Toimintakeskus Seljassa panostetaan multisensorisuuteen ja kuntouttavaan työotteeseen

Toimintakeskus sijaitsee keskeisellä paikalla historiallisessa ja tunnelmallisessa Alppikadun korttelissa. Alueella sijaitsee Rinnekodin muutakin toimintaa, kuten Maurinkodin asumispalveluyksikkö.
- Osalle asiakkaista siirtyminen taksilla asumisesta päiväaikaiseen toimintaan voi olla haastavaa ja väsyttävääkin. Nyt meillä on mahdollisuus luoda asiakkaan polku sujuvammaksi, kun kotoa Maurinkodista ei tarvitse siirtyä kuin lyhyt matka tänne Seljaan. Teemme tiivistä yhteistyötä kaikkien asiakkaidemme asumisen kanssa, jotta pystymme tukemaan asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla, palveluyksikön johtaja Johanna Siitonen kuvailee.
Toiminnassa tullaan kiinnittämään erityistä huomiota osallisuuden tukemiseen ja kokemukselliseen oppimiseen erilaisten vuorovaikutustilanteiden kautta. Tilat mahdollistavat myös pienryhmätoiminnan, jolloin esimerkiksi melulle aistiyliherkän asiakkaan päiväohjelma voidaan rakentaa siten, ettei hän kuormitu ylimääräisistä ärsykkeistä.
Seljan arjessa huomioidaan myös vaihtoehtoiset ja korvaavat kommunikointimenetelmät, multisensorinen työskentely ja kuntouttava työote.
- Työntekijämme ovat olleet todella innostuneita toiminnan käytänteiden ja päämäärien suunnittelussa. Tavoitteenamme on antaa asiakkaillemme parasta palvelua. Kiteytimme ajatuksemme sanaan Puima, jonka sanat taustalla mielestäni kuvaavat käynnistyvää toimintaamme juuri sopivasti, Siitonen kertoo.
Sanat puiman takana ovat positiivisuus, unelmatiimi, innovatiivisuus, multisensorisuus ja asiakaslähtöisyys.
Teksti ja kuva: Johanna Haaga-Shrestha
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina Rönnqvist
Viestintäpäällikkö
taina.ronnqvist@rinnekoti.fi
044 762 1992
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Alppikatu 2
00530 HELSINKI
09-77501 / vaihde, avoinna ma-pe 8.00-16.00https://www.rinnekodit.fi
Rinnekoti on Suomen suurin yksityinen kehitysvamma-alan toimija ja Suomen neljänneksi suurin hoiva-alan yritys. Rinnekodin palvelut on suunnattu kaikenikäisille vammaisuudesta, pitkäaikaisesta sairaudesta tai muusta syystä erityistä tukea tarvitseville sekä heidän perheille ja omaisille. Asiakkaina ovat myös palveluja ostavat tahot, kuten kunnat. Rinnekoti tarjoaa asumisen, terveydenhuollon ja kuntoutuksen sekä työn ja osallisuuden palveluita. Palveluita käyttää noin 3 500 asiakasta 60 kunnasta. Liikevaihtomme noin noin 80 miljoonaa euroa. Työllistämme yli 1100 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista pääasiassa Uudellamaalla. Rinnekodin työtä ohjaavat arvot ovat hyvä elämä, asiantuntijuus ja lähimmäisyys.
Lisätietoja: www.rinnekoti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rinnekodit
Rinnekodit Raitti tuo lisää päihdepalveluja Tampereen ydinkeskustaan14.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Avopäihdekuntoutusta tarjoava Rinnekodit Raitti käynnisti toimintansa Hämeenkadulla Tampereen rautatieaseman kupeessa huhtikuun alussa. Palvelu on suunnattu Pirkanmaan alueella asuville henkilöille, joilla on päihderiippuvuus.
Uusi Rinnekodit Merikajo tarjoaa koteja asunnottomille Oulussa7.4.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Rinnekotien tarjoamat Asunto ensin -palvelut laajenevat huhtikuun alussa, kun Rinnekodit Merikajo avaa ovensa Oulussa. Yksikkö tarjoaa alkuvaiheessa kodin 15 asunnottomalle, myöhemmin toiminta laajenee mahdollisesti myös tuettuun asumiseen.
Työvuorossa-podcast: Sote-ala on edelläkävijä monimuotoisuudessa20.2.2025 09:41:17 EET | Tiedote
Monet yritykset ja toimialat vasta heräilevät monimuotoisuusteemoihin, mutta sote-alalla se on ollut arkipäivää jo kauan muun muassa asiakaskunnan monimuotoisuudesta ja työvoimapulasta johtuen. Työvuorossa-podcastissa yrittäjä, stand up -koomikko Ali Jahangiri ja Rinnekotien johtaja Mari Rautiainen keskustelevat työelämän monimuotoisuudesta ja sen johtamisesta sekä kertovat esimerkkejä, miten monimuotoisuutta voidaan johtaa ja kehittää edelleen.
Uusi podcast rakentaa kestävämpää työelämää27.1.2025 09:31:20 EET | Tiedote
Millaisen työelämän jätämme tuleville sukupolville? ”Nykyisin odotukset ovat työpaikoilla todella kovat, koko ajan pitäisi kyetä kehitykseen ja muutokseen. Tätä kautta määrittelemme ison joukon ihmisiä työelämän ulkopuolelle”, sanovat Työvuorossa-podcastissa asiantuntija Maiju Lehto ja toimitusjohtaja Leo Stranius. Työvuorossa on Rinnekotien tuottama uusi podcast, jossa rakennetaan kestävämpää työelämää. Podcastin juontaa toimittaja Susani Mahadura.
Silkkaa sotea -kampanja murtaa sote-alan myyttejä31.10.2024 10:35:29 EET | Tiedote
Tänään torstaina 31. lokakuuta käynnistyvän Silkkaa sotea –kampanjan tavoitteena on murtaa sote-alaan liitettyjä myyttejä. Kampanjalle on selvä tarve ja tilaus, kuten Rinnekotien teettämä tuore media-analyysi osoittaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme