HSL Helsingin seudun liikenne

HSL, HKL ja Ihmisoikeusliitto kampanjoivat nuorten kohtaamaa syrjintää ja häirintää vastaan

11.2.2019 06:30:00 EET | HSL Helsingin seudun liikenne | Tiedote

Jaa
Helsingin seudun liikenteen (HSL), Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen (HKL) ja Ihmisoikeusliiton kampanja nostaa esiin erityisesti nuorten kokemuksia syrjinnästä ja häirinnästä joukkoliikenteessä.

Kahden viikon ajan pääkaupunkiseudun katukuvassa ja liikennevälineissä näkyvä STOP! Päätepysäkki syrjinnälle –kampanja rohkaisee joukkoliikenteen käyttäjiä antamaan tukensa häirinnän ja syrjinnän kohteeksi joutuneille kanssamatkustajille.

Kampanjassa mukana olevat nuoret kertovat esimerkiksi seksuaalisesta ahdistelusta ja rasistisesta häirinnästä. Myös esimerkiksi vammaiset nuoret ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kokevat syrjintää ja häirintää. Moni kokee jäävänsä aivan yksin näissä tilanteissa.

”Mun tai kenenkään muun ei pitäisi joutua pelkäämään, kun astuu bussiin tai sporaan, että mitä jos mua ahdistellaan tai mun henkilökohtaisia rajoja rikotaan”, sanoo kampanjassa mukana oleva some-persoona Pins.ku.

”Olen liiankin tottunut rasistiseen häirintään. Tuki kanssamatkustajilta yllättää positiivisesti ja luo uskoa muutokseen”, kertoo kampanjakasvo, rap-artisti Hassan Maikal.

”Kanssamatkustajien, erityisesti aikuisten tuki on oleellista. Voi mennä viereen istumaan, kysyä, tarvitseeko häirintää kokenut apua ja auttaa raportoimaan tilanteesta vastuutahoille”, sanoo Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila.

Kun yksi osoittaa tukensa, se kannustaa muitakin tulemaan syrjinnän kohteen tueksi. Nuorten lisäksi kampanjakasvoina on mukana myös kuljettajia.

“Meidän ja jokaisen kuljettajan tavoitteena on taata turvallinen matka kaikille matkustajille. HSL haluaakin antaa keinoja haastaviin tilanteisiin lisäämällä kuljettajien täydennyskoulutukseen valmennusta häirintätilanteiden varalle”, sanoo HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi.

Paljon kiitosta saanut kampanja toteutettiin pääkaupunkiseudulla ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten. Silloin se tavoitti arviolta 2 miljoonaa ihmistä. Kampanja on toteutettu myös Tampereella ja Turussa.

“Kampanjan tavoitteena on muuttaa ihmisten käytöstä ja yleistä ilmapiiriä, siksi sitä on tärkeää toistaa. Edellisen kampanjan jälkeen olemme iloksemme kuulleet useista tilanteista, joissa ihmiset ovat menneet tueksi. Kanssamatkustajilla on tärkeä rooli tilanteiden muuttamisessa. Vastuu puuttumisessa syrjintään ja häirintään on kuitenkin julkisen liikenteen hallinnoijilla ja muilla viranomaisilla”, kommentoi Kaari Mattila.

Myös HKL aikoo lisätä kuljettajien valmiuksia tunnistaa syrjintää ja puuttua siihen koulutusten avulla.

”Jos kuljettaja havaitsee syrjintää vaunussa tai pysäkillä, on hänellä velvollisuus ilmoittaa asiasta tilanteen vakavuudesta riippuen joko liikennevalvomoon, josta tilataan paikalle vartijat, tai vakavammissa tapauksissa hätäkeskukseen. Ja selvää on, että kuljettajan itsensä on kohdeltava jokaista matkustajaa yhdenvertaisesti ja syrjimättä”, sanoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.

Kampanjassa on mukana myös bussiliikennöitsijöitä. Kampanja näkyy pääkaupunkiseudun asemilla sekä busseissa, metroissa ja raitiovaunuissa maanantaista 11.2. alkaen. Ystävänpäivänä, torstaina 14.2, kampanjassa mukana olevat nuoret järjestävät flash mobin ja vapaaehtoiset jalkautuvat Helsingin keskustaan jakamaan tietoa kampanjasta.

Lisätietoa kampanjan verkkosivuilta: päätepysäkki.fi

 

Katsoaksesi videon lähteestä kampanjavideo, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Siirry videokanavalle

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kaari Mattila, pääsihteeri, Ihmisoikeusliitto, p. 050 5368 195, kaari.mattila@ihmisoikeusliitto.fi


Sari Kotikangas, Markkinointi- ja viestintäpäällikkö, p. 045 6575767, sari.kotikangas@hsl.fi


Muut mediayhteydenotot (esimerkiksi nuorten haastattelut):


Tiedottaja Reetta Helander, p. 044 7062392, reetta.helander@ihmisoikeusliitto.fi


Hashtagit:


#päätepysäkki


#muutunäkyväksi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Ratikka 9T kulkee Länsisatamaan 7.4. alkaen – Jätkäsaaren reiteissä muutoksia viiden viikon ajan25.2.2026 09:24:39 EET | Tiedote

Ratikkareitit Jätkäsaareen ja Länsisatamaan muuttuvat pääsiäisen jälkeen tiistaista 7. huhtikuuta viiden viikon ajaksi. Ratikat siirtyvät kulkemaan Ruoholahden kautta ja Crusellinsillan yli. Syynä on Jätkäsaaren siltaremontti, jossa uusitaan vanha silta. Remontissa uusitaan sillalla olevat raitiotien kiskot ja ratatekniikkaa, minkä aikana ratikat eivät voi kulkea sillan yli.

Näin HSL:n joukkoliikenne kulkee vuosina 2026–2027: Työmaat vaikuttavat etenkin raideliikenteeseen, Kruunusillat avautuu21.1.2026 11:00:00 EET | Tiedote

Työmaat ja uusien yhteyksien valmistuminen vaikuttavat joukkoliikenteeseen Helsingin seudulla vuosina 2026–2027. Helsingin ratikkaverkko laajenee alkuvuodesta 2027 Laajasaloon, kun Kruunusillat avautuu liikenteelle. Kesällä 2026 etenkin lähijunaliikenteessä on runsaasti poikkeuksia. Bussiliikenteeseen taas tehdään joitain kohdennettuja muutoksia. Muun muassa nämä asiat sisältyvät HSL:n liikennöintisuunnitelmaan, jonka HSL:n hallitus hyväksyi kokouksessaan keskiviikkona.

Millainen on Länsi-Helsingin bussi- ja ratikkalinjasto 2030-luvulla? HSL pyytää asukkaita arvioimaan Länsi-Helsingin linjastosuunnitelman luonnosta7.1.2026 09:02:04 EET | Tiedote

Ensimmäinen luonnos Länsi-Helsingin linjastosta on julkaistu HSL:n verkkosivuilla. HSL kerää asukkaiden näkemyksiä luonnoksesta suunnitelman esittelyn yhteydessä julkaistulla kyselyllä. Linjastoluonnos kuvaa linjastoa 2030-luvun alkupuolella, kun uusi ratikkalinja 14 on aloittanut liikenteen Helsingin keskustan, Munkkiniemen ja Kannelmäen välillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye