Mediatiedote: Tällainenko on ihminen - sata vuotta Primo Levin syntymästä
Kirjassa Tällainenko on ihminen Primo Levi kutsuu lukijan elämään kanssaan keskitysleirin kokemukset, jotka ylittävät ihmisen käsityskyvyn. Rauhallisesti ja kiihkoilematta hän kertoo sen, minkä näkee. Käsittämättömän julmuuden keskeltä kohoaa voimakas inhimillisyyden puolustuspuhe, joka on ajankohtaisempi kuin koskaan. Mitä me olemme toinen toisillemme, mitä tarkoittaa olla ihminen? Tällaisiako me olemme?
”Ajatuksissamme, hetkeksi kaukana raakalaisuudesta ja lyönneistä, voimme sulkeutua omaan itseemme, ja silloin meille käy selväksi, ettemme palaa täältä. Olemme matkustaneet tänne sinetöidyissä vaunuissa, olemme nähneet naisemme ja lapsemme lähtevän matkalle olemattomuuteen, orjina olemme marssineet sata kertaa eteenpäin ja takaisin mykkinä väsymyksestä, uupuneina sielussamme kuin olisimme joutuneet nimettömään kuolemaan. Emme palaa. Kukaan ei ole lähtevä, ei kukaan joka voisi kuljettaa maailmalle omassa lihassaan pahan tiedon siitä, mitä Auschwitzissa ihminen on tehnyt ihmistä vastaan.”
Primo Levi
Kirjailija Primo Levin (1919–1987) syntymästä on kulunut sata vuotta 31.7.2019. Hänen tunnetuin teoksensa Tällainenko on ihminen on yksi vaikuttavimmista dokumenteista, joita toisesta maailmansodasta on kirjoitettu.
Primo Levi, Tällainenko on ihminen
alkuteos Se questo è un uomo
suomentanut Tapio Hiisivaara
196 sivua
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Rosa-Maria Kari, markkinointiviestinnän tuottaja,
rosa-maria.kari@gummerus.fi,p. 050 477 9332
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus
Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Unohtumaton lukuromaani Missä maa murtuu on kevään kansainvälinen kirjatapaus23.5.2025 08:09:07 EEST | Tiedote
Clare Leslie Hallin vangitseva ja koskettava rakkaustarina Missä maa murtuu (Gummerus) on ollut poikkeuksellinen kirjasensaatio maailmalla. Sen julkaisuoikeudet myytiin yli 30 maahan jo käsikirjoitusvaiheessa, ja sitä on myyty englanniksi jo 430 000 kappaletta vain 2,5 kuukauden aikana. Romaani on ollut ilmestymispäivästään lähtien myydyimpien kirjojen listoilla mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Saksassa, Hollannissa, Italiassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Sen elokuvaoikeudet on ostanut Reese Witherspoonin tuotantoyhtiö Hello Sunshine, joka myös vastasi Suon villi laulu -romaanin filmatisoinnista.
Niilo Seväsen Ikitalven polku Tähtifantasia-ehdokkaaksi – Romaanin jatko-osa ilmestyy 28.2.202621.5.2025 13:57:21 EEST | Tiedote
Niilo Seväsen eeppinen esikoisromaani Ikitalven polku (Gummerus) on valittu Tähtifantasia-palkinnon ehdokkaaksi. Kiitetyn, keskiajan historiasta, mytologiasta ja fantasiasta ammentavan romaanin jatko-osa Ikitalven kuilu ilmestyy helmikuussa 2026 Kalevalan päivänä.
ENNAKKOTIEDOTE: Orkesterimaailmaan sijoittuva, hurmaava Sydänten sinfonia -sarja jatkuu – Terhi Kontion Hollantilainen serenadi (Gummerus) ilmestyy 16.6.20.5.2025 08:42:24 EEST | Tiedote
”Joka vuosi tuhannet ihmiset sadoissa konserteissa saivat nähdä, kun solisti ja kapellimestari laskeutuivat konserttilavan takana olevia portaita, punaista mattoa pitkin loistamaan tähtinä. Ninnin oli välillä vaikea uskoa, että hänellä oli oma paikkansa tuolla samaisella lavalla. Mutta aina kun hän nosti viulun olalleen, vain soitettavalla musiikilla oli merkitystä.”
ENNAKKOTIEDOTE: Juha Itkosen elegantti rakkausromaani saa pohtimaan elämän suuria valintoja15.5.2025 14:39:43 EEST | Tiedote
Juha Itkonen on yksi Suomen tunnetuimmista nykykirjailijoista. Palkitun ja kiitetyn tekijän uusin teos, intensiivinen ja intiimi romaani Huomenna kerron kaiken (Gummerus) ilmestyy kirjailijan 50-vuotissyntymäpäivänä. Elegantti ja latautunut rakkausromaani saa pohtimaan elämän suuria valintoja. Samalla se on kertomus vuosituhannen vaihteen Suomesta ja kirjojen ja kirjallisuuden merkityksestä. Romaani on arvosteluvapaa 5.6.
ENNAKKOTIEDOTE: Suomalaisen Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -kirjoja myyty jo yli 390 000 kappaletta – Uutuus Ei sinun lapsesi (Gummerus) käsittelee äitiyttä9.5.2025 08:06:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaalla asuvan bestsellerkirjailijan Nilla Kjellsdotterin Murhia pohjanmaalla -dekkareita on myyty yhteensä jo yli 390 000 kappaletta. Vaasan poliisissa työskentelevästä etsivä Mija Wadösta kertovia jännityskirjoja julkaistaan nykyään paitsi suomeksi ja ruotsiksi, myös norjaksi, tanskaksi ja viroksi. Sarjan neljäs osa, Ruotsissa alkuvuodesta julkaistu Inte ditt barn ilmestyy suomeksi 28.5. nimellä Ei sinun lapsesi (Gummerus).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme