
Novita tuo Muumi-langat vauhdittamaan kansainvälisen neulebuumin kasvua

Novita on solminut yhteistyösopimuksenMoomin Charactersin kanssa ja tuo markkinoille Muumi-langat vauhdittamaan kansainvälisen liiketoimintansa ja neulebuumin kasvua. Muumi-langoissa hehkuu Muumilaakson merellisen raikas tunnelma ja Muumitalon lämpö.
”Muumit ovat jatkaneet uusien sukupolvien ja maailman valloitusta sen jälkeen, kun Novitalla viimeksi oli Muumi-lankoja 1970-luvulla. Novita kansainvälistyy vauhdilla ja Muumi-langat ovat herättäneet kiinnostusta kansainvälisesti. On juuri oikea aika tuoda ne markkinoille”, sanoo Novitan toimitusjohtaja Daniela Yrjö-Koskinen.
Muumi-langat tulevat myyntiin kevään aikana Suomen lisäksi Ruotsiin, Viroon ja Norjaan. Loveknittingin kansainvälisen verkkokaupan kautta Novitan Muumi-langat tavoittavat kuluttajia myös USA:ssa, Iso-Britanniassa ja Euroopassa.
Muumi-lankavalikoiman lanseerauksella Novita tavoittelee myös Aasian markkinoiden avausta. Muumit ovat suosittuja joka puolella maailmaa ja Aasiassa ne ovat saaneet erityisen suosion Japanissa. Maailmalla on meneillään myös kova neulomisbuumi.
Moomin x Novita -mallistoon kuuluu kolme lankaa; Muumilaakso, Muumit ja Muumitalo. Langat ovat samanvahvuisia ja niitä voi yhdistellä keskenään. Langat tulevat myyntiin Novitan jälleenmyyjillä ja verkkokauppa Novitaknits.comissa 4.1. 2019 alkaen.
Myyntiin tulee myös kaksi neuleohjekirjaa. Neuleohjeissa seikkailevat Muumit ystävineen, ja niihin on painettu lainauksia Tove Janssonin teksteistä, joissa on paljon elämänviisauksia.
”Muumimamman lämpöiset asusteet” -neuleohjekirja tulee myyntiin lehtipisteissä ja Novitaknitsissä 4.1. Siinä on neulottuja asusteita, kuten pipoja, huiveja ja lapasia. ”Muumilaakson suositut neuleet” -kirja ilmestyy tammikuun lopulla, ja siinä on ohjeita sukkiin sekä vaate- ja sisustusneuleisiin.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Daniela Yrjö-Koskinen
toimitusjohtaja
Gsm 040 546 44 88
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Tehtaankatu 27-29 A, 5 krs.
00150 Helsinki
09 613 176https://www.novitaknits.com/fi/fi/novita-oy
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Novita Oy
Novitaknitsin kysely: Harrastajat käyttävät neulomista hillitsemään kipua ja ahdistusta24.10.2019 08:00:00 EEST | Tiedote
Lehdistötiedote 24.10.2019, 8.00. ”Neulominen vaikuttaa kehoon ja mieleen kuin meditointi tai jooga”, sanoo Novitan toimitusjohtaja Daniela Yrjö-Koskinen.
Novitalta uusi Muumi-aiheinen ohjekokoelma - Pikku Myyn Parhaat ilmestyy 13.9.201913.9.2019 16:17:32 EEST | Tiedote
Suuren suosion saavuttaneessa neuleohjekirjasten sarjassa Moomin X Novita ilmestyy seuraava, odotettu osa. Syyskuussa ilmestyvään Moomin X Novita Pikku Myyn Parhaat -erikoisjulkaisuun on koottu ihastuttavia muumiteemaisia neule- ja virkkausmalleja kuten Hattivatti-villasukat ja pikselivirkattu Muumi-peitto.
Novitan ja WWF:n 7 Veljestä Napapiiri -lankakampanja onnistui yli odotusten – Kampanja tuotti huimat 16 391 euroa arktisen luonnon suojeluun30.8.2019 08:21:09 EEST | Tiedote
Ylivoimaisesti myydyimmäksi lankaväriksi nousi saimaannorpan mukaan nimetty sävy. ”Koko kansan tuella saimaannorppa saadaan vielä elinvoimaiseksi lajiksi, ” sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder. Novita päätti jatkaa onnistunutta kampanjaa ja tavoittelee 20 000 euron summaa.
Novita sai Britannian käsityömarkkinoiden 2018 parhaan kansainvälisen tulokkaan palkinnon Birminghamissa5.3.2019 09:00:00 EET | Tiedote
Lankavalmistaja Novita on palkittu viime vuoden parhaana kansainvälisenä tulokkaana Britannian käsityömarkkinoilla. Novita sai palkinnon ”The British Craft Awards 2019” – gaalassa Birminghamin käsityömessuilla helmikuussa. Messut ovat alan tärkein vuosittainen tapahtuma maassa.
Nyt tulee äijäneulonta - Novitan YouTube-videolla jäyhät miehet tarttuvat puikkoihin15.2.2019 09:55:34 EET | Tiedote
Lehdistötiedote 15.2.2019. ”Aion neuloa vaimolle villasukat”, sanoo videon kuvauksissa neulomisesta innostunut näyttelijä Mikko Parikka.