Vallila ja Hämeenmaa tuovat Lahden levollista tunnelmaa koteihin
Idea Lahti-kuosiin lähti oikeastaan jo vuosi sitten, kun Vallilan Hämeenlinna-mallisto tuli myyntiin Hämeenlinnan Prismaan. – Ajattelimme, että Lahdellekin olisi kiva saada oma kuosi. Vallilan puolelta ideasta innostuttiin heti, myyntipäällikkö Mervi Alastalo Launeen Prismasta kertoo.
Myös Forssa- ja Hämeenlinna-kuosit suunnitellut Tanja Orsjoki Vallilalta on luonut kaupunkikuosien mallistoon lukuisia kaupunkeja ja maisemia. Orsjoen ja Hämeenmaan yhteistyö jatkuu nyt Lahdessa.
Orsjoen kauniissa Lahti-kuosissa on kuvattuna Pikku-Vesijärven maisema aurinkoisena kevätpäivänä. Pääosassa on järvi, jonka lumoavan kimmellyksen takaa pilkistää Lahden kaupunki. Vedestä inspiraationsa saavan kuosin tunnelma on kaunis, seesteinen ja odottava. Vesi on lahtelaisille merkittävä ylpeydenaihe, sillä kaupunki on lukuisien järvien ympäröimä ja sen hanavesi on ylivertaista.
– Halusimme kuosiin esille Lahden merkittävimpiä paikkoja, kuten hyppyrimäet ja radiomastot, mainitsee Alastalo. Inspiraatiota etsittiin myös satamasta ja Messilän maisemista, kunnes Pikku-Vesijärven näkymä valikoitui innoittavimmaksi. Idyllinen Pikku-Veskun puistoalue onkin lahtelaisille tärkeä vapaa-ajanviettopaikka ja eräs kaupungin kauneimmista alueista. Tarkkasilmäinen löytää Lahti-kuosin maisemasta myös toivotut hyppyrimäet ja radiomastot.
Vallila Lahti sopii hillittyyn sisustustyyliin. Keväistä ilmettä kotiin saa kahdella eri värityksellä: lämpimän sävyisellä vihreällä tai modernilla sinisellä korostetulla kuosilla.
Prismojen valikoimissa on sivu- ja kappaverhoja, tyynynpäällisiä ja pussilakanasettejä, erikokoisia printtimattoja, mukeja, kangaskasseja sekä pöytäliinaksi hyvin sopiva akryylipinnoitteinen vahakangas. Ostosten yhteydessä mukaan tarttuu kätevästi myös tilava Lahti-kestokassi. Tuotteet on valmistettu korkeilla valmistuskriteereillä ja vastuullista puuvillantuotantoa tukien.
Vallila Lahti –tuotteiden vastaanotto on ollut lämmin. – Vaikka mallistoon kuuluu laajasti erilaisia tuotteita, asiakkaat ovat jo toivoneet lisäyksiä valikoimaan, Mervi Alastalo toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: Osuuskauppa Hämeenmaa, apulaismyyntipäällikkö Prisma Laune, Arto Karjalainen, 044 742 0230
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Foodora-toimitukset alkavat Sale Metsäpellosta ja Sale Karavaanista23.5.2025 11:05:00 EEST | Tiedote
Sale Metsäpelto Lahdessa ja Sale Karavaani Riihimäellä aloittavat Foodora-toimitukset tiistaina 27. toukokuuta. Foodora-yhteistyön laajentamisella haluamme palvella asiakkaitamme entistä paremmin.
Osuuskauppa Hämeenmaan vaaleissa annettiin lähes 30 000 ääntä – liki puolet edustajistoon valituista on uusia22.5.2025 10:05:00 EEST | Tiedote
Hämeenmaan edustajiston vaaleissa annettiin yhteensä 29 918 ääntä. Äänensä antoi 17,3 % Hämeenmaan asiakasomistajista, ja äänistä 32,8 % annettiin sähköisesti. Edustajistoon valittiin 45 jäsentä, joista 19 on uusia jäseniä. Edustajiston jäsenet toimivat äänitorvena osuuskaupan johdon suuntaan ja ovat osuuskaupan toiminnan ja alueellisen kehittämisen tukena.
Robokuljetukset S-marketeista alkavat Lahdessa, Heinolassa, Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Forssassa28.4.2025 14:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän ruoan verkkokaupan pikatoimitusmahdollisuudet täydentyvät Osuuskauppa Hämeenmaalla 14. ja 15. toukokuuta alkaen erittäin suosituilla robokuljetuksilla. Kuljetukset alkavat viidestä Hämeenmaan S-marketista.
Alex & Ines ja Hesburger on avattu Lahden Sokoksen yhteyteen 25. huhtikuuta25.4.2025 12:56:13 EEST | Tiedote
Tervetuloa herkuttelemaan Alexin pizzoilla, Inesin ihastuttavilla kahvilatuotteilla ja Hesburgerin hampurilaisilla!
Äänestäminen Hämeenmaan osuuskauppavaaleissa alkaa – ehdolla 160 asiakasomistajaa16.4.2025 09:46:12 EEST | Tiedote
Osuuskauppa näkyy monin tavoin jäsentensä arjessa ja alueellisen elinvoiman kehittäjänä. Mihin osuuskaupan tulisi keskittyä oman toimialueensa kehittämisessä? Tähän pääsee osaltaan vaikuttamaan osuuskaupan edustajisto, joka Hämeenmaalla valitaan kevään vaaleissa. Äänestäminen alkaa 22.4.2025 ja onnistuu helpoimmin verkossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme