Mediatiedote: Naomi Aldermanin feministinen dystopia Voima ravistelee sukupuolitettuja ajattelumalleja
Tytöt ympäri maailmaa huomaavat, että ovat saaneet käsiinsä uuden, uhkaavan voiman. He pystyvät antamaan sormenpäillään sähköiskuja ja aiheuttamaan tuskallista kipua, jopa kuoleman. Miehet ympäri maailmaa huomaavat, että valta on karannut heidän käsistään. Maailma on nyt asettumassa radikaalisti uuteen asentoon, jossa voima kuuluu naisille. Tyttöjen päivä on koittanut – mutta mihin se tulee johtamaan?
”Teille on opetettu, että te olette likaisia, että te ette ole pyhiä, että teidän ruumiinne on epäpuhdas eikä voisi koskaan kätkeä sisälleen jumalaista. Teidät on opetettu halveksumaan kaikkea sitä mitä te olette ja toivomaan vain mieheksi muuttumista. Mutta teille on opetettu valheita. Jumala on teissä, Jumala on palannut maan päälle opastamaan teitä tämän uudenlaisen voiman muodossa. Älkää tulko minun tyköni etsimään vastauksia, sillä teidän on löydettävä ne itsestänne.”
Aldermanin teoksessaan kuvaaman maailman poliittinen juonittelu ja sotaisat valtataistelut välittävät osaltaan samankaltaista kuvaa ihmisyydestä kuin aikakautemme uutislähetykset. Voima on kuvaus vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta, jossa valtarakenteet murentuvat. Johtoasemat politiikassa, uskonryhmissä ja perheen päänä siirtyvät naisille, eikä mikään määrä valtaa ole riittävästi. Miten miehet ovat kohdelleet naisia ennen voiman esiintymistä? Entä mikä on miesten rooli uudessa maailmassa?
”Tämä jännittävä, kipinöitä sinkoava versio tulevaisuudesta räjäyttää miltei kaiken, mikä sukupuolessa näyttää tällä hetkellä normaalilta.”
–New Statesman
”Aldermanin ajankohtainen ajatusleikki jää mieleen pyörimään pitkäksi aikaa.”
–Me Naiset
Naomi Alderman
Naomi Alderman (s.1974) on brittikirjailija, joka opettaa luovaa kirjoittamista Bath Spa Universityssä. Voima voitti Women´s Prize for Fictionin vuonna 2017, ja presidentti Barack Obama valitsi sen yhdeksi vuoden lempikirjoistaan.
Naomi Alderman, Voima
alkuteos The Power
suomentanut Marianna Kurtto
411 sivua
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Rosa-Maria Kari, markkinointiviestinnän tuottaja,
rosa-maria.kari@gummerus.fi , p. 050 477 9332
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus
Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Unohtumaton lukuromaani Missä maa murtuu on kevään kansainvälinen kirjatapaus23.5.2025 08:09:07 EEST | Tiedote
Clare Leslie Hallin vangitseva ja koskettava rakkaustarina Missä maa murtuu (Gummerus) on ollut poikkeuksellinen kirjasensaatio maailmalla. Sen julkaisuoikeudet myytiin yli 30 maahan jo käsikirjoitusvaiheessa, ja sitä on myyty englanniksi jo 430 000 kappaletta vain 2,5 kuukauden aikana. Romaani on ollut ilmestymispäivästään lähtien myydyimpien kirjojen listoilla mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Saksassa, Hollannissa, Italiassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Sen elokuvaoikeudet on ostanut Reese Witherspoonin tuotantoyhtiö Hello Sunshine, joka myös vastasi Suon villi laulu -romaanin filmatisoinnista.
Niilo Seväsen Ikitalven polku Tähtifantasia-ehdokkaaksi – Romaanin jatko-osa ilmestyy 28.2.202621.5.2025 13:57:21 EEST | Tiedote
Niilo Seväsen eeppinen esikoisromaani Ikitalven polku (Gummerus) on valittu Tähtifantasia-palkinnon ehdokkaaksi. Kiitetyn, keskiajan historiasta, mytologiasta ja fantasiasta ammentavan romaanin jatko-osa Ikitalven kuilu ilmestyy helmikuussa 2026 Kalevalan päivänä.
ENNAKKOTIEDOTE: Orkesterimaailmaan sijoittuva, hurmaava Sydänten sinfonia -sarja jatkuu – Terhi Kontion Hollantilainen serenadi (Gummerus) ilmestyy 16.6.20.5.2025 08:42:24 EEST | Tiedote
”Joka vuosi tuhannet ihmiset sadoissa konserteissa saivat nähdä, kun solisti ja kapellimestari laskeutuivat konserttilavan takana olevia portaita, punaista mattoa pitkin loistamaan tähtinä. Ninnin oli välillä vaikea uskoa, että hänellä oli oma paikkansa tuolla samaisella lavalla. Mutta aina kun hän nosti viulun olalleen, vain soitettavalla musiikilla oli merkitystä.”
ENNAKKOTIEDOTE: Juha Itkosen elegantti rakkausromaani saa pohtimaan elämän suuria valintoja15.5.2025 14:39:43 EEST | Tiedote
Juha Itkonen on yksi Suomen tunnetuimmista nykykirjailijoista. Palkitun ja kiitetyn tekijän uusin teos, intensiivinen ja intiimi romaani Huomenna kerron kaiken (Gummerus) ilmestyy kirjailijan 50-vuotissyntymäpäivänä. Elegantti ja latautunut rakkausromaani saa pohtimaan elämän suuria valintoja. Samalla se on kertomus vuosituhannen vaihteen Suomesta ja kirjojen ja kirjallisuuden merkityksestä. Romaani on arvosteluvapaa 5.6.
ENNAKKOTIEDOTE: Suomalaisen Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -kirjoja myyty jo yli 390 000 kappaletta – Uutuus Ei sinun lapsesi (Gummerus) käsittelee äitiyttä9.5.2025 08:06:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaalla asuvan bestsellerkirjailijan Nilla Kjellsdotterin Murhia pohjanmaalla -dekkareita on myyty yhteensä jo yli 390 000 kappaletta. Vaasan poliisissa työskentelevästä etsivä Mija Wadösta kertovia jännityskirjoja julkaistaan nykyään paitsi suomeksi ja ruotsiksi, myös norjaksi, tanskaksi ja viroksi. Sarjan neljäs osa, Ruotsissa alkuvuodesta julkaistu Inte ditt barn ilmestyy suomeksi 28.5. nimellä Ei sinun lapsesi (Gummerus).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme