Yhteishaku alkaa 19. helmikuuta – Helsinki takaa opiskelupaikan helsinkiläisille peruskoulunsa päättäville
Peruskoulunsa 2019 päättävistä helsinkiläisistä vähintään 60 prosentille taataan opiskelupaikka lukiokoulutuksessa ja 40 prosentille ammatillisessa koulutuksessa. Stadin ammatti- ja aikuisopistossa ja kaupungin lukioissa on aloituspaikkoja kaikkiaan noin 6 000 opiskelijalle.
Helsinki käynnistää syksyllä 2019 kokeilun, jossa se tukee taloudellisesti ensimmäistä opintovuottaan aloittavia toisen asteen opiskelijoita kaupungin ylläpitämissä lukioissa ja Stadin ammatti- ja aikuisopistossa. Kokeilu kestää syyslukukauden ajan. Tuki koskee kouluista lainattavaa oppimateriaalia ja erilaisia kulttuurikäyntejä. Lisäksi opiskelijat saavat Helsingin sisäisen matkakortin.
Haku Opintopolun kautta
Yhteishaussa 19.2.–12.3.2019 ovat mukana ammatilliset perustutkinnot ja lukiokoulutus. Tämä yhteishaku on tarkoitettu perusopetuksensa päättäville sekä ilman tutkintoa oleville hakijoille.
Koulutuksiin haetaan sähköisesti osoitteessa www.opintopolku.fi. Opintopolusta löytyvät myös tiedot haettavista koulutuksista ja oppilaitoksista sekä linkit oppilaitosten verkkosivuille.
Jatkuvassa haussa voivat hakea kaikki, jotka haluavat hankkia ammatillisen tutkinnon tai kehittää ammatillista osaamistaan. Jatkuva haku Stadin ammatti- ja aikuisopistoon
Jos peruskoulun jälkeinen suunta ei ole vielä selvillä, Next Level –sivusto auttaa. Peruskoulujen opinto-ohjaajat tukevat päättöluokkalaisia koulutusvalintojen tekemisessä. Stadin ammatti- ja aikuisopistoon hakevia palvelee hakutoimisto
Stadin ammatti- ja aikuisopistossa uusia tutkintoja
Stadin ammatti- ja aikuisopisto tarjoaa yhteishaussa 27 perustutkintoa. Uutta ovat puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnon kotityöpalvelujen ja toimitilahuollon osaamisalat. Myös välinehuoltoalan perustutkintoon voi nyt hakea yhteishaussa.
Urheilijoille Stadin ammatti- ja aikuisopisto on oiva opinahjo, sillä urheilu-uran voi luontevasti yhdistää ammatillisiin opintoihin.
Stadin ammatti- ja aikuisopisto on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Se tarjoaa mahdollisuuden opiskella yli 50 ammattiin 15 toimipaikassa ympäri Helsinkiä.
Kaikissa kaupungin lukioissa voi painottaa opintoja
Helsingin lukiotarjonta on runsas. Kaupungin ylläpitämiä lukiota on 15. Näistä kolme on ruotsinkielistä ja yksi aikuislukio. Kaikissa kaupungin lukiossa opiskelija voi painottaa opintojaan. Opiskelijat voivat myös valita kursseja lukiokampusten ja kaupungin lukioiden yhteiseltä opintotarjottimelta. Kaupungin suomenkieliset lukiot muodostavat kolme kampusta, joista kuhunkin kuuluu neljä lukiota.
Vuoden 2019 yhteishaun ajankohdat:
Yhteishaku ammatilliseen ja lukiokoulutukseen: 19.2.–12.3.2019.
Haku erityisenä opetuksena järjestettävään ammatilliseen koulutukseen: 13.3.–3.4.
Yhteishaku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin: 21.5.-23.7.2019.
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätökset 11.12.2018:
Stadin ammatti- ja aikuisopiston aloituspaikat 2019
Suomenkielisten lukioiden aloituspaikat 2019
Ruotsinkielisen jaoston päätös 13.11.2018 ruotsinkielisten lukioiden aloituspaikoista 2019
Lisätietoja:
Lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö -palvelukokonaisuuden johtaja Arja Kukkonen, puh. 09 310 86611,
Lukiokoulutuksen päällikkö Mervi Willman (suomenkieliset lukiot), puh. 09 310 86342,
Ruotsinkielisen vapaan sivistystyön ja lukiokoulutuksen päällikkö Moa Thors, puh. 09 310 70077,
Rehtori Maria Sarkkinen, Stadin ammatti- ja aikuisopisto, puh. 09 310 23149,
Apulaisrehtori Annukka Sorjonen, Stadin ammatti- ja aikuisopisto, puh. 09 310 84800.
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@hel.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raili TanhuanpääViestintäasiantuntija
Hallintopalvelut
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Työpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @LastenHelsinki, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 29.4.202529.4.2025 18:11:01 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 29. huhtikuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Helsinginkadun Filharmonikoiden 80-vuotis juhlakonsertti Musiikkitalossa29.4.2025 10:30:12 EEST | Tiedote
Noin 200 esiintyjän joukko nousee lavalle 24. toukokuuta, kun Helsinginkadun Filharmonikot täyttää 80 vuotta. Juhlakonsertissa kuullaan Ludwig van Beethovenin rakastettu 9. sinfonia ”Oodi ilolle”.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 29.4.202525.4.2025 14:20:43 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 29. huhtikuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksessa lautakunnalle annetaan Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot -julkaisun tilannekatsaus toimenpiteistä vuosilta 2024-2025. Kaupunkistrategian 2021–2025 mukaisesti ”Helsinki oppii – tulevaisuuden taidot” tulee kulkemaan yli valtuustokausien osana strategiaa, talousarviota, toimintasuunnitelmia ja yleistä kehittämistä. Lisäksi esityslistalla on muun muassa seuraavat tilahankkeet. päätös Munkkiniemen alueella, osoitteessa Tietokuja 1, sijaitsevan Munkkiniemen ala-asteen koulun ja Munkkivuoren ala-asteen koulun liikuntahallin tarveselvityksen hyväksymisestä lausunto Helsingin Rudolf Steiner -koulun / Rudolf Steinerskolan i Helsingfors hankesuunnitelmasta osoitteessa Lehtikuusenkatu 4 Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Beslutsmeddelande: Svenska sektionen vid nämnden för fostran och utbildning sammanträdde i kväll 15.4.202515.4.2025 17:55:46 EEST | Pressmeddelande
Protokollet finns på sektorns webbplats.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 8.4.20258.4.2025 19:19:54 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 8. huhtikuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta. Lautakunnalle annettiin kokouksen yhteydessä lisätietoa perusopetuksen rahoituksesta, koska eri yhteyksissä on herännyt kysymyksiä, onko kaupunki leikannut perusopetuksen budjettia. Helsingin kaupunki ei ole leikannut perusopetuksen rahoitusta. Vuoden 2025 talousarviossa perusopetuksen budjettia lisättiin 20 miljoonalla eurolla. Lisäksi perusopetuksen koulujen budjetteihin lisättiin tarveperusteiseen rahoitukseen 0,9 miljoonaa euroa ja painettuihin oppimateriaaleihin 0,4 miljoonaa euroa. Perusopetukseen on kuitenkin ollut mahdollista hakea ja saada määräaikaisia valtionavustuksia, joiden määrää valtio on vähentänyt. Hankerahoitus on siis vähentynyt. Tätä rahoitusta ei alun perinkään ole tarkoitettu pysyvien menojen rahoittamiseen ja kouluilla on ollut tieto tämän rahoituksen vähenemisestä. Lis
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme