Danske Bank: Suomen talouskasvu hyytyy Pohjolan heikoimmaksi ensi vuonna
4.1.2019 09:30:00 EET | Danske Bank A/S, Suomen sivuliike | Tiedote
Pohjoismaiset taloudet jatkavat kasvua vielä seuraavat vuodet, arvioi Danske Bank Nordic Outlook -katsauksessaan. Maailmantalouden tilanne on heikentynyt viime kuukausien aikana, ja pankki alentaakin ennusteita Ruotsin ja Suomen osalta. Matalinta kasvua pankki ennustaa Ruotsiin, jossa talouden uskotaan kohenevan tänä vuonna 1,4 prosenttia. Suomeen pankki ennustaa tälle vuodelle 1,7 prosentin kasvua. Ensi vuodelle Suomen kasvuennuste 1,5 prosenttia, joka on Pohjoismaiden matalin luku.
”Maailmantalous on edelleen vahva ja kasvaa pitkän aikavälin potentiaalia nopeammin, mutta kasvu näyttää nyt hidastuvan, kun talouden toipumisen, matalan inflaation ja matalien korkojen aika on päättymässä. Riski jyrkästä maailmantalouden kasvun hidastumisesta on aiempaa suurempi”, sanoo Danske Bankin pääekonomisti Las Olsen.
Pohjoismaiden taloudet ovat viennistä riippuvaisia talouksia, joten maailmantalouden heikkeneminen näkyy myös täällä. Viennin lisäksi investoinnit kohoavat aiempaa vaisummin. Etenkin rakentamisen hyytyminen tulee vaikuttamaan Pohjoismaiden talouksiin kasvua heikentäen vuonna 2019.
Suomessa, Tanskassa ja mahdollisesti Ruotsissa on vaalit vuonna 2019.
”Ruotsin vaikeudet muodostaa hallitusta osoittavat, että poliittisen kentän jakautuminen aiheuttaa ongelmia myös Pohjoismaissa. Emme kuitenkaan usko, että tulevat vaalit vaikuttavat voimakkaasti maiden talouden peruslinjaan”, Olsen sanoo.
Suomen talouden etuna vakaus
Maailmantalouden hidastumisen vaikutukset vaihtelevat maittain, vaikka vaikutukset ovat suuria kaikissa Pohjoismaissa. Norjan ja erityisesti Ruotsin taloutta rasittaa asuntomarkkinan lasku. Norjan talous kasvaa muuten vahvasti.
Danske Bankin arvion mukaan Suomen vahva kasvu hidastuu. Viennin nousu loiventuu ja yritykset investoivat varovaisemmin, mutta kotitalouksien ostovoima kasvaa.
”Suomi on muihin Pohjoismaihin verrattuna vakaa, koska talouteen ei ole muodostunut esimerkiksi kuplaa kiinteistöihin. Kuluttajien velkataso on selvästi muita Pohjoismaita matalampi ja yrityksetkin ovat velkaantuneet maltillisesti”, Danske Bankin Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo.
Suomen suhdannenäkymiä piristää etenkin hyvä työllisyyskehitys. Tästä huolimatta Suomen talous jää työllisyysasteessa edelleen jälkeen muista Pohjoismaista. Muissa pohjoismaissa 15-64 vuotiaiden työllisyysaste on vähintään 75 prosenttia.
”Hallituksen tavoitteleman 72 prosentin työllisyysasteen toteutumisesta huolimatta työmarkkinat toimivat edelleen muita Pohjoismaita huonommin. Tämä asettaa jatkuvia haasteita kestävyysvajeen kuromisessa umpeen myös ensi vuosikymmenellä. Osaavan työvoiman saatavuus, Suomen pitäminen houkuttelevana paikkana lapsiperheille ja ikääntyvän väestön tuomat haasteet toivottavasti kuuluvat seuraavaan hallitusohjelmaan.”
Lue koko julkaisu täältä: https://danskebank.com/news-and-insights/news-archive/insights/2019/04012019
|
POHJOISMAAT |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi Kuoppamäki, pääekonomisti, Danske Bank, puh. 050 424 0025, pasi.kuoppamaki@danskebank.fi
Josi Tikkanen, lehdistöpäällikkö, Danske Bank, puh. 050 326 9701, josi.tikkanen@danskebank.fi
Tietoja julkaisijasta
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.
Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.
Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Ensiasunnon ostaneet kiinnittäisivät enemmän huomiota asumiskustannuksiin, remonttitarpeisiin ja taloyhtiöön8.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bankin Ensiasunnon ostajat 2026 -tutkimuksen mukaan 70 prosenttia ensiasunnon ostaneista on tyytyväisiä hankintaansa. Jos ensiasunnon jo ostaneet vastaajat olisivat nyt ostamassa ensimmäistä asuntoaan, he kiinnittäisivät kokemuksensa perusteella sijainnin ja hinnan ohella enemmän huomiota asumiskustannuksiin, taloyhtiön taloudelliseen tilanteeseen ja kuntoon sekä asunnon remonttitarpeisiin.
Danske Bank avasi uuden Vision konttorin Helsingin Länsi-Pasilaan4.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bank laajentaa palveluitaan Helsingissä ja on avannut uuden Vision konttorin Länsi-Pasilaan, Televisiokatu 1:een. Keskeisellä paikalla sijaitseva konttori tarjoaa asiakkaille päivittäispalveluita ajanvarauksella.
Ensiasunnon ostajat 2026: Mies ostaa ensimmäisen asunnon yleensä yksin, nainen puolison kanssa29.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Miehistä joka toinen (50 %) ostaa ensiasunnon yksin, kun naisista näin tekee vain joka kolmas (32 %), selviää Danske Bankin Ensiasunnon ostajat 2026 -kyselytutkimuksesta. Naiset suhtautuvat myös lainanlyhennykseen eri tavoin kuin miehet.
Päivittämätön puhelin on riski digihuijausten aikakaudella23.4.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn yleistyminen ja rikollisten ammattimaistuminen ovat lisänneet digihuijauksia merkittävästi, ja huijausten tunnistaminen on käynyt entistä vaikeammaksi. Yksi suurimmista riskitekijöistä digiasioinnissa ovat päivittämättömät älypuhelimet ja käyttöjärjestelmät. Danske Bank on aloittanut yhteistyön Elisan kanssa mahdollistaakseen asiakkailleen ajantasaisia digitaalisia asiointilaitteita sekä tukea niiden turvalliseen käyttöön.
Vanhemmilta saatava tuki asettaa ensiasunnon ostajat eriarvoiseen asemaan16.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Valtaosa suomalaisnuorista haluaisi omistaa asunnon. 40 prosenttia toteuttaa haaveensa vanhempien tuella, mikä nostaa esiin kysymyksen nuorten yhdenvertaisista mahdollisuuksista päästä kiinni omistusasumiseen. Tällä hetkellä omaan asuntoon säästää yhä harvempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
