Lisääntynyt lääkkeiden käyttö yhteydessä huumekuolemiin myös Suomessa

Lääkkeiden merkitys hoidossa kuin hoidossa on kasvanut ja se näkyy huumekuolemissa. Sen lisäksi, että lääkkeitä myydään kadulla, myös lääkärien määräämät lääkkeet aiheuttavat huumeiden käyttäjien kuolemia. Huumemyrkytykset ovat alle 40-vuotiaiden miesten toiseksi yleisin kuolemansyy.
- Tutkimuksen tulokset osoittavat, että menehtyneet huumeiden käyttäjät ovat olleet aika kattavasti lääkkeellisen hoidon piirissä, mutta koska seurauksena on silti ollut huumekuolema, voidaan kysyä ovatko käyttäjät saaneet oikeanlaista hoitoa, Sanna Rönkä sanoo.
Kuolemiin liittyy myös sosiaalinen aspekti
Matala koulutus, työttömyys, työkyvyttömyyseläke, avioero ja asuminen laitoksessa tai yksin ovat Röngän tutkimuksen mukaan yhteydessä huumekuolleisuuteen.
- Vaikka nämä eivät yksittäisinä tekijöinä ole merkki huono-osaisuudesta, voidaan sanoa, että kokonaisuudessa huumekuolleisuus on vahvasti yhteydessä sosiaaliseen huono-osaisuuteen, Rönkä toteaa.
- Erityisesti työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla huumeiden ongelmakäyttäjillä on reseptilääkeostoksia, jotka johtavat huumekuolemaan.
Tukea tarjottava jo varhain
Koska huumekuolemaan johtava syrjäytymisprosessi alkaa nuorella iällä, olisi tärkeää tarjota apua jo varhain nuorten mielenterveyden häiriöiden ehkäisyyn ja hoitoon sekä turvata opintopolku toisen asteen koulutukseen.
- Olisi myös varmistettava, että paikkoja huumehoitoon on riittävästi, kynnys hoitoon pääsyyn on matala ja hoitopolku selkeä.
Rönkä käytti tutkimuksensa aineistona rekisteriaineistoja, ikääntyneiden huumeiden käyttäjien haastatteluaineistoa ja internetin keskustelufoorumin keskusteluketjuja, joita on analysoitu kvantitatiivisin ja kvalitatiivisin menetelmin.
Valtiotieteiden maisteri Sanna Rönkä väittelee 12.1. Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta Huumeiden käyttäjien kuolemat Suomessa: Monimenetelmäinen tutkimus lääkkeellistymisen, sosiaalisen huono-osaisuuden ja huumeiden käyttökontekstien näkökulmasta. Väitöstilaisuus järjestetään klo 12 yliopiston päärakennuksen auditoriossa XV (Unioninkatu 34). Väitöskirja on luettavissa e-thesiksessä
Yhteyshenkilöt
Väittelijän yhteystiedot
Sanna Rönkä, puh. 040 594 7551, s-posti sanna.ronka@helsinki.fi
---
Anna Maria Peltonen
viestinnän asiantuntija
Helsingin yliopisto
puh. 050 406 2047, s-posti maria.peltonen@helsinki.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Erikoislääkäreiden ja keskitettyjen vastaanottojen avulla tehokkuutta terveyskeskuksiin30.5.2025 13:08:30 EEST | Tiedote
Kahdessa erillisessä tutkimuksessa löytyi konkreettisia keinoja perusterveydenhoidon parempaan organisointiin. Kummassakin tapauksessa potilaat saivat sujuvampaa ja parempaa hoitoa. Lisäksi kustannukset laskivat.
Miksi härkäpapu ei maistu? Tutkimus auttaa parantamaan härkäpaputuotteiden makua28.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Härkäpapu on lupaava kasvipohjainen proteiininlähde, mutta moni kokee sen maun epämiellyttävänä. Helsingin yliopistossa tehty tutkimus selvitti, mistä makuongelmat johtuvat, ja auttaa kehittämään ratkaisuja härkäpavun maun parantamiseksi.
Keski-ikäisenä laihduttavalle pidempi ja terveempi elämä27.5.2025 18:05:24 EEST | Tiedote
Elintapojen muutoksilla saavutetulla painonpudotuksella voidaan saada merkittäviä terveyshyötyjä vuosikausiksi, eikä siihen tarvita kirurgiaa tai lihavuuslääkkeitä. Diabeteksen välttämisen ohella voidaan estää myös muita kroonisia sairauksia, kuten valtimotauteja, keuhkosairauksia ja syöpiä.
Kutsu medialle: Eläinsuojeluvalvontaa ja eläinsuojelurikoksia koskevan raportin julkistamistilaisuus eduskunnassa 3.6. klo 9–1027.5.2025 11:13:45 EEST | Kutsu
Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan eläinten kaltoinkohtelun ja siihen puuttumisen tilasta ja kehittämistarpeista. Asianmukainen puuttuminen edellyttää ymmärrystä eläinten kaltoinkohtelun ja eläinrikosten erityispiirteistä.
Väitös: Palestiina osoittaa, että globaali teknologiatalous on yhteydessä kolonialismiin27.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Startup-yrittäjyyden, uuden teknologian ja riskipääoman poliittisia vaikutuksia ei voida ymmärtää ilman asiayhteyttä asuttajakolonialismiin, paljastaa Helsingin yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme