Prisma Riihimäki uudistuu
6.3.2019 08:35:00 EET | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
Kauppakeskus Atomin yhteydessä sijaitsevan Prisman ruokaosaston neliöt kasvavat 1000 neliöllä lähes 5 500 neliöön, osuuskaupan suurimpien joukkoon. Prisma laajentuu Voimalan puoleista päätyä kohden, ja miestenvaateliike Dressmann muuttaa laajennuksen myötä toisiin kauppakeskuksen tiloihin.
Viime vuosien hyvä myynninkehitys näkyy Prismassa tilanahtautena, johon laajennus tarjoaa ratkaisun. Lisätila mahdollistaa myös valikoimien kasvattamisen. Uudistuksen myötä esimerkiksi tuoretuotteisiin panostetaan ja valmisruokavalikoima laajentuu. Myös palvelutiski ja sen valikoima uudistetaan täysin.
Myös käyttötavarapuoli uudistuu
Käyttötavaratuotteiden sijaintia päivitetään asiakaskysynnän mukaisesti ja esillepano uudistetaan. – Asiakkaiden arjen tarpeet kohdataan jatkossa paremmin, lupaa Prismajohtaja Jarmo Piiroinen.
Muutostyöt on jo aloitettu esimerkiksi kylmälaitteiden osalta. Kaikki kylmäkalusteet ja kylmäkonehuoneet uusitaan. Remontin lomassa hiotaan myös lattia, jota on ehtinyt kuluttaa jo 35 miljoonaa asiakasta. Voimalan puoleiseen päätyyn lisätään uusi sisäänkäynti Prismaan.
Laajennuksen myötä myös työntekijöitä palkataan lisää. Hämeenmaa on Prisman uudistuksella mukana kaupungin asemanseudun kehittämisessä.
Kaupankäynti jatkuu myös remontin aikana. Laajennus valmistuu syyskuun loppuun mennessä.
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Hämeenmaa, Prismajohtaja Jarmo Piiroinen, 050 328 4954
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 177 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 177 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Kesätyö Hämeenmaalla kiinnostaa – osuuskaupalle yli 6 000 kesätyöhakemusta13.4.2026 15:52:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa työllistää tällä kesäkaudella noin 1 000 kesätyöntekijää. Suunnilleen puolet heistä on Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijoita. Kesätyöhakemuksia tuli tänä vuonna 6 149.
Näin Hämeenmaan 80 000 euron Kannustajat-tuki jakautui – kolmelle paikalliselle toimijalle 3 000 euroa8.4.2026 08:06:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan Kannustajat-ohjelmassa on tänä vuonna entistä enemmän tuensaajia. Täyden eli kolmen tuhannen euron tukipotin saavat Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry, Lahden ensi- ja turvakoti sekä Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti.
ABC Forssa uudistui – asiointi on entistä viihtyisämpää ja sujuvampaa31.3.2026 09:04:00 EEST | Tiedote
ABC Forssan ilme ja palvelut ovat päivittyneet alkuvuoden aikana. Asiointia sujuvoittavat uudet ABC:n pikakassat, joilla voi maksaa sekä ravintolan että marketin tuotteita.
Prisma Hämeenlinnassa jo 30 vuotta24.3.2026 13:32:00 EET | Tiedote
Hämeenlinnan Prisman avajaisia juhlittiin 28.3.1996. Nykyisellä paikallaan Prisma on palvellut jo 18 vuoden ajan.
Heinolan Prisman runko nousee silmissä18.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Heinolan Prisma avataan noin vuoden kuluttua, keväällä 2027. Heinolan Tähtiniemeen rakennettavan Prisman perustusurakka on parhaillaan käynnissä ja kestää arviolta alkukesään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
