Pitkään lunastamatta ollut 190 000 euron lottovoitto löysi omistajansa

Kerroimme joulukuussa, että Loton kierroksen 40/2018 oli lunastamatta poikkeuksellisen suuria voittoja.
Arvoltaan 190 000 euron Lotto-kuponki, josta löytyi toinen kierroksen 6+1 -tuloksista on nyt lunastettu. Peli oli pelattu syksyllä Helsingissä Kasarmintorin S-marketissa.
- Yleensä tämän kokoluokan voitot lunastetaan melko nopeasti, mutta tämän kanssa otti vähän enemmän aikaa. Siihen on se yksinkertainen syy, että voittaja ei tiennyt yhtään mitään voitostaan. Hän oli tarkistuttanut kerralla useamman vanhan kupongin ja yhdestä oli sitten tämä suurvoitto löytynyt, Veikkauksen tiedottaja Ilkka Nisula kertoo.
- Voittaja haluaa pitää hyvin matalaa profiilia eikä kommentoida sen enempää, mutta voittajakahveilla hän kuvaili tuntojaan uskomattomiksi. Mikäli hän olisi käyttänyt Veikkaus-korttia, voitto olisi maksettu suoraan pankkitilille eikä arvokas lottokuponki olisi kulkenut reissussa mukana.
Veikkauksen lunastamattomista voitoista on vanhenemassa tämän viikon lauantaina 23 600 euron voitto Eurojackpotista. Salon Perniöntien ABC:llä pelattiin vajaa vuosi sitten Eurojackpotin kimpparivi, jolla voitettiin helmikuun ensimmäisen perjantain arvonnassa 236 000 euroa. Yhdeksän osuutta on löytänyt omistajan, mutta yksi on edelleen lunastamatta.
- Tuo 23 600 euron tosite on jossain. Omistaja on todennäköisesti hukannut sen tai unohtanut johonkin pölyttymään. Voitto vanhenee 2.2, joten vielä olisi muutama päivä aikaa lunastaa tuo muhkea rahasumma. Kannattaa siis tarkistaa kukkarot ja kirjahyllyt, josko sieltä löytyisi melkoisen arvokas paperilappunen. Toivotaan että tämäkin voitto löytäisi omistajansa, sanoo Veikkauksen viestintäpäällikkö Tomi Auremaa.
Tällä viikolla Loton potissa on 15 miljoonaa euroa. Yhdelle pelaajalle osuessaan tämä voitto olisi pelin historian suurin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti ponnahti kymmeneen miljoonaan euroon - Kuopioon liigakulta ja kaksi isoa lottovoittoa3.5.2025 22:52:02 EEST | Tiedote
Lotossa ei löytynyt kierroksella 18/2025 täysosumia. Ensi viikolla potissa on tarjolla 10 miljoonaa euroa.
Eurojackpotin päävoitto on nyt 120 miljoonaa euroa - tässä perjantain tulokset2.5.2025 22:19:43 EEST | Tiedote
Eurojackpotin perjantainen arvonta viikolla 19/2025 ei tuonut täysosumia. Ensi tiistaina potti onkin sitten maksimisummassa 120 miljoonaa euroa.
Suomalaisvoittajien taustalta paljastui yllättävä yhteys: ”Me kaikki voittajat tunnetaan toisemme”2.5.2025 16:12:41 EEST | Tiedote
Suomeen osui Eurojackpotin kierroksella 17/2025 kolme yksittäistä yli puolen miljoonan euron voittoa. Yllätys oli suuri, kun kolmen voittajan välillä paljastui yhteys.
Kaikki tai ei mitään -pelissä toistuvaa onnekkuutta2.5.2025 11:40:54 EEST | Tiedote
Onnekkaat rivit toivat nettipelaajille 125 000 euron voitot Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen.
Eurojackpotin päävoitto kohosi 114 miljoonaan euroon - tässä tiistain tulokset ja suurvoitot29.4.2025 22:30:22 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa kierroksella 18/2025 ei löytynyt täysosumia. Tämän viikon perjantaina potissa on tarjolla muhkeat 114 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme