tällaisina päivinä muovitehtailla painiskellaan tuotantotiloissa korkealle nousevien sisälämpötilojen kanssa. Ongelma on ollut tuttu myös Biolan-kompostoreistaan tunnetun Favorit Tuotteen tehtaalla Eurassa. Rotaatiovalu-uunien sisällä lämpötila on parhaimmillaan 250 astetta. Hyvästä eristyksestä huolimatta osa tuosta lämmöstä hohkaa väkisinkin ulos tuotantotilaan. Tästä syystä johtuen monella muovitehtaalla työskennellään myös talvisaikaan hellekeleihin
AmbiHeat-lämpöpumppulaitos sai Avainlipun13.10.2022 16:04:57 EEST | Tiedote
Hollolassa suunniteltu ja Ikaalisissa valmistettu AmbiHeat on nyt Avainlipputuote.
Calefan yrittäjät on valittu Hollolan Vuoden Yrittäjäksi 2022 – ”Tämä oli tällä kertaa mahdottoman helppo valinta”5.9.2022 10:02:03 EEST | Tiedote
Hollolan Vuoden Yrittäjäksi 2022 on valittu Calefan Petri Vuori, Markku Lampola, Antti Porkka, Mika Galkin ja Vesa Tamminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme