Eläkejärjestelmien yhdistyminen selkeyttäisi lakisääteistä eläketurvaa
19.2.2019 14:52:52 EET | Finanssiala ry | Tiedote
Finanssiala ry:n varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari pitää selvitystä tärkeänä sillä työeläkevakuutusyhtiöiden huolena on pitkään ollut TyEL:n epäselvä rajapinta suhteessa kuntien eläkejärjestelmään. ”Kannatamme kilpailua, mutta nykyinen kahdella erilaisella rahoitusperiaatteella toimiva järjestelmä ei ole sitä. Työryhmän selvitys järjestelmien yhdistämisestä auttaa tilanteen korjaamisessa.”
Kivisaaren mukaan epäselvä rajapinta on vaikeuttanut myös yhteiskunnan palvelurakenteiden uudistamista. Joissain tapauksissa palvelujen ja toimintojen järkeistämisen esteenä on ollut se, että niiden tarjoajan on haluttu säilyvän Kevan jäsenenä. Jäsenyyden edellytyksenä on kunnallisten toimijoiden määräysvalta.
”Lakisääteisen eläkkeen tarkoitus on säilyttää eläkkeelle siirtyvän henkilön kohtuullinen tulotaso. Tämä on toteutettava kohtuullisen maksutason lisäksi tavalla, joka mahdollistaa yhteiskunnan uudistamisen. Eläkejärjestelmän on palveltava yhteiskunnan tarpeita eikä sen rakenne saa rajoittaa uudistumismahdollisuuksia”, Kivisaari painottaa.
Yhdistämisen jälkeen kuntatyöntekijät vakuutettaisiin TyEL:n mukaisesti. Nykyinen Keva jakautuisi kahtia. Ns. TyEL-Kevaan siirtyisi karttuneista ja jo maksussa olevista eläkkeistä se osa, joka vastaa TyEL-tasoa. Kuntasektorin TyEL-tasoa parempi eläketurva eriytettäisiin ns. Julkis-Kevan hoidettavaksi. Eläkkeiden jakaminen kahteen osaan ei näkyisi eläkkeensaajalle. Jako tehtäisiin vain eläkkeiden rahoitusta varten.
Kivisaari kiittelee työryhmää arvokkaasta panoksesta suomalaisen työeläkejärjestelmän kehittämiseksi. ”Kansainvälisissä vertailuissa suomalainen yksityisen sektorin työeläkejärjestelmä on saanut paljon kiitosta. Tälle pohjalle uuden työeläkevakuutusyhtiön on helppo rakentaa vastuullinen ja avointa hallintoa toteuttava malli”, Kivisaari sanoo.
Pohdittavaksi jää kuitenkin vielä monia yksityiskohtia, kuten esimerkiksi nykyistä Kevaa koskevan julkisuusvelvoitteen muuttuminen uudessa tilanteessa. Jatkotyössä on varmistettava myös se, ettei yksityisen sektorin vastuulle tule lisäkustannuksia julkisen sektorin historiallisista vastuista tai erilaisesta työntekijärakenteesta.
Työryhmän raportti: Eläkejärjestelmien erillisyys
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esko KivisaariVaratoimitusjohtaja
Puh:+358 20 793 4220esko.kivisaari@finanssiala.fiMarjo LapattoMediapäällikkö
Puh:+358 20 793 4274marjo.lapatto@finanssiala.fiTietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Suomalaisten osakerahastojen arvo nousi 42 miljardia euroa viidessä vuodessa heilunnasta huolimatta – vaurastumisen mahdollisuus tarjolla kaikille7.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Finanssiala ry (FA) on julkaissut katsauksen Suomeen rekisteröityjen osakerahastojen kehitykseen vuosina 2020–2025. Epävarmuuden keskellä sijoittajat hakivat erityisesti vakautta ja hajautusta. Pääomia siirtyi 2020-luvun alkuvuosina Eurooppaan sijoittavista rahastoista globaalisti sekä Pohjois-Amerikan teknologiavetoisiin markkinoihin sijoittaviin rahastoihin. Eurooppaan sijoittavat rahastot houkuttelivat pääomia vasta tarkastelujakson lopussa. Tähän kannustivat valtioiden isot tukipaketti- ja investointipäätökset. Osakerahastopääomien kehitykseen vaikuttavat sijoitusten ja lunastusten ohella markkinaliikkeet, joiden vaikutus on merkittävä. Selvitys perustuu Rahastoraportin dataan. Sijoitustutkimus Oy:n FA:lle laatima Rahastoraportti kertoo kuukausittain Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitetut uudet pääomat ja niistä lunastetut varat. Tilastokeskuksen vuoden 2024 varallisuustutkimuksen mukaan noin 1,67 miljoonalla suomalaisella oli rahastosijoituksia.
Kevään ensimmäinen mökkireissu tiedossa? Muista etenkin paloturvallisuus – lämmitä maltilla ja varaa mukaan uudet paristot palovaroittimeen1.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Mökille talven jäljiltä mennessä on oltava tarkkana, kun tulisijoihin virittää tulta ensi kertaa. Tulisijojen lisäksi sähkölaitteita kannattaa valvoa ensimmäisellä käyttökerralla tavallista tarkemmin. Vaikka kevät on pitkällä, pakkaset voivat vielä yllättää vesiputket. Koostimme asiantuntijan tarkistuslistan mökkien kevätkuntoon laittoon talven jäljiltä. Lista löytyy tämän tiedotteen lopusta.
Polkupyörävarkauksien määrä nousi hienoisesti viime vuodesta – sähköpyörien yleistyminen kasvattaa korvaussummia30.3.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Varastetuista pyöristä maksetut korvaukset jatkoivat kasvuaan. Vakuutusyhtiöt korvasivat vuonna 2025 varastettuja pyöriä yhteensä noin 12 miljoonan euron edestä. Vakuutusyhtiöille ilmoitettiin 13 800 varastettua polkupyörää. Poliisi puolestaan sai vuonna 2025 ilmoituksen 17 100 varastetusta pyörästä, joista noin 3000 on sähköpyöriä. Pyörävarkauksien määrä nousi noin 500 kappaleella viime vuodesta. Hienoinen nousu ei kumoa pitkän aikavälin trendiä: varastettujen pyörien määrät ovat olleet laskussa vuodesta 2020 lähtien.
Fiva pitää asuntolainakaton ja pankkien muuttuvan lisäpääomavaatimuksen ennallaan – FA: lainakattoa kannattaisi nostaa, jos hallituksen esitys menee läpi eduskunnassa26.3.2026 11:45:22 EET | Tiedote
Finanssivalvonta (Fiva) pitää asuntolainojen lainakaton perustasollaan. Ensiasunnon hankintaan otettujen lainojen katto on siis edelleen 95 prosenttia ja muiden asuntolainojen 90 prosenttia. Lisäksi Fivan johtokunta päätti pitää pankkien muuttuvan lisäpääomavaatimuksen 0 prosentissa. Jos asuntolainakattoa koskeva hallituksen esitys hyväksytään eduskunnassa, FA:n mielestä esityksen mukainen joustomahdollisuus olisi perusteltua ottaa käyttöön mahdollisimman pian.
Asuntolainaa voisi lain mukaan saada jopa 40 vuodeksi – Talousvaliokunnalta ennakkoluuloton linjaus25.3.2026 16:49:28 EET | Tiedote
Eduskunnan talousvaliokunta on antanut mietintönsä hallituksen esityksestä, jolla halutaan keventää asuntorahoitusta koskevaa sääntelyä. Valiokunta ehdottaa hallitusta enemmän höllennyksiä sääntelyyn. Merkittävimpiin lukeutuva muutos on asuntolainan enimmäispituuden nosto 40 vuoteen nykyisen 30 vuoden rajan sijaan. Finanssiala on valiokunnan mietintöön ja sen esittämiin muutoksiin tyytyväinen. Mietintö etenee seuraavaksi eduskunnan täysistunnon käsittelyyn. On oletettavaa, että eduskunta siunaa talousvaliokunnan mietinnön valmiiksi lainsäädännöksi. Lakimuutosten tarkka voimaantuloaika ei ole tiedossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
