Osuuskauppa Arina palkkaa yli tuhat kesätyöntekijää - tavoitteena tarjota yhtä monta positiivista työkokemusta

Arina on Pohjois-Suomen suurin yksityinen työnantaja, ja samalla monelle nuorelle ensimmäinen kosketus työelämään.
− Ykköstavoitteemme on tarjota nuorille myönteisiä työkokemuksia. Puhumme esimiestemme kanssa paljon perehdytyksen ja nuoren kohtaamisen tärkeydestä, henkilöstöresurssipäällikkö Marika Mattila Osuuskauppa Arinasta kertoo.
Arinalla on tarjolla yhteensä reilu tuhat kesätyöpaikkaa, joista osa on Tutustu työelämään ja tienaa – harjoitteluohjelmassa. Kesätyöpaikkoja on tarjolla kaikilla osuuskaupan toimialoilla ja jokaisella paikkakunnalla Arinan toimialueella Pyhäjoelta Inariin saakka. Järjestämme kevään aikana eri paikkakunnilla yhteishaastattelutilaisuuksia kesätöitä Arinasta hakeneille.
Tutustu työelämään ja tienaa on kahden viikon mittainen kesäharjoittelujakso 14-17 –vuotiaille peruskoululaisille ja lukiolaisille.
S-ryhmä on eniten nuoria työllistävä yritysryhmä Suomessa. Kokonaisuudessaan S-ryhmä palkkaa Suomessa noin 14 000 kesätyöntekijää ensi kesälle. S-ryhmä ja Arina ovat aiempien vuosien tapaan myös tänä vuonna mukana Vastuullinen kesäduuni –kampanjassa. Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. Lisäksi toteutamme laajan kumppanijoukon kanssa Nuori Mieli Työssä –hanketta, jossa etsitään keinoja kehittää työelämää nuorten näkökulmasta.
− Kaupan ala on silta työelämään. Arinalaiset eri toimipaikoissamme odottavat kesätyöntekijöitä innolla – tiedämmehän kaikki, että heistä kasvaa meille tulevaisuuden tekijöitä ja työkavereita, Marika summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marika Mattila
Henkilöstöresurssipäällikkö
Osuuskauppa Arina
marika.mattila@sok.fi
p. 044 788 4818
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 195 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Rukan Break Sokos Hotellin suunnitelmat etenevät Kuusamossa – rakentaminen käynnistyy syksyllä 202525.6.2025 13:59:57 EEST | Tiedote
Uuden Break Sokos Hotellin rakentamissuunnitelmat etenevät sujuvassa yhteistyössä Kuusamon kaupungin kanssa. Arinan tavoitteena on luoda Rukalle upea hotelli-, ravintola- ja kahvilakokonaisuus, joka tulee täyttämään kaupungin tavoitteet, tulevien asiakkaiden toiveet sekä liiketoiminnalliset edellytykset. Hotellin suunnittelussa korostuvat Kuusamon kaunis luonto ja Rukan elämyksellisyys.
Vahvempaa yhteistyötä koulutuksen ja elinkeinoelämän välillä Lapissa – REDU ja Osuuskauppa Arina solmivat kumppanuussopimuksen16.6.2025 14:14:04 EEST | Tiedote
Lapin suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä, Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDU, ja alueen yksi merkittävimmistä työllistäjistä, Osuuskauppa Arina, ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa koulutuksen ja työelämän välistä yhteistyötä koko Lapin alueella.
Osuuskauppa Arina Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden vapaaehtoistoiminnan pääyhteistyökumppaniksi – Luvassa myös oululaisia osallistava designyhteistyö Susanna Sivosen kanssa15.5.2025 09:00:24 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan tavoitteena on rakentaa ja vahvistaa kulttuuria, joka ei sulje ketään ulkopuolelle. Tämä kulttuuri-ilmastonmuutos ohjaa myös Oulu2026-vapaaehtoistoiminnan yhteistyökumppanuutta. Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi tulee tarjoamaan vapaaehtoistyötä yli tuhannelle paikalliselle, ikää, taustaan, sukupuoleen tai väriin katsomatta. Arina on myös sopinut oululaisia osallistavasta designyhteistyöstä taiteilija Susanna Sivosen kanssa.
Ruoan verkkokaupan palvelut kehittyvät: kuljetusrobotit Haukiputaan ja Oulunsalon S-marketteihin sekä Foodoran kuljetukset uusiin myymälöihin Oulussa ja Rovaniemellä29.4.2025 07:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan suositut robottikuljetukset laajenevat toukokuussa Haukiputaan ja Oulunsalon S-markettien asiakkaiden käyttöön. Robottikuljetukset ovat osa Arinan ja Starship Technologiesin yhteistyösopimusta. Starship Technologies on maailman johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja. Arina laajentaa myös yhteistyötä Foodoran kanssa Oulussa Mäntylän, Myllyojan ja Kuivasjärven sekä Rovaniemiellä Korkalovaaran ja Rantavitikan Sale-myymälöihin.
Arinan vuoden 2024 parhaat työryhmät ja päälliköt palkittiin – Vuoden päällikkö-palkinto Sale Keminmaan Mervi Viitalalle9.4.2025 10:38:41 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina palkitsi vuoden 2024 parhaat työryhmät ja päälliköt Levillä pidetyillä päällikköpäivillä. Palkintokategorioina olivat vuoden tulokas, vuoden kasvattaja, vuoden työryhmät ja päälliköt sekä vuoden ryhmäpäällikkö. Kaikista palkituista päälliköistä Arinan vuoden päällikön Askelmerkkejä-kiertopalkinnon pokkasi itselleen Sale Keminmaan myymäläpäällikkö Mervi Viitala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme