Vaasan kaupunki - Vasa stad

Taikametsän päiväkoti joudutaan sulkemaan väliaikaisesti vesivahingon vuoksi

Jaa
Huutoniemellä sijaitseva Taikametsän päiväkoti joudutaan sulkemaan noin kolmen kuukauden ajaksi. Päiväkodin yläkerrassa halkesi torstaina 14.2. WC-istuin, mikä aiheutti ison vesivahingon talossa. Lapsiryhmille on jo löytynyt korvaavat tilat.

Taikametsän päiväkodissa on kaksi lapsiryhmää. Alle 3-vuotiaiden ryhmä siirtyy väliaikaisesti Teeriniemen päiväkodin tiloihin ja 3-5-vuotiaiden ryhmä päiväkoti Esikon tiloihin Ristinummelle.

- Valitettavasti emme saaneet molempia lapsiryhmiä samaan väistöpaikkaan, mutta onneksi korvaavat tilat kuitenkin löytyivät pikaisesti, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Merja Martin.

WC-istuimen vesisäiliön halkeamisen syy ei ole vielä tiedossa. Vesivahinko vaatii kuivatuksen ja suurehkon remontin, joten päiväkoti on pidettävä tyhjänä noin kolmen kuukauden ajan.

- Korjaustyöt alkavat ensi viikolla hiihtoloman aikaan, jolloin päiväkoti olisi joka tapauksessa suljettuna. Lapset aloittavat uusissa väistötiloissa maanantaina 4.3., kertoo Martin.

Yhteyshenkilöt

varhaiskasvatusjohtaja Merja Martin, puh. 0400 690 010, merja.martin@vaasa.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Ställningstagande: Utbudet på marknadsbaserade flygstationer får inte äventyras på grund av de flyg som staten subventionerar i landsorten6.5.2025 15:39:38 EEST | Pressmeddelande

Stadsdirektören i Vasa, kommundirektörerna i Siilinjärvi och Korsholm samt stadsdirektören i Kuopio kräver att om staten fortsätter att subventionera flyg till olönsamma rutter i landsorten, ska staten säkra verksamhetsförutsättningarna för marknadsbaserade flygstationer, såsom Kuopio och Vasa. De flyg och de olönsamma rutter som staten subventionerar till de flygstationer som finns inom Kuopio och Vasa flygfälts serviceområden får inte försvaga funktionsförmågan för Vasa och Kuopio flygstationer eller möjligheterna att på ett marknadsbaserat sätt öka utbudet av flyg så att det motsvarar efterfrågan.

Kannanotto: Valtion tukemat maakuntalennot eivät saa vaarantaa markkinaehtoisesti toimivien lentoasemien vuorotarjontaa6.5.2025 15:39:36 EEST | Tiedote

Vaasan kaupunginjohtaja, Kuopion kaupunginjohtaja sekä Siilinjärven ja Mustasaaren kunnanjohtajat edellyttävät, että valtion jatkaessa maakuntalentojen ostamista kannattamattomille reiteille, valtion on turvattava markkinaehtoisesti toimivien lentoasemien, kuten Kuopion ja Vaasan lentoasemien, aidot toimintaedellytykset. Valtion ostama lentoliikenne Kuopion ja Vaasan lentokenttien palvelualueisiin kuuluville lentoasemille ja kannattamattomille reiteille ei saa heikentää Vaasan ja Kuopion lentoasemien toimintakykyä ja mahdollisuuksia kasvattaa lentoliikenteen vuorotarjontaa markkinaehtoisuuden periaatteella kysyntää vastaavaksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye