Pitkävedosta 136 000 euroa Pertunmaalle viidellä AHL-ottelulla

Eteläsavolainen voittaja hyödynsi tasoituksellisia kohteita ja osoitti voitoillaan tuntevansa pohjoisamerikkalaisen farmiliigan lisäksi Pitkävedon erilaiset pelimuodot.
Vapaavalintaisessa pelissä voittaja valitsi kuhunkin kohteeseen kaksi merkkiä saman tapaan kuin Vakioveikkauksessa voi tehdä niin sanotulla osittainvaihdellulla merkillä. Kaikki viisi kohdetta osuivat. Kolme viidestä tärppäsi vielä tasoituksellisella tasapelillä, mikä nosti kertoimen yli 6 500:aan, mikä merkitsi tasan 14 euron rivipanoksella 91 925,00 euron voittoa. Jos myös loput kaksi kohdetta olisivat päättyneet kotivoiton sijasta tasapeliin, voittosumma olisi ollut yli 200 000 euroa.
Toisen pelin voittaja kokosi samoista kohteista, mutta nyt hän muodosti niistä tavallisen viiden kohden vedon 55,00 euron rivipanoksella, mikä toi 19 826,90 euroa. Lisäksi hän rastitti kohteista yksittäiskohteet eli sinkut ja sen lisäksi kaikki mahdilliset tuplat eli kahteen kohteen yhdistelmä, triplat eli kolmen kohteen yhdistelmät ja neloset eli kaikki kohteista syntyvät neljän kohteen yhdistelmät.
- Tämä oli oppikirjamainen esimerkki Pitkävedon järjestelmien tuomasta vipuvarresta, jos tuuri on myötä. Voittoa olisi tullut vaikka kaikki merkit eivät olisi edes osuneet. Mutta kun ne osuivat, tuloksena oli vuoden tähän mennessä suurin voitto Pitkävedosta, kertoo kiinteäkertoimisen vedonlyönnin tuotepäällikkö Niko Marttinen.
Kaikkiaan pertunmaalaisen voittajan peli maksoi 1 103 euroa ja toi voittoja 136 134,50 euroa.
Voittopeli 1
2964 San Diego-Texas +1 1X (2-1) 7,40
3030 Laval-Belleville +1 1X (4-2) 6,60
3045 Utica-Syracuse +1 1X (5-4) 8,20
3198 Chicago-Grand Rapids 1X (5-2) 4,00
3229 Bakersfield-Stockton 1X (4-2) 4,10
Kerroin: 6 568,00
Rivipanos: 14,00
Pelin hinta: 448,00 €
Voittosumma: 91 952,00
Voittopeli 2
2963 San Diego-Texas 1 (2-1) 2,13
3029 Laval-Belleville 1 (4-2) 4,30
3044 Utica-Syracuse 1 (5-4) 2,40
3198 Chicago-Grand Rapids 1 (5-2) 4,00
3229 Bakersfield-Stockton 1 (4-2) 4,10
Pelin hinta yhteensä 655.00 €
Viitoset, rivipanos 55,00 €, kerroin 360,49, voitto 19826,90 €
Neloset, rivipanos 25,00 €, kerroin 83,83 – 169,24, voitto 14532,70 €
Kolmoset, rivipanos 20,00 €, kerroin 20,44 – 70,52, voitto 7319,00 €
Tuplat, rivipanos 20,00 €, kerroin 5,11 – 17,63, voitto 2250,00 €
Singlet, rivipanos 15 €, kerroin 2,13-4,10, voitto 253,90 €
Voittosumma yhteensä: 44 182,50
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti kohoaa viiteen miljoonaan euroon14.6.2025 22:36:49 EEST | Tiedote
Loton kierroksen 24/2025 arvonnassa ei löytynyt täysosumaa, joten juhannuspäivänä potissa on viisi miljoonaa euroa.
Eurojackpotin potti nousee13.6.2025 22:51:58 EEST | Tiedote
Perjantaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi tiistaina tarjolla on noin 39 miljoonan euron potti.
Huippujoukkueiden otteluita VeikkausTV:ssä - Jalkapallon seurajoukkueiden MM-kisat 2025 suorina lähetyksinä13.6.2025 14:53:25 EEST | Tiedote
Jalkapallon seurajoukkueiden MM-kisat järjestetään Yhdysvalloissa 14.6.-13.7. Veikkauksen asiakkaat voivat katsoa huippuseurojen väliset ottelut VeikkausTV:n kautta suorina ja ilmaisina lähetyksinä.
Turussa kaikki väärin - 250 000 euron voitto matkaan13.6.2025 14:26:21 EEST | Tiedote
Turussa rivinsä tehnyt asiakas arvasi keskiviikon arvonnassa Kaikki tai ei mitään -pelin jokaisen numeron väärin ja voitti 250 000 euroa.
Vain yksi täysosuma - Helsinkiin 75 000 euron voitto XL Toto65-pelistä12.6.2025 13:28:50 EEST | Tiedote
Keskiviikkoiltana Vermon XL Toto65-kierros oli niin yllätyksellinen, että oikeita rivejä löytyi vain yksi kappale. Pelin takuupotti laukesi ja nettipelaaja Helsingistä voitti 75 000 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme