Labradorinnoutaja edelleen Suomen suosituin rotu – myös kotimaisten rotujen suosio kasvussa
17.1.2019 15:01:08 EET | Suomen Kennelliitto ry | Tiedote

Labradorinnoutajan suosiolle ei näy haastajaa. Rotu oli suosituin 2195 rekisteröidyllä koiralla. Tämä tarkoittaa, että noin viisi prosenttia rekisteröidyistä koirista oli labradoreja.
Kansainvälinen koiranjalostusliitto FCI on jakanut koirarodut tyypin ja käyttötarkoituksen perusteella roturyhmiin. Kymmenestä ryhmästä ensimmäiseksi sijoittui pystykorvat ja alkukantaiset koirat 9859 rekisteröinnillä. Suosittujen kotimaisten, suomenlapinkoiran ja karjalankarhukoiran, lisäksi tästä ryhmästä kymmenen parhaan joukkoon ylsivät jämtlanninpystykorva (3.) ja harmaa norjanhirvikoira (9.)
Toiseksi suurin roturyhmä olivat seura- ja kääpiökoirat 7403 koiralla. Ryhmään kuuluvat esimerkiksi bichon frisé, havannankoira ja chihuahuat, joiden rekisteröintimäärät pysyivät 400-500 koirassa.
Kotimaisten rotujen suosio ilahduttaa
Suomenlapinkoira nousi toiseksi suosituimmaksi 1464 rekisteröinnillä. Tämä oli noin 300 koiraa enemmän, kuin vuonna 2017. Karjalankarhukoira nousi kymmenen suosituimman joukkoon, sijalle kahdeksan. Karhukoiria rekisteröitiin viime vuonna jo 900 koiraa.
Suomenajokoiran sijoitus laski sijalta kolme kuudenneksi. Niitä rekisteröitiin 1151, mikä on noin 200 koiraa vähemmän kuin edellisvuonna. Suomenpystykorva oli tilastossa 16. ja lapinporokoira 36.
– On upeaa nähdä, että kotimaiset rotumme ovat nosteessa. Suomen itsenäisyyden juhlavuonna nämä viisi rotua olivat paljon esillä, ja silloin tehty työ tuottaa nyt tulosta. Suomenlapinkoiran kipuaminen ensimmäistä kertaa tilaston kakkossijalle on hieno saavutus, toteaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen ilahtuneena.
Rekisteröintejä aikaisempaa vähemmän
Kokonaisuudessaan rekisteröintien määrä laski vuonna 2018 edellisvuoteen verrattuna noin 800 koiralla. Suomen Kennelliiton toiminnanjohtaja Markku Mähönen ei näe notkahdusta vielä huolestuttavana.
– Rekisteröintien määrä laski, mutta kyse on normaalista vaihtelusta pentujen syntyvyydessä. On kuitenkin hyvä tämän tilaston kohdalla muistaa, että kaikkien koirien rekisteröinti on tärkeää, jotta koirien alkuperästä saadaan tietoa niiden hyvinvoinnin tueksi. Toivommekin aktiivisuuden lisääntymistä myös monirotuisten koirien rekisteröinneissä, toteaa Mähönen.
Tunnistusmerkitseminen ja rekisteröinti ovat olleet paljon esillä keskusteluissa eläinten hyvinvointilaista. Maa- ja metsätalousministeriössä on myös valmisteltu selvitystä koirien ja kissojen virallisen rekisterin perustamisesta Suomeen. Kennelliitolla on hyvät valmiudet kerätä kaikkien koirien tunnistus- ja omistajatiedot. Tilastokeskuksen arvion mukaan Suomessa on 700 000 koiraa. Näistä noin 530 000 on Kennelliiton rekisterissä.
Kennelliitto kerää tietoa sukupolvia kattavan rotukoirien kantakirjarekisterin lisäksi monirotuisista koirista tunnistemerkintä- ja omistajarekisteriin eli niin sanottuun FIX-rekisteriin. Rekisterissä on jo noin 16 000 koiraa.
– Myös monirotuisen koiran rekisteröinnissä on hyötynsä ja nämä tulevat korostumaan tulevaisuudessa. Koiran tietoihin on tulevaisuudessa mahdollista saada rokotustiedot näkyviin, harrastusmahdollisuudet monipuolistuvat ja kadotessa koira palaa nopeammin takaisin omistajalleen, kertoo Mähönen monirotuisen koiran rekisteröinnin hyödyistä.
Suomen suosituimmat rodut vuonna 2018
Suluissa rotujen sijoitus ja rekisteröintimäärä viime vuodelta.
- (1) labradorinnoutaja 2195 (2125)
- (5) suomenlapinkoira 1464 (1181)
- (2) jämtlanninpystykorva 1394 (1649)
- (4) saksanpaimenkoira 1213 (1305)
- (6) kultainennoutaja 1174 (1149)
- (3) suomenajokoira 1151 (1364)
- (7) shetlanninlammaskoira 1015 (1098)
- (12) karjalankarhukoira 900 (693)
- (10) harmaa norjanhirvikoira 846 (771)
- (8) jackrussellinterrieri 826 (929)
Lue lisää rekisteröinneistä uusimmasta Koiramme-lehden artikkelista numerosta 1-2/2019 ja Koiramme-lehden verkkouutisesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomen Kennelliitto
Harri Lehkonen
Hallituksen puheenjohtaja
harri.lehkonen@kennelliitto.fi
050 329 2188
Suomen Kennelliitto
Markku Mähönen
Toiminnanjohtaja
markku.mahonen@kennelliitto.fi
09 887 300
Koiramme-lehti
Tapio Eerola
Päätoimittaja
tapio.eerola@koiramme.com
09 8873 0304
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 145 000 henkilöjäsentä sekä yli 2000 jäsenyhdistystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Koirien kiinnipitoaika päättyy torstaina 20.8. – huomioi nämä asiat19.8.2026 16:49:47 EEST | Tiedote
Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika päättyy koko maassa torstaina 20. elokuuta. Kiinnipitoajan päättyminen koskee pääasiassa metsästyskoiria, sillä koiran vapaana pitämiseen tarvitaan metsästysoikeuden haltijan lupa. Muillekin kuin metsästyskoirille löytyy kuitenkin paljon paikkoja, joissa koiraa saa ulkoiluttaa, myös vapaana.
Kennelliiton hallitusohjelmatavoitteet 2027-2031: Vastuullisen koiranomistamisen ja koiratoiminnan tukeminen on yhteiskunnan etu10.6.2026 09:15:52 EEST | Tiedote
Suomen Kennelliitto on julkaissut hallitusohjelmatavoitteensa vuosille 2027–2031. Niissä painotetaan hyvinvoivien koirien roolia osana hyvinvoivaa ja vastuullista yhteiskuntaa.
Vietä turvallinen kesä koirasi kanssa näillä vinkeillä4.6.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Kesä on taas täällä. Kesällä on mukava ulkoilla ja puuhailla koiran kanssa, mutta kesän viettoon liittyy myös riskejä koiralle. Olemme koostaneet muistilistan, jonka avulla kesän vietto sujuu turvallisesti.
Oikea koira oikeaan kotiin – tässä Kennelliiton vinkit onnistuneeseen pennunhankintaan2.6.2026 09:13:03 EEST | Tiedote
Kevät ja kesä ovat pentuhuuman aikaa. Moni miettii, hankkisiko koiran, ja jos, niin millaisen koiran ja mistä. Kennelliiton verkkosivuille on koottu vinkit onnistuneeseen koiran hankintaan.
Kennelliiton Pirjo Onza: Eläintenpitokieltoja koskevan sääntelyn tiukentaminen on tarpeellinen uudistus19.5.2026 12:45:36 EEST | Tiedote
Suomen Kennelliitto kannattaa oikeusministeriön valmistelemaa säädösesitystä, jonka mukaan eläintenpitokiellon rikkomista koskevia seuraamussäännöksiä tiukennetaan ja ne siirretään rikoslakiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


