Ihalainen: Työelämä ei saa jäädä demokratialta aidatuksi vyöhykkeeksi - työntekijöiden osallisuutta heitä koskevissa asioissa on lisättävä

Hallintoedustuslaki hyväksyttiin 1990. Laki koskee sellaisia suomalaisia yrityksiä, joissa työskentelee vähintään 150 työntekijää. Vuonna 2017 tällaisia yrityksiä oli 1030. Olin itsekin mukana tämän uudistuksen – samoin kuin palkansaajien konserniedustusta koskevien uudistusten – valmistelussa.
Selvityksen perusteella kävi ilmi, että vain noin puolessa niistä yrityksissä, joissa hallintoedustus olisi lain mukaan pitänyt olla, oli järjestetty. Hallintoedustuspaikkoja on siirretty sopimuksilla yritysten varsinaisen toiminnan ulkopuolelle, toisin kuin lain henki edellyttäisi. Hallintoedustus tulisikin saada nykyistä kattavammaksi. Tulisi myös selvittää pitäisikö lainsoveltamisrajaa alentaa 150 henkilötyövuodesta.
Yli puolet vastaajista (51 %) kokee, että hallintoedustuslailla on vaikutusvaltaa yrityksissä. Noin 40 % ilmoitti, että näin ei ole. Myönteisimmät vaikutukset hallintoedustus on tuonut johdon ja henkilöstön välisen yhteistyön parantamiseen.
Mielenkiintoista oli havaita, mihin toimielimiin palkansaajien hallintoedustus on järjestetty: johtoryhmään 44 %, hallitukseen 25 %, hallintoneuvostoon 5 %, johonkin muualle 24 % ja 2 % ei osannut sanoa, missä edustus oli. Operatiiviset johtoryhmät olivat siis suosituimpia.
Hallintoedustukseenliittyvää koulutusta pitää lisätä. Puutteistaan huolimatta hallintoedustus koetaan myönteisenä tapana vaikuttaa yrityksissä. Henkilöstön vaikutuskanavia työyhteisöissä ovat hallintoedustuksen ohella mm. yhteistoimintalain tarjoamat osallistumis -ja vaikuttamismahdollisuudet.
Palkansaajien sopimusturvan kannalta keskeinen keino vaikuttaa on työehtoihin perustuva neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä luottamushenkilöineen. Viisas yritys kokee luottamushenkilöt kumppaniksi hallittaessa työelämän muutoksia. On monia perusteita sille, että neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä pidetään omana ja rinnakkaisena järjestelmänä eritasoiselle hallintoedustukselle. Toki löytyy kansainvälisiä esimerkkejä, esimerkiksi Saksasta, kuinka henkilöstönedustus yritysten hallituksissa on paikallisen sopimisen edellytys.
Nyt yhteistoimintalakia uudistettaessa on järkevää kehittää siitä aito ja työelämän muutoksia ennakoiva työelämän kehittämislaki. Silloin irtisanomisia koskevat säädökset voisi irrottaa yt-laista toiseen lainsäädäntöön. Suomessa tarvitaan uuden ajan työelämädemokratia, missä työntekijät ovat muutoksen ja uudistuksen tekijöitä eivätkä sen kohteita.
Aidon yhteistoiminnan ja paikallisen yhteistyön asioiksi tulisi vahvemmin nostaa työhyvinvoinnin vahvistamista, osaamista ja muutoksen hallintaa koskevat asiat. Hyvällä yhteistyöllä voidaan parantaa myös tuottavuutta ja työyhteisöjen uusiutumista. Taloudellisten ja työn organisointiin liittyvien innovaatioiden lisäksi työssä tarvitaan sosiaalisia innovaatioita. On tärkeätä huomata, että automatisointi, robotisaatio ja tekoäly eivät korvaa sosiaalisten, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen merkitystä työelämän arjessa. Niiden merkitys kasvaa menestyvän ja tuottavan työyhteisön kehittämisessä.
Työelämäkään ei saisi olla demokratialta aidattu vyöhyke. Tärkeimmän pääoman – eli ihmisten – mahdollisuuksiin vaikuttaa työhönsä, sen järjestelyihin, työn ja muun elämän välisen tasapainon aikaansaamiseen, tulee olemaan menestyvän työyhteisön merkki.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lauri Ihalainen
Puh:040 561 9721Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Filatov: Sosiaalinen eheys on särkynyt13.9.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Suomen suurin haaste ei ole talous, vaan sosiaalisen eheyden säilyttäminen. Suomi on rakentunut pitkälti keskinäiselle luottamukselle – sille, että jokainen saa tarvitessaan tukea ja että säännöt ovat kaikille samat. Jos kuilu hyväosaisten ja heikommin pärjäävien välillä kasvaa liian suureksi, tämä luottamus alkaa murentua.
SDP:n Tuppurainen: Orpon oikeistohallitus on epäonnistunut hoitamaan taloutta – tulostaulu on armoton13.9.2025 12:54:06 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpo puhui tänään Ylen ykkösaamussa kuinka Suomea ei voi rakentaa velalla. Kuitenkin hänen johtamansa oikeistohallitus ottaa kuluvana vuonna peräti 13 miljardia uutta velkaa ja jättää vaalikauden perinnöksi kaikkien aikojen velkasaldon. Tavallisia suomalaisia kurittaa ennätyksellinen työttömyys, eikä miljardien veronkevennyksistä jää keskituloiselle palkansaajille ja yrittäjille juuri mitään käteen. SD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen näkee, että hallitus on pettänyt niin suomalaiset kuin omat tavoitteensa.
SDP:n Eloranta: Varsinais-Suomen hälyttävä työttömyystilanne vaatii välittömiä toimia13.9.2025 09:10:54 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta pitää Varsinais-Suomen työllisyystilannetta erittäin hälyttävänä. Maakunnan pitkäaikaistyöttömyys lähestyy jo koko mittaushistorian huippua. Eloranta vaatii hallitukselta toimia yhä kasvavan pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallituksen kärkitavoite työllisyydestä on muuttunut kärkimaaksi työttömyydessä13.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen tulostaululla on rumia lukemia: työllisten määrä on vähentynyt 78000:lla, Suomen työttömyys on Euroopan kärkitasoa, enää vain Espanja on edellä. Hallituksen olisi jo herättävä siihen, että työttömien aseman kurjistaminen ei luo Suomeen uusia työpaikkoja, sanoo SDP:n Piritta Rantanen.
SDP:n Elisa Gebhard: Munasolujen pakastaminen julkiseksi palveluksi12.9.2025 17:16:23 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard on jättänyt toimenpidealoitteen, jossa ehdotetaan munasolujen ennakoivan pakastamisen tarjoamista julkisena palveluna. Hänen mukaansa syntyvyyskeskusteluun tarvitaan vähemmän nuorten naisten patistamista ja enemmän mahdollisuuksien tarjoamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme