Gummerus

Mediatiedote: Katja Kokon Kuulaan kaunis on laadukas opas korealaiseen ihonhoitoon

14.2.2019 09:30:00 EET | Gummerus | Tiedote

Jaa
Luonnonkosmetiikkamaailman valovoimainen vaikuttaja ja korealaisen ihonhoidon pioneeri Katja Kokko kokoaa tietotaitonsa yksiin kansiin kirjassa Kuulaan kaunis – korealainen ihonhoito (Gummerus). Kuulaan kaunis käy läpi korealaisen ihonhoitorutiinin vaiheet ja kertoo, miten tutkia raaka-ainelistoja ja valita oikeat tuotteet omalle iholle. Kirjassaan Kokko opastaa, miten korealaisen ihonhoitorutiinin voi muokata arkeen sopivaksi ja saada aikaan näkyviä tuloksia. Runsailla käytännön vinkeillä onnistuu vasta-alkajakin, mutta Kuulaan kaunis tarjoaa uutta tietoa myös rutiinia jo noudattaville sekä kauneudenhoidon ammattilaisille.

Korealaiset kosmetiikkamarkkinat ovat tunnettuja innovatiivisista tuotteista, tehokkaista raaka-aineista ja korealaiset kuulaana hohtavasta ihostaan. Katja Kokko tutustui korealaiseen ihonhoitoon ensimmäisen kerran vuonna 2015. Jo kahden vuosikymmenen ajan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja kauneudenhoitoon inspiroinut Kokko on ollut Suomessa korealaisen ihonhoidon edelläkävijä.

”Löytäessäni korealaisen ihonhoitosarja Whamisan vuonna 2016, jota ei silloin saanut vielä Suomesta, aloin tutkia korealaista ihonhoitoa. Olin aivan hämmästynyt miten yksiin heidän tapansa hoitaa ihoa meni omien ajatusteni kanssa. Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että korealainen ihonhoito kumoaa myytin paksun kosteusvoiteen tärkeydestä ja korostaa juuri sitä, mistä olen monta vuotta puhunut: kasvoveden tärkeydestä”, Kokko kertoo.

Kirjassaan Kuulaan kaunis Katja Kokko kertoo kaiken oleellisen mitä ulkoisesta ihonhoidosta ja ihonhoitotuotteiden sisällöstä tulee tietää. ”Kirja auttaa ymmärtämään miten tärkeitä rutiinit ihonhoidossa ovat ja miten oleellisesti ne oikeasti vaikuttavat ihon kuntoon. Kuulaan kaunis on mielenkiintoinen katsaus aivan toisenlaisen maan ja kulttuurin ihonhoidon saloihin. Kirjan pääpointti on todella nerokkaassa ihonhoitometodissa. Lisäksi se avaa hyvin selkeästi, miksi ihoa ei ole järkevää hoitaa synteettisillä tuotteilla. Kirjassa en alleviivaa, että korealaista ihonhoitorutiinia noudattaakseen pitäisi käyttää korealaista kosmetiikkaa. Laadukkaat tuotteet voivat olla vaikka suomalaisia”, Kokko kuvaa kirjaansa.

Korealaisessa ihonhoitokalenterissa on neljän vuodenajan sijasta viisi vuodenaikaa, joiden mukaan suositellaan valitsemaan omalle iholle kulloinkin sopivat tuotteet. Kuulaan kauniissa käydään vaiheittain läpi erilaiset ihonhoitotekniikat ja johdonmukainen rutiini. Näitä rutiineja ja tekniikoita Kokko kannustaa hyödyntämään omassa arjessa.

”Kirjassa tiivistyy 20 vuoden aikana oivaltamani asiat ihonhoidosta ja ihonhoitotuotteista. Minulle ihonhoito on harmoniaa luonnon kanssa. Vaikka ihonhoidossa mentäisiin kuinka tekniseksi tahansa, läsnä on aina yhteys luontoon ja luonnollisuuteen”, Kokko tiivistää.

Katja Kokko
Kirjailija Katja Kokko on koulutukseltaan kosmetologi, meikkaaja, luonnonkosmetiikan tuotekehittelijä ja joogaopettaja. Hän on myös yksi kansainvälistyneen Jolie Organic Health & Beautyn perustajista. Hänen esikoisteoksensa Aidosti kaunis (Cozy Publishing) ilmestyi vuonna 2015. Katja tuntee niin luonnonkosmetiikkatuotteet ja raaka-aineet kuin kotimaiset ja kansainväliset trendit. Suomen luetuimmassa ja arvostetuimmassa luonnonkosmetiikkaan ja holistiseen ihonhoitoon keskittyneessä katjakokko.com -mediassa hän esittelee tuoreimmat ilmiöt tinkimättömästi ja intohimolla.

Katja Kokko, Kuulaan kaunis
128 sivua

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Rosa-Maria Kari, markkinointiviestinnän tuottaja,
rosa-maria.kari@gummerus.fi, p. 050 477 9332

Kuvat

Katja Kokko, kuva: Kaapo Kamu
Katja Kokko, kuva: Kaapo Kamu
Lataa
Kuulaan kaunis
Kuulaan kaunis
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus

Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

ENNAKKOTIEDOTE: Women’s Prize for Fiction -palkinnon voittanut esikoisromaani kielletyistä tunteista, intohimon ja kontrollin ristivedosta sekä historian kipeistä salaisuuksista9.6.2026 08:47:00 EEST | Tiedote

Hollantilais-israelilaisen Yael van der Woudenin esikoisromaani Paljon vartija (Gummerus) on noussut kansainväliseksi menestystarinaksi: Teos julkaistaan lähes 30 kielellä, se voitti arvostetun Women’s Prize for Fiction -palkinnon sekä oli Booker-palkinnon ehdokkaana. Lumoava ja älykäs romaani on kivunnut myyntilistoille eri puolilla maailmaa. Se ilmestyy Marianna Kurton suomentamana 29.7.

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Timo R. Stewartille kirjasta Palestiina ja Israel – Historia karttoina8.6.2026 09:01:00 EEST | Tiedote

Kirjailija Timo R. Stewartille myönnetään tiedonjulkistamisen valtionpalkinto teoksesta Palestiina ja Israel – Historia karttoina (Gummerus). Syksyllä 2025 ilmestynyt kirja käy läpi Palestiinan ja Israelin historiaa selittäen alueen konfliktia yleistajuisesti ja kronologisesti eri aikakausien karttojen avulla. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot ovat tunnustus tiedonjulkistamisen yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Noora Mustajoen ja Bosse Hellstenin rikosromaani kiinnostaa maailmalla – Turistin (Gummerus) käännösoikeudet myyty Viroon ja Latviaan1.6.2026 09:43:45 EEST | Tiedote

Helmikuussa ilmestynyt esikoisjännäri Turisti (Gummerus) on herättänyt poikkeuksellista kansainvälistä kiinnostusta. Kirjan ulkomaanoikeudet on myyty Viroon ja Latviaan. Lisäksi WME, yksi maailman kuuluisimmista talent-agentuureista, alkaa myydä kirjan kansainvälisiä elokuva- ja TV-oikeuksia. Arktis-dekkarisarjan aloittava Turisti on omaleimainen, Lappiin sijoittuva rikosromaani, jonka miljöönä on tunturiparatiisin synkkä puoli.​

Kertovan tietokirjallisuuden mestarin Patrick Radden Keefen uutuus kysyy, miksei Lontoon poliisi selvittänyt oligarkin poikana esiintyneen nuoren miehen kuolemaa18.5.2026 11:19:58 EEST | Tiedote

Älä sano mitään ja Kivun valtakunta -teoksista tunnetun Patrick Radden Keefen odotettu uutuus Valehtelijoiden kaupunki – Tositarina nuoren miehen kuolemasta ja Lontoon pimeästä puolesta (Gummerus) havainnollistaa yhden perheen tragedian kautta, kuinka korruptio ja harmaa talous ovat juurtuneet syvälle globaalin finanssimaailman ytimeen. Maija Heikinheimon suomentama jännitteinen, romaanin lailla ahmittava teos on kerronnallista tietokirjallisuutta parhaimmillaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye