Kangasala-talo Oy

Pekka Pohjolan musiikki soi Heavy Jazz -konsertissa Kangasala-talossa

Jaa
The Breedin nimekkäät muusikot Jukka Iisakkila, Jaan Wessman, Aki Lääkkölä, Niko Ronimus ja Ville Ojanen tuovat konsertissa oman persoonallisen lisänsä Pekka Pohjolan ikuisiin sävellyksiin. Heavy Jazz – The Breed plays music of Pekka Pohjola -konsertti kuullaan Kangasala-talossa torstaina 7.2.2019 klo 19.

Pekka Pohjola (1952–2008) oli vuosikymmenten ajan yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista muusikoista ja säveltäjistä. Klassisen musiikkitaustan omaava Pohjola tuli tunnetuksi 1970-luvulla progressiivista rockia soittaneen Wigwam-yhtyeen virtuoosibasistina. Hänen laajaan säveltuotantoonsa kuuluu lukuisia soololevyjä.

–Pekka Pohjolan vahvat sävellykset vetoavat moniin. Ne eivät ole perinteistä rockia, vaan verrattavissa klassisen musiikin mestariteoksiin ja The Beatlesin kappaleisiin. Sävellyksillä on selkeästi oma kieli ja tyyli, joka kantaa ajassa eteenpäin, kertoo yhtyeen vetäjä, kokoonpanossa kitaraa ja pianoa soittava Jukka Iisakkila.

The Breed-yhtyeen muusikot edustavat monipuolisesti musiikin eri genrejä. Jukka Iisakkila on monipuolinen muusikko-kitaristi-instrumentalisti ja säveltäjä. Hän on muun muassa kitaristilegenda Steve Vain arvostettu yhteistyökumppani.

Basisti Jaan Wessman on multi-instrumentalisti, joka on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Mike Keneallyn (Frank Zappa) Marco Minnemannin, Palefacen ja Jonne Aaronin kanssa. Kosketinsoittaja Aki Lääkkölä on tunnettu Absoluuttisesta Nollapisteestä ja rumpali Niko Ronimuksen taidot ovat kysyttyjä kotimaamme yhtyeissä.

Oman lisämausteensa konserttiin Ville Ojanen, rokkaavan maailmanmusiikin kansainvälisellä huipulla toimiva viulisti–säveltäjä.

– Pekka Pohjola oli myös viulisti. Pohjolan sävellyksissä on myös paljon suomalaista kansanmusiikkiperinnettä melodioitaan ja harmonioiltaan, Jukka Iisakkila kertoo.

– The Breedin ei ole suoraa paahtoa, vaan Ojanen tuo soitollaan lisäsävyjä. Hän erottaa meidät muista Pohjolan musiikkia soittavista tribuuttikokoonpanoista, Iisakkila jatkaa.

The Breed on esittänyt Pekka Pohjolan musiikkia menestyksekkäästi suomalaisilla festivaaleilla, konserttisaleissa sekä klubeilla, ja konsertti on kiinnostanut kuulijoita sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

– On hienoa, että voimme tehdä Pekka Pohjolan musiikkia tunnetuksi myös nuoremmille sukupolville, pohtii Jukka Iisakkila.

Kokoonpano

Jaan Wessmann, basso

Aki Lääkkölä, kosketinsoittimet
Niko Ronimus, lyömäsoittimet
Ville Ojanen, viulu
Jukka Iisakkila, kitara, piano

Heavy Jazz − The Breed plays music of Pekka Pohjolato 7.2.2019 klo 19 
Liput Kangasala-talolta 20/18/10 €, Lippu.fi 22,50/20,50/11,50 € + toimitusmaksu

Mediakuvia: https://www.dropbox.com/sh/op314jatb7sd6lq/AADEND9bMvAqKu9ir5j3t1LNa?dl=0

Lisätietoja:

Jukka Iisakkila
040 550 1070
jukka.iisakkila@gmail.com

Laura Pekkala
viestintä- ja markkinointipäällikkö
Kangasala-talo Oy
050 300 1391
laura.pekkala@kangasala-talo.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Timo Kotilainen
toimitusjohtaja, Kangasala-talo Oy
timo.kotilainen@kangasala-talo.fi
040 631 6400

Laura Pekkala
viestintä- ja markkinointipäällikkö, Kangasala-talo Oy
050 300 1391
laura.pekkala@kangasala-talo.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kangasala-talo Oy
Kangasala-talo Oy
Kuohunharjuntie 6
36200 Kangasala

040 773 0148http://www.kangasala-talo.fi/

Kangasala-talo on vuoden 2015 alussa avattu kulttuurikeskus, joka sijaitsee Kangasalan keskustassa 20 minuutin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta. Kangasala-talossa sijaitsee 290-paikkainen konserttisali Kangasala-sali, Kimmo Pyykkö -taidemuseo, galleria sekä Kangasalan valtuustosali. Kangasala-talo Oy järjestää konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia useille kohderyhmille ja vastaa Kimmo Pyykkö -taidemuseon sekä elokuvateatteri K-Kinon toiminnasta. Kangasala-talo Oy tarjoaa myös kokous-, juhla- ja ohjelmapalveluita. Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komosen suunnittelemalle Kangasala-talolle myönnettiin Vuoden betonirakenne 2015 -palkinto ja Betonijulkisivu 2015 -arkkitehtuuripalkinto. Rakennus oli ehdolla vuoden 2015 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kangasala-talo Oy

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye