Ruotsin Johan Storåkers nappasi 65 000 euroa suomalaispelaajien nenän edestä
19.1.2019 20:40:25 EET | Veikkaus Oy | Uutinen

Voiton nappasi lauantai-iltana tukholmalainen pitkän linjan pokeriammattilainen Johan Storåkers, joka löi kaksinpelissä Eelis Pärssisen. Storåkers tienasi voitostaan kotiinviemiseksi yli 65 000 euroa.
- Pelasin perjantaina hyvin. En ole koskaan aiemmin bluffannut Pärssistä vastaan ja nyt onnistuin perjantaina isossa bluffissa. Sain sitä kautta momentumin itselleni, Storåkers totesi.
Helsinki Freezeout -viikon Texas Hold’em -pääturnaukseen osallistui 116 pelaajaa, ja palkintopotissa oli kaikkiaan 210 000 euroa. Torstaina alkanut turnaus oli suunniteltu kaksipäiväiseksi. Voittajaa ei kuitenkaan saatu perjantaina selville kasinon aukioloajan puitteissa, joten kolme parasta pelaajaa palasi lauantaina taistelemaan palkintorahoista. Voittaja ratkesi lopulta nopeasti, kun Storåkers pudotti ensin suomalaisen Sargon Esfendiyarin ja jo kohta oli Eelis Pärssisen vuoro.
Storåkers voittanut jo markka-aikana
Johan Storåkers on tienannut urallaan livepeleistä yli 3,5 miljoonaa dollaria. Miehen vyöllä on Helsingistä lukuisia aiempia turnausvoittoja, joista ensimmäinen jo kahdenkymmenen vuoden takaa. Silloin mies ansaitsi Midnight Sun -turnauksesta lähes 125 000 markkaa.
- Tämä voitto tuntuu todella hyvältä ja helpottavalta. Viimeiset seitsemän vuotta olen pelannut melko vähän. Nyt kun kaksi lastani ovat hieman kasvaneet, saatan alkaa pelata taas isompaa peliä, Storåkers kertoi.
Kakkossijastaan noin 41 000 euroa tienannut Eelis Pärssinen pelaa pääasiassa nettipokeria. Viime vuonna mies tienasi netin käteispeleistä seitsemännumeroisen summan, mutta nyt pelit saattavat hieman hiljentyä.
- Vuosi 2018 oli tosi hyvä, ja myös 2019 on lähtenyt hyvin käyntiin. Minulle on tulossa toinen lapsi alkuvuodesta, joten pikkuisen hiljaisempi vuosi saattaa olla tiedossa. Tänään on kuitenkin tarkoitus pistää vapaalle ja pitää hauskaa kavereiden kanssa, Pärssinen sanoi.
Takuupotit ja satelliiti ovat tuoneet lisää livepelaajia
Nettipokerista tutut takuupotit tuotiin Casino Helsingin turnauksiin viime vuonna. Veikkaus oli luvannut Freezeout-viikon turnauksiin yhteensä 600 000 euron takuut.
- Takuupotit ovat tuoneet selvästi lisää pelaajia liveturnauksiin. Freezeoutissakin kärkisijoilla on ollut paljon uusia nimiä, Veikkauksen tuotepäällikkö Sami Siltanen toteaa.
- Pokeri elää nousukautta, ja se näkyy myös netissä. Veikkauksen nettipokeri on suositumpaa kuin koskaan, mikä taas näkyy positiivisesti myös livepeleissä. Esimerkiksi Freezout-viikolle tuli yli sata osallistujaa netissä järjestettävien satelliittiturnausten kautta.
Helsinki Freezeout, Texas No Limit Main Event 1050€:n sisäänosto, yhdeksän parasta:
- 65 033 € Johan Storåkers
- 40 955 € Eelis Pärssinen
- 27 989 € Sargon Esfendiyari
- 18 728 € Ilari Sahamies
- 13 172 € Peter Kvisthammar
- 9 261 € Niki Nurmisto
- 6 792 € Jussi Kärpänen
- 5 145 € Aki Pyysing
- 3 911 € Jimi Äärelä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Eurojackpotista 120 miljoonan euron jättivoitto Saksaan - Suomeenkin miljoonapotti!13.10.2026 22:27:25 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistai-illan arvonnassa löytyi yksi ainoa täysosuma, jolla Saksaan matkasi 120 miljoonan euron megavoitto. Suomeenkin osui lähes kolmen miljoonan euron potti.
Loton potti nousee kahdeksaan miljoonaan euroon10.10.2026 22:47:06 EEST | Tiedote
Tänä iltana ei Lotossa löytynyt täysosumia, joten potti kasvaa kahdeksaan miljoonaan euroon. Illan suurin voitto oli pelattu Salossa.
Eurojackpotissa tiistaina tarjolla 120 miljoonaa – Suomeen yli 11,5 miljoonan euron voitto9.10.2026 22:46:35 EEST | Tiedote
Suomeen osui perjantaina Eurojackpotista historiallisen suuri voitto. Eurojackpotin jättimäiselle päävoitolle ei löytynyt ottajaa, joten ensi tiistaina tavoitellaan uudestaan 120 miljoonan euron päävoittoa. Tiistaina toisen voittoluokan osumille on jaossa jopa 20 miljoonaa euroa.
Suomi pesee muun Euroopan Eurojackpotissa – 120 miljoonan euron jättipotin kohtalo selviää perjantaina9.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Veikkauksen tuore tilasto Eurojackpot-voitoista paljastaa suomalaisittain iloisen uutisen. Kun suurimpien voittojen kappalemäärät suhteutetaan väkilukuun, Suomi nousee ylivoimaiseksi ykköseksi sekä päävoitoissa että toisen voittoluokan voitoissa.
Jokerit-HIFK torstaina: Vedonlyöjät vahvasti HIFK:n puolella7.10.2026 14:44:04 EEST | Tiedote
Torstaina jääkiekkofanien pitkä odotus päättyy. Jokerit ja HIFK kohtaavat kahdentoista vuoden odotuksen jälkeen toisensa Veikkaus Arenalla. Keskiviikkoiltapäivään mennessä vetoa lyöneistä Veikkauksen asiakkaista 54 % uskoo HIFK:n voittoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme