Sofi Oksasen Baby Jane -romaanista elokuva – ensi-ilta Suomen elokuvateattereissa 8. maaliskuuta
19.2.2019 13:54:02 EET | Like Kustannus | Tiedote

Sofi Oksasen Baby Jane -romaaniin perustuva elokuva saa Suomen ensi-iltansa Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3. Elokuvan on ohjannut Katja Gauriloff ja romaanin pohjalta käsikirjoittaneet yhteistyössä Veera Tyhtilä ja Katja Gauriloff. Päärooleissa nähdään Roosa Söderholm, Maria Ylipää, Nelly Kärkkäinen ja Lauri Tilkanen. Elokuvan ovat tuottaneet Joonas Berghäll ja Satu Majava ja sen levittää Future Film Oy.
Baby Jane -kirjan elokuvakantinen pokkarilaitos ilmestyy helmikuussa 2019 Silberfeldt Oy:n kustantamana. Kirjassa on erikoisliite, johon näyttelijät ja tekijät ovat kirjoittaneet elokuvan tekoprosessista. Maria Ylipää ja Roosa Söderholm kuvailevat valmistautumistaan Pikin ja Jonnan rooleihin, Katja Gauriloff ja Veera Tyhtilä kertovat suhteestaan romaanin voimakkaaseen tarinaan ja lavastaja Sattva-Hanna Toiviainen paljastaa, kuinka Baby Janen maailma luotiin valkokankaalle.
Baby Jane kertoo Pikin ja Jonnan kauniin, mutta traagisen rakkaustarinan. Pikkukaupungin tyttö Jonna (Roosa Söderholm) saapuu Helsingin Kallioon ja uppoaa kaupungin sykkeeseen, kunnes eräänä yönä hänet yllättää uhkaava tilanne. Pelastajaksi ilmestyy Piki (Maria Ylipää), ihmeellinen nainen, jonka itsevarmuus lumoaa Jonnan. Jonna palvoo pelastajaansa ja he aloittavat kiihkeän suhteen, jota varjostaa Pikin paheneva paniikkihäiriö.
Baby Jane -elokuvan medianäytös järjestetään tiistaina 26.2. klo 12.00 Helsingin Tennispalatsin salissa 2. Elokuvan jälkeen medialla on mahdollisuus tavata ja haastatella tekijöitä Tennispalatsin 3. kerroksen Meeting Room -tilassa. Paikalla haastateltavina ovat Sofi Oksanen, Katja Gauriloff, Maria Ylipää ja Roosa Söderholm sekä Satu Majava.
Ilmoittautumiset medianäytökseen ja haastattelupyynnöt 21.2. mennessä: manna.katajisto@mannapr.fI
Baby Jane -elokuvan traileri: https://youtu.be/bhog8wi1Zvk
Pressikuvia: www.filmikamari.fi/pressit
login: press
salasana: noutaja
Baby Jane -elokuvaan liittyvät lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Manna Katajisto, Manna PR
+358 405610074
Lisätietoja, Sofi Oksasen haastattelupyynnöt ja näytelmien esitysoikeudet Suomessa ja Virossa:
Milla Palovaara Tuottaja/Producer
Like Kustannus/Kustannusosakeyhtiö Otava
+ 358 40 596 7973
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Tuottaja/Producer
Like Kustannus/Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 Helsinki
+358 40 596 7973
milla.palovaara@like.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Navessa Allen koukutti suomalaiset dark romanceen21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Navessa Allenin Into Darkness -sarja on kansainvälinen BookTok-ilmiö: sarjan kirjoja on myyty nyt jo yli viisi miljoonaa kappaletta ja sarjan käännösoikeudet on myyty jo 26 maahan. Suomessakin menestynyt Valot pois saa nyt jatkoa, kun sarjan toinen osa Koukussa ilmestyy.
Palkittu tietokirjailija Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa – uusin teos Valkosaari on huikean jännittävää jatkoa rakastetulle Naparetki-kirjalle1.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Bea Uusma, tuplasti August-palkittu tietokirjailija, tekee sen taas – Valkosaari on huikea tarina intohimosta, pakkomielteestä ja pohjoisen tutkimusmatkailun vaarallisesta historiasta. Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa ja esiintyy Helsingin Kirjamessuilla sunnuntaina 25.10.
Kuusamosta maailmalle – Zero Nine raivasi tietä suomalaiselle metallille ja soitti jo 1980–90-luvulla Ozzy Osbournen, AC/DC:n ja Scorpionsin kanssa12.8.2026 13:44:41 EEST | Tiedote
Suomea pidetään raskaan musiikin suurvaltana, mutta jo ennen kansainvälistä metallibuumia oli yksi yhtye, joka raivasi tietä muille. Tero Karjalaisen kirjoittama Zero Nine kertoo Kuusamosta ponnistaneen rockyhtyeen koko tarinan ensimmäisistä keikoista kansainvälisille areenoille.
Tommi Liimatta päätti kirjoittaa "asemadekkarin" – Verta valkokankaalla on ilkikurinen romaani kunnollisesta perheenisästä, pienistä teoista ja odottamattomista seurauksista7.7.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Verta valkokankaalla on Tommi Liimatan yhdestoista romaani ja kertoo Hyytjärven suljetulla rautatieasemalla vuosittain järjestettävästä kauhuelokuvafestivaalista sekä eräästä lapsiperheestä, joka muuttaa maalle.
Tuntuuko elämä uuvuttavalta? Ratkaisu voi löytyä motivaatiotuntemuksesta26.6.2026 10:24:22 EEST | Tiedote
Palkittujen motivaatiovalmentajien Marjaana Herlevin ja Leena Ståhlbergin uutuusteos Tunnista motiivisi auttaa ymmärtämään, minkälaiset asiat ruokkivat jokaisen yksilöllistä motivaatiota ja tekevät elämästä mielekkään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


