Helsingin lumiaurat valmiina torstain myräkkään

Lumitöissä voi kaikkein kiperimmillä hetkillä, suuren lumimyräkän osuessa pääkaupunkiin, olla liikkeellä koko käytettävissä oleva kalusto – kuorma-autot, monitoimikoneet, pyöräkuormaajat, kunnossapito- ja ympäristönhoitokoneet sekä traktorit ja tiehöylät.
– Lumiauraa joutuu erityisesti asuntokaduilla välillä odottamaan, koska lumet aurataan ns. hoitoluokituksen mukaan. Ensin aurataan pääkadut ja joukkoliikenteen käyttämät kadut. Asuntokadut ovat vuorossa vasta niiden jälkeen, kertoo ylläpitoinsinööri Tuomas Lautaniemi kaupunkiympäristön toimialalta.
– Sääennusteiden mukaan Etelä-Suomeen saapuu keskiviikon ja torstain välisen yön aikana runsaita lumisateita. Sateiden oletetaan helpottavan vasta torstaina alkuillasta. Pelastuslaitos kehottaa varaamaan työmatkaan riittävästi aikaa ja malttia, sekä huolehtimaan riittävästä turvavälistä ajoneuvoliikenteessä, sanoo palomestari Sami Lappalainen Helsingin pelastuslaitokselta.
Mihin palautetta?
Katujen ja muiden väylien talvikunnossapidosta voit jättää palautetta Helsingin kaupungin palautejärjestelmään, sieltä palaute ohjataan suoraan alueen vastaavalle työnjohtajalle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaupunkiympäristön asiakaspalvelu, puh. 09 310 22111
ylläpitoinsinööri Tarja Myller, puh. 09 310 38538
ylläpitoinsinööri Tuomas Lautaniemi, puh. 09 310 39463
etunimi.sukunimi@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 21.10.202521.10.2025 18:37:55 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 21.10.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Detaljplanen för Hamntunneln är klar – reviderat planförslag till beslutsfattande17.10.2025 11:10:41 EEST | Pressmeddelande
Detaljplanläggningen av Hamntunneln från Västra hamnen till Västerleden är nu inne på slutrakan. Tunneln förbättrar trafikflödet på Busholmen och i södra Helsingfors samt frigör områden i Södra hamnen för stadsbornas användning. Stadsmiljönämnden behandlar det reviderade planförslaget den 21 oktober.
Satamatunnelin asemakaava on valmis – tarkistettu kaavaehdotus päätöksentekoon17.10.2025 11:10:41 EEST | Tiedote
Länsisatamasta Länsiväylälle kulkevan Satamatunnelin asemakaavoitus on edennyt loppusuoralle. Tunneli parantaa Jätkäsaaren ja eteläisen Helsingin liikenteen sujuvuutta sekä vapauttaa Eteläsataman alueita kaupunkilaisten käyttöön. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee tarkistettua kaavaehdotusta 21. lokakuuta.
Kottby idrottspark blir en plats även för evenemang16.10.2025 11:13:33 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad vill utveckla Kottby idrottspark till en ännu mångsidigare idrotts- och evenemangspark med både bättre idrottstjänster och möjlighet att ordna storevenemang. Just nu utarbetas en allmän plan för idrottsparken. Stadsborna kan dela med sig av sina tankar och idéer om utvecklingen av parken genom en webbenkät och en workshop.
Käpylän liikuntapuistoon koti myös tapahtumille16.10.2025 11:13:33 EEST | Tiedote
Käpylän liikuntapuistosta halutaan kehittää entistä monipuolisempi liikunta- ja tapahtumapuisto, jossa on parempien liikuntapalvelujen lisäksi mahdollista järjestää suurtapahtumia. Liikuntapuistolle tehdään parhaillaan yleissuunnitelmaa. Kaupunkilaiset voivat kertoa ajatuksiaan ja ideoitaan puiston kehittämisestä verkkokyselyssä ja työpajassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme