Grand Hotel Tammer teki paluun kansainvälisesti arvostetuksi hotelliksi – hotellilegenda juhlii monipuolisesti 90-vuotisjuhlavuottaan

Vuonna 1929 Tampereella valmistui useita merkittäviä rakennushankkeita – silloin avattiin mm. Pyynikin näkötorni, Hämeensilta sekä Tampereen Teknillisen Seuran talo eli Grand Hotel Tammer. Tammerin suunnitteli kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer. Siitä haluttiin alusta alkaen tehdä kansainvälinen luksushotelli, ja sen piti näkyä kaikessa – aina ruokailuvälineitä myöten. Monet tuolloin Ranskasta tuoduista tyylihuonekaluista ja pöytähopeista on käytössä hotellissa yhä tänään.
Hotellin toiminnan käynnistyminen ajoittui traagiseen ajankohtaan, sillä Kuru-laiva oli juuri vajonnut yhdentoista boforin tuulessa Näsijärven aaltoihin. Hotellissa vietettiin tämän takia melko vaatimattomat avajaiset. Alkuvuodetkaan eivät olleet helppoja. Toiminta käynnistyi pula-aikaan, jolloin puutetta oli lähes kaikesta. Esimerkiksi perunat olivat tuohon aikaan harvinaista herkkua, ja niitä salakuljetettiin keittiöstä servietteihin käärittynä salissa ruokailevalle herrasväelle.
Upea rakennus henkilökuntineen antoi vaikeina aikoina puitteet arjesta irrottaville elämyksille. Grand Hotel Tammer ja sen kulinaarisia nautintoja tarjoava ravintola ovat olleet monille perheille merkittäviä paikkoja jo useiden sukupolvien ajan. Hotellissa on myös kuvattu paljon elokuvia, ja siellä on vieraillut runsaasti historiasta tuttuja henkilöitä, kuten F. E. Sillanpää, marsalkka Mannerheim, Juri Gagarin, Kalle Päätalo ja Juice Leskinen. Joskus vieraat viihtyivät niin hyvin, ettei seuraamuksilta vältytty. Näin kävi mm. Lauri Törnin jääkäreille, jotka saivat ikuisen porttikiellon Tammeriin vuonna 1946.
Tänä päivänä Grand Hotel Tammer on jälleen kansainvälisesti merkittävä hotelli. Se liitettiin maailmanlaajuiseen Radisson Blu -ketjuun vuonna 2016, ja on nauttinut alusta asti ketjun Pohjoismaisten hotellien korkeimmasta asiakastyytyväisyydestä.
- Tammer on lunastanut ne odotukset, jotka sille asetettiin sen muuttuessa Radisson Blu Hotelliksi. Tammer on ainutlaatuinen hotelli, jolla on selkeä oma paikkansa osana Radisson Blu Hotellien tarjontaa Suomessa. Tammerille vahva kansainvälinen yhteys on ollut vahvuus. Historiansa ja lukuisten tarinoidensa kautta se tarjoaa erilaisen näkökulman Radisson Blu Hotellien tarjontaan lisäten mielenkiintoa koko brändiä kohtaan. Samanaikaisesti Tammer on säilyttänyt vahvan asemansa tamperelaisten sydämissä lämminhenkisenä ja laadukkaana kohtaamispaikkana, josta kaupunkilaiset ovat silminnähden ylpeitä, iloitsee Suomen Radisson Blu Hotellien maajohtaja Timo Vepsäläinen.
- Tammer tunnetaan erityislaatuisena juhlatalona ja monenlaisten kulttuuritapahtumien näyttämönä. Tammerin signature-juhlapöydät – vappu- ja joululounaat, ovat sesonkien kohokohtia monille. Samaa jäljittelemätöntä tunnelmaa haetaan myös yritystapahtumille. Kun tilaisuudella on merkitystä, se tuodaan Tammeriin, kertoo Radisson Blu Grand Hotel Tammerin hotellinjohtaja Jaana Kariskoski.
Hotellivieraat ja kaupunkilaiset ovat juhlavuoden kunniavieraita
Kaupungin ylpeyden merkkivuotta juhlistetaan kuluvan vuoden aikana monin eri tavoin. Tapahtumavuosi käynnistyy Tuhansien tarinoiden muisteluilloilla 23.1.2019. Niissä seremoniamestarina toimii tamperelainen viihdetaiteilija Fredi Lilius, jolla on paljon omakohtaista kokemusta ja jännittäviä muistoja Tammerista.
- Muisteluiltoihin ovat lämpimästi tervetulleita kaikki hotellissa vierailleet ja työskennelleet henkilöt. Jokainen tarina on tärkeä osa Tammerin historiaa ja sitä, millaiseksi hotelli on muovautunut vuosikymmenten saatossa. Keräämme ainutlaatuista historiaa talteen ja teemme sitä koko kaupungin voimin. Luvassa on varmasti aiemmin kuulemattomia tarinoita sekä mielenkiintoista paikallishistoriaa, lupaa Jaana Kariskoski.
- Tampereen vetovoimaisuus matkailukaupunkina on kasvanut merkittävästi, ja kaupungin keskustaan avautuu uusia hotelleja lähivuosina. Grand Hotel Tammerin vetovoima tulevaisuudessakin perustuu sen rikkaaseen historiaan ja tarinoihin, joiden arvo vain kasvaa vuosien saatossa. Asiakkaamme kehuvat jatkuvasti myös Tammerin uniikkia miljöötä ja tunnelmaa sekä henkilökohtaista palvelua. Niistä haluamme olla kansainvälisesti tunnettu myös tulevaisuudessa, sanoo Jaana Kariskoski.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Jaana Kariskoski, hotellinjohtaja, Radisson Blu Grand Hotel Tammer, jaa-na.kariskoski@radissonblu.com, p. 040 864 1486
Timo Vepsäläinen, SOK:n kansainvälisen hotelliliiketoiminnan liiketoimintajohtaja ja Radisson Blu Suomen maajohtaja, Sokotel Oy, timo.vepsalainen@radissonblu.com, p. 050 401 2318
SOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Radisson Blu -hotelliketju kuuluu Radisson Hotel Groupiin, joka on yksi maailman nopeimmin kasvavista hotelliryhmittymistä. Ryhmään kuuluvat Radisson Blu Hotellien lisäksi Radisson Collection, Radisson, Radisson RED, Park Plaza, Park Inn by Radisson, Country Inn & Suites by Radisson sekä prizeotel-hotellit. Radisson Hotel Groupilla on toiminnassa ja rakenteilla yli 1 400 hotellia ympäri maailmaa. Radisson Blu Hotelleja on Suomessa kahdeksan, joista neljä Helsingissä sekä yksi Espoossa, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Hotellit ovat keskittyneet tarjoamaan yksilöllisiä elämyksiä, ja yhteistä niille on kansainvälisesti palkittu palvelun laatu. Kaikki Suomen hotellit ovat Green Key -sertifioituja. Radisson Hotel Group on valittu jo yhdeksänä vuonna peräkkäin maailman eettisimpien yritysten joukkoon.
Sokotel Oy on SOK:n matkailu- ja ravitsemisliiketoimintaa harjoittava tytäryhtiö, joka operoi Suomessa seitsemää Radisson Blu Hotellia ja neljäätoista Sokos Hotellia. Sokotel Oy toimii pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Oulussa ja Vaasassa. Radisson Blu Marina Palace Hotellin liiketoiminnasta Turussa vastaa Turun Osuuskauppa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Maalaus korostuu suomalaisten remontointisuunnitelmissa – Prisma tuo myyntiin uudet sisustusmaalit suosituimmissa sävyissä9.9.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän asiakasomistajilleen toteuttama tuore kyselytutkimus valottaa suomalaisten remontointisuunnitelmia. Kyselyyn vastasi yli 1900 suomalaista, ja sen tulokset puhuvat selkeää kieltä: pienet kodin remontit kiinnostavat nyt enemmän kuin suuret investoinnit. Useimmiten remontointiaikeissa suunnataan maalikaupoille. Prisman valikoimaan saapuneet uudet sisustusmaalit tuovat kymmenen Suomen suosituinta sävyä helposti remontoijien saataville.
Kaupan toimenpiteillä selvä vaikutus – S-ryhmän ruokakaupoissa hillittiin muovikassien kysyntää8.9.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Osana kansallista muovikassisitoumusta sekä pitkäaikaista kampanjointia yhdessä muiden kaupan alan toimijoiden kanssa, S-ryhmän ruokakaupoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) on tehty toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Toukokuun alussa aloitetun uuden myymäläviestinnän sekä eri kassivaihtoehtoja koskeneen hintamuutoksen myötä yhä harvempi osti muovikassin tänä kesänä.
Suomesta löytyy jo kauppoja, joissa puhelin on syrjäyttänyt lompakon5.9.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Tietyissä S-ryhmän toimipaikoissa jo joka toinen bonustapahtuma kirjataan puhelimella muovikortin sijaan. Muutos on tapahtunut lyhyessä ajassa, sillä esimerkiksi Applen laitteille S-Etukortin on voinut lisätä vasta viime vuodesta alkaen.
SOK mukaan European Marketing Distribution -hankintaliittoumaan29.8.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
SOK on liittynyt päivittäistavaroiden kansainvälisen EMD-hankintaliittouman jäseneksi. Yhteistyön tavoitteena on luoda uudenlaisia toimintamalleja kansainvälisten merkkituotteiden hankintaan – asiakkaiden hyödyksi.
Kosmetiikan kemikaalikuorma huolettaa monia – 54 % suomalaisista valitsee yhä useammin luonnonkosmetiikan tuotteita28.8.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Statistan tilastojen mukaan luonnonmukaisen kosmetiikan markkinoiden ennustetaan kasvavan koko markkinaa nopeammin. Tämä näkyy yhä konkreettisemmin myös suomalaisten kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteiden hankinnoissa, joissa luonnonkosmetiikka on jatkuvasti vahvistanut asemaansa. Peräti 54 prosenttia Sokoksen teettämän kyselytutkimuksen vastaajista toteaa kasvattaneensa luonnonkosmetiikan käyttöä viime vuosina. Tärkeimmät syyt valita luonnonmukaisempia tuotteita perinteisempien kosmetiikkatuotteiden sijaan ovat kemikaalien välttäminen ja tuotteiden turvallisuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme