Kaupunginhallituksen päätöksiä 11.2.2019
Kaupunginhallitus päätti antaa Uudenmaan ELY-keskukselle lausunnon, jonka mukaan Espoon kaupunki pitää kaupungintalon suojeluesitystä perusteettomana. Espoon kaupungintalon suojelukysymys on jo aiemmin lainvoimaisesti ratkaistu virastokeskuksen asemakaavoituksen yhteydessä. Näin ollen talon suojelemiseen rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla ei ole perusteita, ja suojeluesitys tulisi hylätä.
Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan poikkihallinnollisten kehitysohjelmien seurantaraportit vuodelta 2018. Kehitysohjelmat ovat yksi keskeinen keino Espoo-tarinan toteuttamisessa. Poikkihallinnollisia kehitysohjelmia ovat: Hyvinvoiva Espoo, Innostava elinvoimainen Espoo, Kestävä Espoo ja Osallistuva Espoo.
Gräsantullin asemakaavan muutos Olarissa hyväksyttiin, joten rakentamattomat opetustoimintaa palvelevien rakennusten ja toimistorakennusten korttelialueet muutetaan asuinkerrostalojen korttelialueeksi ja lähivirkistysalueeksi.
Vanbronniityn asemakaavan muutos Henttaalla hyväksyttiin. Suurpellon eteläosan rakentumaton toimistorakennusten kortteli muutetaan asuinkerrostalojen korttelialueeksi.
Kaupunginhallitus päätti käynnistää Postipuun lastensuojelupalveluiden uudisrakennuksen rakentamisen. Kysymyksessä on kaksikerroksinen uudisrakennus, johon sijoittuu lastensuojelun ympärivuorokautinen toiminta, vastaanottoperhetoiminta ja omatilapalvelu. Hankkeen kustannusarvio on 7,413 milj. euroa.
Kaupunginhallitus päätti hylätä oikaisuvaatimuksen, joka on tehty kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston päätöksestä vuokrata 66 omakotitonttia Laaksolahdesta.
Kaupunginhallitukselle esiteltiin tiiviit ennakkotiedot tilinpäätöksestä. Varsinainen tilinpäätös on kaupunginhallituksen käsittelyssä maaliskuussa.
Vastaukset valtuustoaloitteisiin ja kysymyksiin hyväksyttiin edelleen valtuuston käsiteltäviksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku MarkkulaEspoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 50 464 2455markku.markkula@aalto.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Marjo Poutanen on valittu KAMU Espoon kaupunginmuseon museonjohtajaksi18.12.2025 15:26:07 EET | Tiedote
Marjo Poutanen on valittu museonjohtajaksi KAMU Espoon kaupunginmuseoon. Kaupunginmuseo kuuluu Espoon kaupungin organisaatioon ja kulttuurin tulosyksikköön.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote joulukuu 202517.12.2025 16:35:50 EET | Tiedote
Espoon väkiluku oli lokakuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 325 510. Etenkin pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyys kasvoivat voimakkaasti. Eetvartti 4/2025 toimintaympäristökatsaus julkaistu.
Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin sirkustaiteilija Kalle Niolle17.12.2025 10:10:12 EET | Tiedote
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päätti vuoden viimeisessä kokouksessaan toiminta- ja vuosiavustuksista aluenuorisojärjestöille, ammatillisille taide- ja kulttuuriyhteisöille, taiteen perusopetuksen oppilaitoksille, taide- ja kulttuuriyhdistyksille sekä kotiseutuyhdistyksille vuodelle 2026. Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin ensimmäistä kertaa sirkustaiteilijalle.
Kaupunginhallitus: Espooseen uusi rekrytointituki vuodelle 202615.12.2025 19:48:30 EET | Tiedote
Espoo ottaa ensi vuonna käyttöön uuden rekrytointituen tukemaan espoolaisten nuorten ja vieraskielisten työnhakijoiden työllistymistä. Rekrytointituen kohdentamista puoltaa se, että nuorten ja vieraskielisten työttömyys on kasvanut, mikä edellyttää vaikuttavia, kohdennettuja toimia.
Espoo vahvistaa asemaansa Suomen startup-keskuksena15.12.2025 14:39:16 EET | Tiedote
Tuore selvitys paljastaa Espoon startup-ekosysteemin olevan Suomen kansainvälisin ja kilpailukykyisin. Kaupungissa on poikkeuksellisen vahva tutkimuksesta kaupallistamiseen ja skaalaamiseen ulottuva polku, mikä näkyy yksityisten sijoitusten suuressa määrässä, nopeassa liikevaihdon kasvussa sekä laajassa teknologiakirjossa kvanttitekniikasta avaruusteknologiaan. Syksyllä 2025 tehty startup-selvitys julkaistiin 15. joulukuuta 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme