Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu muuttaa Otaniemen kampukselle

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun toiminta Espoon Otaniemessä sijaitsevassa uudessa rakennuksessa käynnistyy maanantaina 18.2.2019. Kauppatieteiden maisteri- ja tohtoriopetus järjestetään uusissa tiloissa 25.2.2019 alkaen.
“Aalto-yliopiston kampus Otaniemessä on ainutlaatuinen yhteistyön keskus, joka yhdistää tieteen ja taiteen, tekniikan ja talouden. Kauppakorkeakoulun tutkijat ja opiskelijat ovat olleet aktiivinen osa tätä innovaatioekosysteemiä jo vuosia, ja uskon yhteistyön tiivistyvän entisestään, kun Kauppakorkeakoulu toimii samalla kampuksella muun Aalto-yhteisön kanssa”, sanoo Aalto-yliopiston provosti Kristiina Mäkelä.
Aalto-yliopisto sai perustamisensa yhteydessä kansallisen erityistehtävän: sen tulee vahvistaa Suomen innovaatiokykyä panostamalla ensiluokkaiseen tutkimukseen ja taiteeseen, kouluttamalla tulevaisuuden osaajia ja tekemällä monialaista yhteistyötä avainosaamisalueillaan. Luodakseen parhaat mahdolliset edellytykset tässä tehtävässä onnistumiselle ja Kauppakorkeakoulun menestykselle Aalto-yliopiston hallitus teki vuonna 2016 merkittävän päätöksen sijoittaa kaikki yliopiston ydintoiminnot Otaniemen kampukselle.
Kauppakorkeakoulun historiallinen muutto
Kauppakorkeakoulu muutti vuonna 1950 Fabianinkadulta Runeberginkadulle Töölöön, josta korkeakoulu muuttaa nyt Otaniemen kampukselle. Melkein viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen kaikki Kauppakorkeakoulun laitokset ovat saman katon alla uudessa rakennuksessa. Uusien tilojen toivotaan tukevan ja edistävän yhteisöllisyyttä ja monialaista yhteistyötä.
”Muutto tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Muutamme aktiiviselle kampukselle, jolla toimii jo viisi muuta Aallon korkeakoulua sekä yhteistyökumppaneitamme. Nyt myös maisteriopiskelijat voivat helpommin suorittaa monialaisia opintoja, ja uusi ympäristömme luo hyvät edellytykset eri alojen väliselle tutkimusyhteistyölle. Otaniemen kampus tarjoaa myös hienot puitteet opiskelijoillemme esimerkiksi yrittäjyyteen”, sanoo Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman.
Uuden nelikerroksisen rakennuksen nimi on Kauppakorkeakoulu, ja avajaisia vietetään toukokuussa 2019. Kauppakorkeakoulun tilat tarjoavat erinomaisen oppimis- ja tutkimusympäristön, mikä osaltaan vahvistaa Kauppakorkeakoulun asemaa kansainvälisesti johtavien kauppakorkeakoulujen joukossa. Ravintola Arvo, kahvila Kylteri sekä suurin osa opetustiloista löytyvät katutasosta. Muut opetustilat, opiskelijoiden tilat, kokous- ja ryhmätyötilat sekä laitosten tilat sijaitsevat ylemmissä kerroksissa.
Kauppakorkeakoulu-rakennus tarjoaa tilat henkilöstölle ja maisteri- ja tohtoriopiskelijoille, yhteensä noin 2000 henkilölle. Kauppakorkeakoulun kandidaattiopetus siirtyi Otaniemeen syksyllä 2015. Englanninkielinen International Business -kandidaattiohjelma jatkaa toimintaansa Mikkelissä.
Aalto-yliopiston toiminta Töölössä jatkuu
Runeberginkadulla sijaitseva rakennus säilyy jatkossakin Aalto-yliopiston ja yhteistyökumppaneiden kohtaamispaikkana. Rakennus peruskorjataan vaiheittain, ja hankkeen on tarkoitus valmistua vuoden 2020 loppuun mennessä, jolloin sinne muuttaa Aalto-yliopiston johtamiskoulutusta tarjoava Aalto University Executive Education. Rakennuksessa tulee olemaan tarjolla tiloja myös uusille vuokralaisille.
Medialla on mahdollisuus haastatella Kauppakorkeakoulun dekaania Ingmar Björkmania ja saada opastettu kierros uuteen rakennukseen keskiviikkona 20.2.2019. Lehdistön edustajia pyydetään ilmoittautumaan etukäteen Susanna Rosinille (yhteystiedot alla).
Kauppakorkeakoulun rakennus on osa isompaa rakennuskokonaisuutta, jonka kaksi muuta osaa ovat Väre (Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun rakennus) ja kauppakeskus A Bloc. Korttelin on suunnitellut Aallon alumneista koostuva Verstas Arkkitehdit, joka voitti vuonna 2012–2013 käydyn kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun. Kilpailuun osallistui 189 ehdotusta. Pääsuunnittelijana toimi Jussi Palva Verstas Arkkitehdeista ja muina vastuullisina arkkitehteina Väinö Nikkilä, Riina Palva, Ilkka Salminen ja Mikko Rossi.
Kauppakorkeakoulun rakennuksen rakentaminen alkoi vuonna 2016 ja se valmistui joulukuussa 2018.
Toteutus: Aalto University Campus & Real Estaten ja SRV:n allianssihanke
Kauppakorkeakoulun osoite: Ekonominaukio 1, Otaniemi, Espoo
Väreen osoite: Otaniementie 14, Otaniemi, Espoo
A Blocin osoite: Otaniementie 12, Otaniemi, Espoo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna Rosin, viestintä- ja markkinointipäällikkö, Kauppakorkeakoulu
susanna.rosin@aalto.fi, puh. 050 476 2340
Noora Stapleton, viestinnän asiantuntija
noora.stapleton@aalto.fi, puh. 050 353 1525
Kuvat










Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Uusi painovoimateoria voi antaa vastauksia maailmankaikkeuden syntyyn7.5.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden kehittämä ratkaisu painovoiman kvanttiteoriaan auttaisi löytämään vastauksia fysiikan suurimpiin kysymyksiin.
Kutsu: Tuotekehityskurssin loppugaala esittelee opiskelijoiden hienoimmat ratkaisut aina laajennettavasta minisaunasta muovimiinoja havaitsevaan drooniin7.5.2025 11:00:00 EEST | Kutsu
Huippusuositulla tuotekehityskurssilla opiskelijat kehittävät luovia ratkaisuja yritysten antamiin aitoihin haasteisiin. Monialaisilla tiimeillä on yhdeksän kuukautta aikaa ja 10 000 euron budjetti.
Tähtitieteilijät kuvasivat maailmankaikkeuden varhaisimpia galakseja29.4.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
James Webb -avaruusteleskoopin tuoreet kuvat tarjoavat tutkijoille ainutlaatuisen näkymän galaksien kehitykseen siitä lähtien, kun maailmankaikkeus oli alle miljardin vuoden ikäinen.
Ainutlaatuinen tutkimus kartoitti satelliittitietojen avulla elinoloja: ahma palaamassa Etelä-Suomeen23.4.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus antaa arvokasta tietoa siitä, minkälaisissa metsätyypeissä ahma viihtyy. Suomen ahmapopulaatio on kasvanut tasaisesti viime vuosina, mutta laji on edelleen erittäin uhanalainen.
Tuore tutkimus kertoo Dark Souls -pelin tukevan pelaajia mielenterveyden haasteissa22.4.2025 11:10:00 EEST | Tiedote
Tutkimus osoittaa, kuinka Dark Souls -pelin pelaajat kokivat pelaamisen vaikuttavan myönteisesti mielenterveyteensä ja auttavan heitä kohtaamaan henkilökohtaisia haasteitaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme