DNA:n myydyimmät puhelimet joulukuussa ja koko vuonna 2018
2.1.2019 08:00:00 EET | DNA Oyj | Tiedote
DNA:n joulukuun myydyimpien puhelimien Top 15 -listan kärkipaikoilla ovat edellisen kuukauden tapaan Samsung Galaxy S9 ja Samsung Galaxy S8. Näiden taakse nousivat Honor 9 Lite ja Honor 10. DNA:n valikoimiin marraskuussa tullut OnePlus 6T löytyy listan kuudennelta sijalta.
Joulukuun Top 15 -listalla on sekä Samsungilta että Huaweilta neljä puhelinmallia. Apple on edustettuna kolmella mallilla ja Honor kahdella. Yhdellä puhelinmallilla listalla ovat OnePlus ja Nokia.
”Joulukuu oli nytkin vuoden vilkkain myyntikuukausi. Puhelimesta on tullut suosittu ja kovasti toivottu hyötylahja, mikä tuo oman lisänsä vuoden lopun myyntilukuihin. Kauppiaana on mukava olla rakentamassa joulua järkevien hankintojen kautta”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.
Joulun ohella vuoden merkittävimmät myyntikaudet ovat kesä ja Black Friday.
Vuonna 2018 myynnissä olleiden malliversioiden määrä kasvoi roimasti
Koko vuoden 2018 myydyimpien puhelimien Top 15 -listalla eniten yksittäisiä malleja on Samsungilla, kaikkiaan viisi eli kolmannes kaikista listan malleista. Apple ja Huawei nousivat listalle kumpikin kolmella puhelinmallilla, ja Honor ja Nokia ovat molemmat mukana kahdella mallilla. Android on käyttöjärjestelmistä ehdoton kuningas – noin neljässä puhelinhankinnassa viidestä päädytään Androidiin, ja iOS kattaa käytännössä loput.
Vuoden aikana DNA:n merkkivalikoimaan lisättiin kaksi kiinnostavaa uutta merkkiä: Xiaomi ja OnePlus. Kaikkiaan myytyjen eri malliversioiden määrä liki tuplaantui edellisestä vuodesta.
”Kun valikoimaan tulee lisää valmistajia ja valikoima laajenee näin voimakkaasti, kuluttaja kohtaa melkoisen haasteen puhelinta valitessaan. Tässä korostuu ammattitaitoisen myyjän apu, jotta asiakas löytää varmasti omaan käyttötarkoitukseensa sopivimman puhelimen, oli kyseessä sitten kuvaaminen, viihde, pelaaminen tai jokin muu tarve”, Sami Aavikko korostaa.
Onko taittuva näyttö vuoden 2019 mullistava uutuus?
Aavikko kertoo, että puhelimien keskihinta on jatkanut hienoista nousuaan samoin kuin valmistajien kärkimallien hintataso. Tämä selittyy ainakin tehon kasvulla ja teknologian kehityksellä.
”Käyttäjät näyttävät selvästikin panostavan puhelimiinsa aiempaa enemmän, eikä ihme, sillä esimerkiksi kamerat ja näytöt ovat laadultaan ja käyttökokemuksen puolesta aivan eri tasolla kuin vaikkapa kolme vuotta sitten. Näytön kirkkaus on kehittynyt roimasti – puhelimen käyttö on miellyttävää jopa auringonvalossa – ja kameroissa on hyvät syväterävyysominaisuudet ja uskomattoman hienot hidastustoiminnot, joilla saa todella hienoja videoita”, Sami Aavikko kuvailee.
Odotukset vuoden 2019 uutuuksien suhteen ovat korkealla.
”Kameralla varustettu Nokia 7650 esiteltiin vuonna 2001, eikä puhelimiin ole oikeastaan sittemmin tullut mitään vastaavan kokoista mullistusta. Nyt on huhuttu, että vuonna 2019 esiteltäisiin taittuvanäyttöiset puhelimet. Jos tämä toteutuu, se saattaa olla kameraan verrattava harppaus puhelimen kehityksessä. Olemme tämän suhteen viisaampia varmaan jo helmikuussa, kun Barcelonan MWC-tapahtuman julkistukset ovat tiedossa”, Aavikko toteaa.
DNA:n myydyimmät puhelimet joulukuussa 2018
1. (1.) Samsung Galaxy S9
2. (2.) Samsung Galaxy S8
3. (6.) Honor 9 Lite
4. (-) Honor 10
5. (3.) Samsung Galaxy J6
6. (4.) One Plus 6T
7. (13.) Huawei P Smart
8. (-) Apple iPhone 6s
9. (10.) Huawei P20 Lite
10. (-) Samsung Galaxy J4+
11. (-) Nokia 3.1
12. (11.) Huawei P20 Pro
13. (7.) Huawei Nova 3
14. (12.) Apple iPhone 8
15. (8.) Apple iPhone 7
Koko vuoden 2018 myydyimmät puhelimet DNA:lla
1. (2) Apple iPhone 7
2. (14) Samsung Galaxy J3 (2017)
3. (13) Samsung Galaxy S8
4. (-) Huawei P Smart
5. (-) Apple iPhone 8
6. (-) Honor 10
7. (-) Huawei Mate 10 Lite
8. (-) Huawei P20 Lite
9. (-) Samsung Galaxy S9
10. (-) Samsung Galaxy J5 (2017)
11. (-) Apple iPhone X
12. (-) Nokia 6.1
13. (5) Samsung Galaxy A3 (2017)
14. (-) Honor 9 Lite
15. (9) Nokia 3310
Koko vuoden myydyimpien puhelimien listan kohdalla on hyvä huomioida, että mallit ovat olleet myynnissä keskenään eripituisia aikoja. Listaa ei ole painotettu myynnissäoloajan mukaan.
DNA julkaisee myydyimmät puhelimet -seurannan kuukausittain, aina kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Tiedot perustuvat DNA:n eri myyntikanavissa kerättäviin myyntilukuihin. Aiempien kuukausien myyntitilastot löytyvät osoitteesta https://corporate.dna.fi/dnan-viestinta#myyntitilastot
Lisätietoja medialle:
Toimitusjohtaja Sami Aavikko, DNA Kauppa Oy, puh. 044 044 3069, sami.aavikko@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA Kauppa on Suomen laajin matkapuhelimia ja muita mobiilipäätelaitteita sekä matkaviestinliittymiä myyvä ketju, johon kuuluu yli 60 myymälää. DNA Kaupan valikoimissa ovat myös tv- ja laajakaistapalvelut sekä niihin liittyvät päätelaitteet. Ketju on osa DNA-konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2017 oli 886 miljoonaa euroa ja liiketulos 124 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2017 oli 886 miljoonaa euroa ja liiketulos 124 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Puuskainen myrsky voi katkaista netin hetkessä – näin nopeasti operaattori reagoi häiriöihin12.6.2026 13:35:00 EEST | Tiedote
Perjantaille varoitetut myrskypuuskat voivat kaataa puita ja katkaista yhteyksiä eri puolilla Suomea. DNA:n valvomon asiantuntija paljastaa, mitä verkon kulisseissa tapahtuu häiriötilanteessa ja miten suomalaisten netti pidetään toiminnassa myös sään ääriolosuhteissa.
Gusty storm can cut internet connection in an instant – How quickly a network operator responds to disruptions12.6.2026 13:35:00 EEST | Press release
Storm gusts forecast for Friday may fell trees and disrupt connections across Finland. A specialist from DNA’s operations center reveals what happens behind the scenes during disruptions and how Finns’ internet is kept running even in extreme weather conditions.
Koululaistutkimus: Reilu kolmasosa vanhemmista valinnut lapsen ensipuhelimeksi kellopuhelimen – niiden suosiossa huima loikka vuodessa11.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA:n Koululaistutkimukseen tänä vuonna osallistuneista 5–12-vuotiaiden lasten vanhemmista 36 prosenttia kertoi hankkineensa kellopuhelimen lapsensa ensipuhelimeksi. Viime vuonna näin vastasi 16 prosenttia. Lisäksi entistä useammalla 5–9-vuotiaalla lapsella ei ole minkäänlaista puhelinta henkilökohtaisessa käytössään. Asiantuntijan mukaan näin nopeita muutoksia nähdään harvoin.
School survey: Over a third of parents chose a smartwatch phone as their child’s first phone – popularity has surged in just one year11.6.2026 08:30:00 EEST | Press release
According to DNA’s School Survey, 36% of parents of children aged 5–12 reported that they had chosen a smartwatch phone as their child’s first phone this year. Last year, the figure was 16%. Additionally, an increasing number of children aged 5–9 do not have any personal phone at all. According to an expert, changes this rapid are rarely seen.
DNA selvitti: Tässä ovat Suomen puheliaimmat kunnat ja kaupungit9.6.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset soittavat edelleen paljon mobiilipuheluita, mutta aktiivisuus vaihtelee merkittävästi erikokoisten kaupunkien ja kuntien välillä. DNA:n vuoden mittainen vertailu paljastaa, että puheliaimmat suomalaiset soitettujen minuuttimäärien perusteella asuvat pääosin pienillä paikkakunnilla. Asukaskohtaisessa tarkastelussa selvä ykkönen on Jämijärvi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



