UM: Ulkoministeriön konsulipalvelut kysyttyjä – suomalaiset matkustavat maailman jokaiseen kolkkaan
Suomen ulkomaanedustustojen ja ulkoministeriön konsulipalveluiden kysyntä jatkaa kasvuaan. Suomen ulkomaanedustustojen ensisijaisena tehtävänä on neuvoa ja auttaa asiakasta edistämään omatoimisesti asiaansa. Edustustot palvelevat myös ulkomailla hätään joutuneita suomalaisia. Vuonna 2018 kirjattiin runsaat 75 200 konsulipalvelutapahtumaa. Vuonna 2017 vastaava luku oli noin 67 400.
Useimmissa palvelutilanteissa neuvonta riittää asian ratkaisemiseksi, mutta monet tapaukset vaativat ulkoministeriön tai edustustojen toimenpiteitä. Erilaisia yhteydenottoja ulkoministeriön ympärivuorokautisen päivystyksen (+358 9 160 55555) kautta tulee noin 100 viikossa. Päivystyksen vastuulla on kaikkien Suomen ulkomaanedustustojen virka-ajan ulkopuolinen konsulipäivystys.
Yleisimmin palvelua tarvitaan passin vanhenemisen, katoamisen tai muun matkustusasiakirjoja koskevan ongelman vuoksi. Useat maat edellyttävät, että passi on voimassa kuusi kuukautta matkan päättymisen jälkeen. Uusia passeja myönnettiin edustustoissa yhteensä 17 986 kappaletta (2017: 18 795 kpl).Vuonna 2018 edustustoissa myönnettiin 1819 henkilökorttia (2017: 1875 kpl).
Ulkoministeriössä valmistellaan maksuasetuksen muutosta, jossa esitetään säädettäväksi, että passin ja henkilökortin yhteismyöntö olisi mahdollista myös Suomen edustustoissa, sisältäen henkilökortin hinnanalennuksen. Tämä uudistus edistäisi osaltaan ulkosuomalaisten mahdollisuutta sähköiseen asiointiin silloin, kun asiointi edellyttää vahvaa sähköistä tunnistautumista.
Vuoden 2018 aikana edustustoissa ja ministeriössä käsiteltiin yhteensä 572 kuolemantapausta. Ulkomailla sairastuneista ja onnettomuuteen joutuneista konsuliapua tarvitsi 427 henkilöä. Edustustot avustivat 147:tä rikoksen uhriksi joutunutta matkaajaa sekä 273:a ulkomailla pidätettyä tai vangittua suomalaista. Erilaisia avustustapauksia oli eniten Espanjassa (676), Virossa (196), Thaimaassa (128), Ruotsissa (123) ja Saksassa (101).
Matkustusilmoitus.fi-palvelussa ulkomaille matkustavat voivat antaa matka- ja yhteystietonsa ulkoministeriölle hätä- ja kriisitilanteita varten. Vuoden aikana ulkoministeriö lähetti 92:ssä eri puolilla maailmaa tapahtuneessa poikkeustilanteessa tietoja ja toimintaohjeita ilmoituksen tehneille. Näistä valtaosa liittyi luonnonmullistuksiin (70 kpl), mutta lisäksi tiedotteita lähetettiin mm. terrori-iskuihin sekä kuljetusvälineonnettomuuksiin liittyen.
Ulkoministeriön verkkosivujen luetuinta sisältöä ovat matkustustiedotteet, joissa kerrotaan mm. kohdemaan pitkän aikavälin turvallisuustilanteesta. Tiedotetta julkaistaan yli 150 maasta.
Ulkoministeriö suosittelee kaikille ulkomailla matkustaville suomalaisille myös kattavan matkavakuutuksen ottamista ja vakuutusehtojen tarkistamista ennen matkaa.
Lisätietoja: konsuliasioiden yksikön päällikkö Antti Putkonen, puh. 0295 350126 tai lähetystöneuvos Veli-Pekka Kaivola, puh. 0295 350333.
Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto
0295 16001http://um.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Suomi muiden silmin 2025: Suomi-kuva säilyi vakaana, mutta mielikuvat maailmalla jakautuvat4.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Koulutus, hyvä hallinto, luonto, tasa-arvo ja onnellisuus ovat teemoja, joista Suomi tunnetaan maailmalla, kertoo Finland Promotion Boardin julkaisu Suomi muiden silmin. Vuonna 2024 kansainvälistä medianäkyvyyttä toivat erityisesti Nato-jäsenyys ja turvallisuuspolitiikka. Suomi-kuva on haastavasta maailmantilanteesta huolimatta säilynyt pääosin myönteisenä, mutta erot eri maiden suhtautumisessa Suomeen ovat kasvaneet. Sen vuoksi on yhä tärkeämpää, että Suomi tunnetaan omista vahvuuksistaan, julkaisussa todetaan.
// KORJATTU TIEDOTE // VALTOSEN INFO PERUTTU //Tiedoksi toimituksille: ulkoministeri Valtosen info Ukrainan ja Moldovan vierailuista9.1.2025 09:22:54 EET | Kutsu
Tiedoksi toimituksille Ulkoministeri Valtosen infotilaisuus toimittajille torstaina 9.1.2025 klo 18.25 Suomen aikaa on peruuntunut. Lisätiedot: tiedottaja Miia Vihola, puh. 0295 350 680 tai UM viestintäpäivystäjä, puh. 040 551 6571 Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi
Tiedoksi toimituksille: ulkoministeri Valtosen info Ukrainan ja Moldovan vierailuista8.1.2025 18:00:24 EET | Kutsu
Ulkoministeri Elina Valtonen vieraili Ukrainassa 8. tammikuuta ja vierailee Moldovassa 9. tammikuuta. Ukrainassa tapaamisten aiheena olivat mm. Etyjin ja Suomen tuki Ukrainalle. Moldovassa Valtonen keskustelee mm. Moldovan energiatilanteesta ja Transnistrian konfliktista.
//KORRIGERAT//Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande
//KORRIGERAT: telefonnummer i kontaktuppgifter// På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.
//KORJATTU//Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote
//KORJATTU puhelinnumero yhteystiedoissa// Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme