Tässä ovat vuoden 2018 yleisimmin osuneet Lotto-numerot – yhtä numeroa hyljeksitään viikosta toiseen

Toiseksi yleisin arvottu numero oli 9, joka osui 15 kertaa. Numerot 6 ja 40 osuivat 14 kertaa ja numerot 36 ja 11 arvottiin oikeaan riviin 13 kertaa.
Numeroiden esiintymiskerroissa oli suuria eroja. Numerot 20 ja 23 osuivat kumpikin vain kahdesti, numero 15 vain neljästi ja numerot 29 ja 38 kumpikin viidesti. Yhteensä Lotossa on 40 arvontanumeroa.
- Arvotut numerot perustuvat vain ja ainoastaan sattumaan, mutta vertailu on kiinnostavaa. Vuoden suurin Lotto-potti meni kesällä Ruokolahdelle, kun nettipelaajamme voitti peräti 14,5 miljoonaa euroa. Esimerkiksi siinä kyseisessä oikeassa rivissä oli mukana numero 16, joka vaikuttaa selvästi olleen tänä vuonna onnettaren hellässä suojeluksessa. Toisaalta Ruokolahden voittajan rivissä oli myös numero 23, joka arvottiin tuon kierroksen lisäksi oikeaan riviin vain kertaalleen viime vuonna, sanoo Veikkauksen tiedottaja Tero Talaslahti.
Jokaisella kierroksella arvotaan myös yksi lisänumero. Yleisin oli viime vuonna numero 3, joka osui viidesti. Seitsemän päänumeron joukossa se oli kuitenkin häntäpäässä, osuen vain kuudesti. Neljä kertaa lisänumeroksi arvottiin numerot 12 ja 26.
- Lisänumerosarjassa löytyy sitten myös nollakerholaisia: 15, 17, 18, 25, 27, 28, 29, 31, 33, 38 ja 39 eivät osuneet lisänumeroksi viime vuonna kertaakaan, Talaslahti kertoo.
Lotossa on tarjolla ensi lauantaina ennätyksellisen suuri 14,6 miljoonan potti. Täysosumaa on jahdattu nyt kymmenen viikon ajan. Pelaajien riveihinsä valitsemat suosituimmat numerot ovat kierroksittain aika lailla samoja. Yli viidesosaan riveistä oli viime viikolla sisällytetty numerot 3, 5, 7 ja 9. Yhtä numeroa pelaajat kuitenkin jostain syystä ”hyljeksivät” viikosta toiseen.
- Alle kymmenesosassa pelaajien valitsemista riveistä oli mukana numero 40, joka kuitenkin osui viime vuonna seitsemän oikein -riveihin 14 kertaa, eli oli kolmanneksi yleisin. Jostain syystä se ei ”kelpaa” mukaan läheskään samalla tavalla kuin monet muut numerot. Liekö sitten syynä se, että 40 palasi takaisin Lotto-rumpuun pitkän tauon jälkeen pari vuotta sitten marraskuussa 2016, Talaslahti pohtii.
Numero Krt päärivissä 2018 Krt lisänrona 2018
16 |
17 |
2 |
9 |
15 |
2 |
6 |
14 |
1 |
40 |
14 |
1 |
36 |
13 |
2 |
11 |
13 |
1 |
37 |
12 |
1 |
12 |
11 |
4 |
4 |
11 |
1 |
14 |
11 |
1 |
21 |
11 |
1 |
26 |
10 |
4 |
30 |
10 |
1 |
17 |
10 |
0 |
25 |
10 |
0 |
27 |
10 |
0 |
8 |
9 |
2 |
7 |
9 |
1 |
19 |
9 |
1 |
18 |
9 |
0 |
31 |
9 |
0 |
33 |
9 |
0 |
39 |
9 |
0 |
32 |
8 |
3 |
2 |
8 |
2 |
24 |
8 |
2 |
34 |
8 |
2 |
1 |
8 |
1 |
13 |
8 |
1 |
28 |
8 |
0 |
10 |
7 |
2 |
35 |
7 |
2 |
5 |
7 |
1 |
3 |
6 |
5 |
22 |
6 |
1 |
29 |
5 |
0 |
38 |
5 |
0 |
15 |
4 |
0 |
20 |
3 |
2 |
23 |
3 |
2 |
Pelaajien itse valitsemat numerot kierroksella 52/2018
Nro Kuinka monessa rivissä mukana (%)
9 22 %
3 21 %
7 21 %
5 21 %
8 20 %
10 20 %
6 20 %
4 20 %
11 20 %
1 19 %
21 19 %
2 19 %
27 19 %
12 19 %
17 18 %
16 18 %
28 18 %
22 18 %
19 18 %
26 17 %
23 17 %
15 17 %
29 17 %
13 17 %
20 17 %
33 17 %
14 17 %
24 17 %
18 17 %
25 16 %
32 16 %
30 15 %
31 15 %
34 15 %
39 14 %
35 14 %
36 14 %
37 14 %
38 14 %
40 9 %
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Veikkauksen asiakkailla ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Lapin sota -elokuvan tekoon19.6.2025 10:27:29 EEST | Tiedote
Suomessa kuvataan loppukesästä 2025 alkaen Lapin sota -suurelokuvaa. Produktion takana on Aku Louhimiehen ja Andrei Alénin tuotantoyhtiö Backmann & Hoderoff. Useilla sadoilla Veikkauksen asiakkailla on mahdollisuuden osallistua elokuvaan.
Historian ensimmäinen Millinääri: ”Hikikarpaloita nousi ohimoille”19.6.2025 09:02:51 EEST | Tiedote
Tämän viikon maanantaina meni jakoon Veikkauksen uuden Milli-pelin ensimmäinen miljoona. Nettipelaaja Paimiosta voitti kuuden numeron täysosumallaan miljoona euroa. Veikkaus pääsi onnittelemaan Milli-pelin ensimmäistä päävoittajaa puhelimitse.
Eurojackpotissa yksi päävoitto - Saksaan yli 40 miljoonan euron potti17.6.2025 22:31:23 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa löytyi yksi ainoa täysosuma. Voittorivi on pelattu Saksassa.
Veikkaus havainnut epäilyttävää ja kiellettyä vedonlyöntiä suomalaisessa huippusalibandyssa17.6.2025 14:00:42 EEST | Tiedote
Veikkaus on havainnut omissa tutkimuksissaan, että suomalaisessa huippusalibandyssa vaikuttaa tapahtuneen epäilyttävää, säännöissä ja sopimuksissa kiellettyä vedonlyöntiä. Asian selvitystä jatkaa Suomen urheilun eettinen keskus SUEK.
Veikkaus jatkaa Peluurin rahoitusta17.6.2025 09:58:59 EEST | Tiedote
Veikkaus on sopinut A-Klinikkasäätiön ja Sininauhaliiton kanssa, että rahapelihaittojen ehkäisyyn keskittyvän Peluuri-palvelun rahoitusta jatketaan Veikkauksen tuotoista vuoden 2026 loppuun saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme