Finlandia-palkittu Voro saa jatkoa Liken sarjakuvakeväässä

Janne Kukkonen: Voro 2: Tulikiven armeija (ilmestyy 11.3.)
Valloittava pikku voro on palannut! Rämäpäinen Lilja ja hänen opettaja Seamus päätyvät valtakunnan mahtavimpien tahojen törmäyspisteeseen jahdatessaan muinoin pirstoutunutta Talismaania. Tarujen mukaan sen kantaja voisi yksin komentaa historian tuhovoimaisinta sotajoukkoa, myyttistä Tulikiven Armeijaa, mutta voro ei suinkaan ole ainoa, joka tätä valtaa havittelee.
Janne Kukkonen (s. 1983) on turkulainen animaattori, joka on työskennellyt mainosvideoiden parissa. Kukkosen esikoisteos, sarjan ensimmäinen osa Voro: Kolmen kuninkaan aarre voitti Sarjakuva-Finlandian vuonna 2016. Palkintoperusteluissa teosta kuvattiin hallituksi ja valloittavaksi esikoisteokseksi. Sarjakuvaromaanin julkaisuoikeudet on myyty lukuisiin maihin, muun muassa Ranskaan, Yhdysvaltoihin ja Italiaan.
Jean-Michel Charlier: Blueberry – Aaveheimo, Viimeinen kortti, Päätepiste (ilmestynyt 1.3.)
Blueberryn koettelemukset lainsuojattomana jatkuvat – paljastuuko totuus? Suurikokoinen kokoelma sisältää kolme klassista Blueberry-albumia ja mittavan artikkelin sarjan taustoista sekä aiemmin Suomessa julkaisematonta kuvitusta.
Jean-Michel Charlier (1924–1989) oli belgialainen sarjakuvien käsikirjoittaja. Hän oli perustamassa maineikasta eurooppalaista sarjakuvalehteä Pilote. Ranskalainen Jean Giraud (1938–2012) on yksi maailman arvostetuimpia sarjakuvataiteilijoita, ja hänet tunnetaan myös nimimerkillä Mœbius.
Pertti Jarla: Fingerporin lemmikkikirja (ilmestyy 1.5.)
Omalakisen Fingerporin kaupungin lemmikit ja muu eläimistö ovat jotakin muuta kuin mitä koulun biologian tunneilla opittiin. Fingerporin lemmikkikirja on toteutettu näppäränä kääntökirjana, josta lukija voi ottaa esille itselleen mieleisemmän puolen. Silti kannattaa kääntää välillä toinenkin poski, sillä Fingerporin huumori koskettaa kaikkia kostealla kuonolla tai kielellä.
Kissaihminen ja koiraomistaja Pertti Jarla (s. 1971) varttui uskonnollisissa merkeissä: Nastolan Uudenkylän väestä puolet uskoi ufoihin ja puolet Raamattuun. Jarlan ensimmäiset tekoset julkaistiin Pahkasiassa, ja hänen käytyään teatterikurssin ja toimittuaan luentovisualisoijana ja mainoshahmona aika oli valmis Fingerporille.
Lauri Ahtinen: Eropäiväkirja (ilmestyy 24.5.)
Lauri Ahtisen Homepäiväkirja saa jatkoa. Laurin perhe selvisi riipaisevasta homeloukosta, mutta nyt vaimo haluaa ottaa eron. Suorasukainen, omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani kertoo, miten Lauri jää tyhjän päälle, kun tiet vaimon ja lasten kanssa erkanevat. Alkaako tästä uusi elämä täynnä biletystä ja vapautta?
Lauri Ahtinen (s. 1983) on oululainen sarjakuvantekijä ja kuvataiteilija, jolta on aiemmin julkaistu albumit Karjala 90210, Melankolian kaksi huonetta ja keittiö, Viidentoista minuutin yksinäisyys, Homepäiväkirja sekä Eleas.
Janne Kukkosen, Pertti Jarlan ja Lauri Ahtisen haastattelupyynnöt: Hannele Tavi hannele.tavi@otava.fi puh. 044 5312225
Arvostelukappaleet ja vedospyynnöt: Hannele Tavi hannele.tavi@otava.fi puh. 044 5312225
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannele Taviviestintäpäällikkö
sarjakuvat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Suosikkinäyttelijä Gillian Andersonin käänteentekevä teos paljastaa, mitä naiset ajattelevat kun heillä on vapaus kertoa fantasiansa täysin anonyymisti14.5.2025 08:22:00 EEST | Tiedote
Minulla on salaisuus, jota en ole koskaan kertonut kenellekään: jos minut näkee kävelemässä kadulla, istumassa metrossa tai kaupassa ruokaostoksilla, on hyvin todennäköistä, että rakentelen juuri päässäni yksityiskohtaista, kiimaista seksifantasiaa.
Liken vahva kirjasyksy kokoaa yhteen rock-legendojen salaisuudet, tietokirjallisuuden kirkkaat äänet ja kaunon sykähdyttävät tarinat29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Liken kesän ja syksyn 2025 kirjalistalta löytyy erinomaista kirjallisuutta ja upeita tähtinimiä, kuten Sara Al Husaini, Marko Annala, Tommi Liimatta, Meri Mort, Aki Ollikainen, Antti Reini, Children of Bodom, HIM, Eppu Normaali, Ozzy Osbourne, Karin Slaughter ja Mattias Edvardsson.
Ettekö te v*ttu tajua on toisenlainen bisneskirja yritysjohtajasta, jonka bisnesidoli on Minna Canth28.4.2025 14:39:38 EEST | Tiedote
Ettekö te v*ttu tajua on Jose Riikosen kynästä syntynyt ärhäkkä henkilökuva Finlaysonin Jukka Kurttilasta. Se on paremman maailman puolustuspuhe joka julistaa, että vastuun siirtämisen aika on ohi.
Joan Didionin Merkintöjä Johnille on järisyttävä arkistolöytö nykykirjallisuuden suunnannäyttäjältä, käännös luvassa syksyllä22.4.2025 11:58:22 EEST | Tiedote
Arvostetun ja ikoniseksi nousseen kirjailijan postuumi teos on mullistava löytö, joka täydentää aiemmin ilmestyneitä Maagisen ajattelun aika- ja Iltojen sinessä -teoksia. Tällä viikolla englanniksi ilmestyvä teos saadaan suomeksi syksyllä.
Children of Bodomin tarina kirjaksi – julkaistaan elokuussa15.4.2025 08:58:00 EEST | Tiedote
Marraskuussa 2019 metallimusiikin fanit järkyttyivät yllättävästä uutisesta: Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Children of Bodom ilmoitti hajoamisestaan. Vain vuotta myöhemmin uutiset olivat vielä traagisempia. Yhtyeen perustaja ja keulakuva Alexi Laiho oli kuollut. Timo Isoahon kirjoittamassa historiikissa Children of Bodomin jäsenet kertovat, kuinka kaikki sai alkunsa ja mikä johti yhtyeen tuhoon. Bändin maailmanlaajuisesta merkityksestä kertoo, että kirjaan on haastateltu myös kymmeniä genren kansainvälisiä suuruuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme