Tiedote opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 13.2.2019
Toimenpideohjelma lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi (§3)
Yksi keskeisistä valtuustokauden tavoitteista Espoossa on lapsiperheköyhyyden vähentäminen. Tavoitteen saavuttamiseksi valtuusto asetti laadittavaksi toimenpideohjelman, jolla vähennetään lapsiperheköyhyyttä ja kaikki espoolaislapset saavat hyvät lähtökohdat elämään perhetaustasta tai varallisuudesta riippumatta.
Työryhmän laatima toimenpideohjelma koostuu neljästä luvusta: lapsiperheköyhyyden riskitekijöihin vaikuttaminen, osallisuus ja sosiaalinen liikkuvuus, vähävaraisten vanhempien jaksamisen tuki sekä osallistumisen ja harrastamisen tukeminen.
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi osaltaan toimenpideohjelman. Lautakunta halusi, että toimenpideohjelmassa tuodaan esille myös esteettömyys- ja saavutettavuusasiat sekä huomioidaan lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet esimerkiksi liikunta- ja kulttuuripassin käyttöönotolla. Lisäksi lautakunta toivoi vuosittaista raportointia ohjelmasta.
Koulutilojen ja varhaiskasvatuksen tilojen kuntalaiskäytön yleisten periaatteiden sekä käyttökorvauksien hyväksyminen 1.8.2019 alkaen (§4) (palautettu 21.3.2018, palautettu 18.4.2018, pöydälle 23.1.2019)
Kuntalaiskäytön yleisten periaatteiden keskeisenä tavoitteena on asukkaiden harrastustoiminnan, kansalaistoiminnan ja yhteiskunnallisen osallistumisen edistäminen. Uudistuksen tavoitteena on yhtenäistää kuntalaiskäytön periaatteita sekä tehostaa tilojen käyttöä.
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi osaltaan koulutilojen ja varhaiskasvatustilojen kuntalaiskäytön yleiset periaatteet sekä tilojen kuntalaiskäytön käyttökorvaukset. Periaatteet ja käyttökorvaukset tulevat voimaan 1.8.2019 alkaen.
Merisaappaan koulun lakkauttaminen 1.8.2019 lukien (palautettu 13.12.2017) (§11)
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti, että Merisaappaan koulun toiminta lakkaa 31.7.2019, jolloin lakkaa myös koulun johtokunta. Merisaappaan koulun toiminta siirtyy muihin Espoossa toimiviin peruskouluihin 1.8.2019 alkaen. Poijupuiston toimipiste toimii Mainingin koulun alaisuudessa 1.8.2019 lukien.
Lautakunta edellyttää, että lähikouluille varmistetaan riittävät resurssit Merisaappaan koulun oppilaiden tuen järjestämiseen sekä johtamiseen. Lisäksi tulee kehittää tukea myös niiden oppilaiden opetuksen järjestämiseksi, jotka eivät kykene osallistumaan ryhmämuotoiseen opetukseen.
Tarkennuksia esiopetusta järjestäviin yksiköihin lukuvuonna 2019–2020 (§15)
Lautakunta muutti 24.10.2018 tekemäänsä päätöstä (§ 200) niin, että Avokkaan, Areenan, Jorvin, Karamäen, Maria Montessorin ja Auringonsäteen sekä Touhula Laajalahden esiopetusryhmät jätetään perustamatta, ja että Silkkiniityn päiväkotiin perustetaan vain ruotsinkielinen kielikylpyopetuksen ryhmä. Karamzinin ja Viherlaakson koulun esiopetus siirtyy opetustoimelta varhaiskasvatuksen toiminnaksi lukuvuoden 2019-2020 alusta.
Esiopetusta järjestetään lukuvuonna 2019-2020 esityslistan liitteessä kerrotuissa yksikössä. Liitteessä on myös mainittu esioppilaiden maksimimäärät.
Tulosyksiköiden talousarviot ja strategian osavuosikatsaukset 2018 (§7 ja §9), Tulosyksiköiden käyttösuunnitelmat vuodelle 2019 (§8 ja §10)
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta merkitsi tiedoksi suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön (§7) sekä suomenkielisen opetuksen tulosyksikön (§9) vuoden 2018 talousarvion ja strategian osavuosikatsauksen sekä hyväksyi molempien tulosyksiköiden (§8 ja §10) käyttösuunnitelmat vuodelle 2019. Kummallekin tulosyksikölle varataan mahdollisuus tehdä teknisiä tarkennuksia käyttösuunnitelmiin.
Muut asiat:
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta piti hyvänä Kalajärven koulun, päiväkodin ja nuorisotilan hankesuunnitelmaa (§5). Lisäksi lautakunta totesi, ettei hanketta tule tulkita yhdeksi investointiohjelman mahdollistamista viidestä erikseen nimeämättömistä kohteista, joilla on tarkoitus helpottaa päivähoitotilannetta suurimman paikkapulan alueilla.
Lautakunta palautti yksityisten perhepäivähoitajien esityksen hoitajan oman lapsen hoidon korvauksista (§14) uudelleen valmisteltavaksi. Lautakunta suhtautuu myönteisesti perhepäivähoidon osuuden kasvattamiseen ja pyytää valmistelemaan esityksen lisätä perhepäivähoitoa. Samassa yhteydessä tulee huomioida perhepäivähoitajan mahdollisuus korvaukseen oman lapsen hoidosta.
Kohta Sivistystoimen kansainvälisyys- ja globaalikasvatusohjelma 2019-2021 (§16) jätettiin pöydälle.
Muut asiat lautakunta hyväksyi esityslistan mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marika Niemi, lautakunnan puheenjohtaja, puh. 040 822 8822, marika.k.niemi@gmail.com
Virpi Mattila, varhaiskasvatuksen johtaja, puh. 050 347 5845, virpi.mattila@espoo.fi
Kaisu Toivonen, opetustoimen johtaja, puh. 050 511 3398, kaisu.m.toivonen@espoo.fi
Tapio Erma, lukiolinjan päällikkö, puh. 046 877 3216, tapio.erma@espoo.fi
Ilpo Salonen, perusopetuslinjan päällikkö, puh.050 354 6840, ilpo.salonen@espoo.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tila- ja asuntojaosto: Esitys Tilapalvelut-liikelaitoksen talousarvioksi 202425.9.2023 10:26:50 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto antoi kaupunginhallitukselle esityksen Tilapalvelut-liikelaitoksen talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2024–2026 käyttötalouden osalta.
Kannusalissa ajankohtaisimpien metalli- ja vaihtoehtorock-artistien keikkoja25.9.2023 10:16:35 EEST | Tiedote
Maanalaiseen musaklubiin syksyn aikana saapuvat Brother Firetribe, Teksti-TV 666 + Bad Sauna, Leverage, Lähiöbotox + Stoned Statues sekä Bloodred Hourglass + Luna Kills.
Liikuntalautakunta on huolissaan liikuntahallien käyttötavoista sekä lasten harrastamisen hinnasta21.9.2023 17:28:24 EEST | Tiedote
Espoo on Suomen kuuden suurimman kaupungin liikuntavertailussa kärkiluokkaa kaikilla muilla mittareilla paitsi liikuntahalleissa. Kun verrataan liikuntahallien yhteenlaskettuja pinta-aloja, Espoo on sijalla kuusi.
Kulttuurilautakunnan päätöksiä 19.9.202319.9.2023 18:44:20 EEST | Tiedote
Lautakunta päätti syksyn ensimmäisessä kokouksessaan muun muassa talousarvioehdotuksesta vuodelle 2024 sekä taideapurahoista.
Espoon Lasten viikonloppu järjestetään jo kolmatta kertaa19.9.2023 08:48:28 EEST | Tiedote
Viikonlopusta löytyy jälleen laadukasta tarjontaa moneen makuun eri-ikäisille. Luvassa on täyttä lastenkulttuurin juhlaa ympäri Espoota 29.9.–1.10.2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme