Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -näyttely avaa ikkunan nyky-Suomen kielimaisemaan

Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -näyttely Helsingin työväenopiston Opistotalon Aulagalleriassa 16.1.–14.2.2019 esittelee suomalaisten elinpiiriä ja kielimaisemaa ja tekee tutuksi erikielisten ja -taustaisten suomalaisten kielellisiä kokemuksia. Näyttelyssä on esillä valokuvia, tekstejä sekä ääni- ja videonäytteitä. Näyttelyn kuvat on ottanut valokuvaaja Sakari Röyskö.
Näyttely on osa Helsingin yliopiston Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -tutkimushanketta, jossa on kerätty yli sadan Suomessa asuvan ihmisen kielellinen elämäkerta haastattelemalla. Haastatellut ovat 6–104-vuotiaita eri puolilla maata asuvia suomen- ja ruotsinkielisiä sekä kielivähemmistöjen edustajia. Haastateltavien valinnassa on otettu huomioon väestöpainotettu alueellinen edustavuus siten, että nyky-Suomen kielellinen moninaisuus saadaan näkyviin.
Haastattelun teemat liittyvät kunkin yksilön asuinhistoriaan, perheeseen, elämänvaiheisiin ja käsityksiin omasta kielenkäytöstä ja kielitaidosta sekä eri kieliin ja kielimuotoihin liittyviin asenteisiin. Haastattelussa on kysytty esimerkiksi, milloin haastateltava on ensi kertaa kiinnittänyt huomiota erilaisiin puhetapoihin, mitä suomen kieli merkitsee hänelle ja mitä kieliä hän osaa.
Haastatteluaineisto on kerätty lukuvuonna 2017–2018 pääosin opiskelijavoimin hankkeeseen liittyvällä kurssilla. Kurssi järjestettiin Helsingin, Itä-Suomen, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistoissa. Aineistoa tutkitaan kielitieteen, kansatieteen, folkloristiikan ja sosiaalipolitiikan menetelmin.
Aineistossa on pyritty uudenlaiseen avoimuuteen: suuri osa haastatelluista on antanut luvan käyttää oikeaa etunimeään, ja näyttelyssä esillä olevat henkilöt antavat omat kasvonsa kielinäytteille. Valokuvaaja Sakari Röyskö on kuvannut osan haastatelluista.
Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -tutkimushankkeen yhteistyökumppaneina ovat toimineet Kielipankki, Svenska litteratursällskapet i Finland ja Kotimaisten kielten keskus, ja se on Koneen Säätiön rahoittama. Näyttely kiertää kevään aikana ainakin Tampereella, Oulussa ja Joensuussa.
Näyttely 16.1.–14.2.2019
Avajaiset ke 16.1. klo 18
Opistotalo, Aulagalleria, 2. krs, Helsinginkatu 26
Näyttely on avoinna ma–pe klo 8–22, la–su klo 9–18.
Luennot ke 16.1.–30.1. klo 17–18.30
Opistotalo, Viipurinsali, 2. krs, Helsinginkatu 26
16.1.
Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -näyttelyn avajaisten luento
Luento klo 17–18 Viipurinsali. Näyttelyn avajaiset klo 18–19 Aulagalleria.
Luennoitsijat hankkeen tutkijat ja valokuvaaja Sakari Röyskö
23.1.
Monikielisyys kielielämäkerroissa, FT Kaarina Mononen
Helsinkiläinen kielielämäkerta, professori Pirkko Nuolijärvi
30.1.
Mikä kielessä ärsyttää?, FT Katri Priiki
Kielellinen kohteliaisuus kielielämäkertojen valossa, dosentti Hanna Lappalainen
Lisätietoja
Hanna Lappalainen, hankkeen johtaja
puh. 050 318 5250
hanna.lappalainen@helsinki.fi
Pirkko Nuolijärvi, hankkeen johtaja
puh. 044 989 9779
pirkko.nuolijarvi@gmail.com
https://blogs.helsinki.fi/100suomalaista/
Näyttely
https://www.facebook.com/events/328109117785572/
Luennot
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari Larkovirta
viestintäsuunnittelija
puh. 09 310 88599
mari.larkovirta@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Työpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä.
Toimialalla on neljä palvelukokonaisuutta ja yhteiset palvelut.
- varhaiskasvatus ja esiopetus
- perusopetus
- lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö
- ruotsinkieliset palvelut
- yhteiset palvelut
Toimintaa ja hallintoa johtaa toimialajohtaja Satu Järvenkallas. Koko toimiala toimii kasvatus- ja koulutuslautakunnan alaisuudessa. Lautakunnassa on suomenkielinen ja ruotsinkielinen jaosto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 9.9.20259.9.2025 19:11:16 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 9. syyskuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 9.9.20255.9.2025 10:38:55 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 9. syyskuuta klo 16.15.Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa edellisessä kokouksessa pöydälle jääneet vuoden 2025 talousarvion toinen toteutumisennuste sekä kasvatus- ja koulutuslautakunnan talousarvioehdotus 2026 ja taloussuunnitelmaehdotus 2026-28. Tilahankkeista esityslistalla on lausunto Munkkiniemen ala-asteen koulun ja Munkkivuoren ala-asteen koulun liikuntahallin hankesuunnitelmasta. Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 2.9.20252.9.2025 20:26:41 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 2. syyskuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 2.9.202529.8.2025 12:20:29 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 2. syyskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa vuoden 2025 talousarvion toinen toteutumisennuste sekä talousarvioehdotus 2026 ja taloussuunnitelmaehdotus 2026-28 Tilahankkeista käsittelyssä on lausunto osoitteeseen Vanha talvitie toteutettavien Hermanninrannan koulun, lasten päiväkodin ja nuorisotilojen hankesuunnitelmasta sekä päätös päiväkodin ja koulun perustamisesta lausunto Malmikartanon sydämen, osoitteessa Puustellintie 6 sijaitsevan Malminkartanon ala-asteen, päiväkoti Lasten Kartanon esiopetuksen ja Apollon yhteiskoulun perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Helsingin päiväkodit, koulut ja leikkipuistot uusiokäyttävät kalusteensa tehokkaasti – säästö noin 3 miljoonaa euroa vuodessa29.8.2025 11:50:41 EEST | Tiedote
Kasvatuksen ja koulutuksen yksiköt uusiokäyttävät vähintään 35 prosenttia irtokalusteistaan. Kallion lukion kalusteista jo 90 prosenttia on kierrätyskalusteita. Toiminnalla saadaan merkittäviä hiilineutraalisuusvaikutuksia ja säästetään rahaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme