Osuuskauppa Arina

Uusi S-market kehittää palveluja Kaukovainiolla

11.3.2019 13:41:21 EET | Osuuskauppa Arina | Tiedote

Jaa
Osuuskauppa Arina avaa uuden energiatehokkaan S-market Kaukovainion torstaina 14.3.2019 klo 10. Myymälän pinta-ala on tuplaantunut ja tuotevalikoimassa on otettu huomioon erityisesti alueen asukkaiden toiveet lähiruuan ja erikoisruokavaliotuotteiden suhteen.
Uusi S-market Kaukovainio
Uusi S-market Kaukovainio

Energiaa ja luontoa säästävä myymälä

Kaukovainion nykyisen S-marketin korvaa täysin uusi energiatehokas S-market. Jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa on otettu huomioon uudet energiaratkaisut, kuten uudet kylmäjärjestelmät, lauhdelämmön kierrättäminen sekä maalämmön ja led-valaistuksen käyttö. Tästä syystä rakennuksen energiakulut pienenevät jopa puoleen vastaavan kokoisesta kaupan yksiköstä.

– Osuuskauppa Arina haluaa panostaa omalta osaltaan hiilijalanjäljen ja kulutuksen pienentämiseen. Hyvänä esimerkkinä ovat ovelliset kylmäaltaat ja -kaapit. Kylmyys tuotetaan hiilidioksidilla eli täysin luonnollisella kylmäaineella, joten sillä ei ole vaikutuksia ilmakehän otsonikerrokseen. Samalla kylmyys ei pääse leviämään myymälätilaan, joten myymälässä on mukavampi asioida ja energiaa ei kulu yhtä paljoa myymälätilan lämmittämiseen, kertoo ryhmäpäällikkö Antti Siuruainen.

Enemmän valikoimaa ja paremmat oheispalvelut

Kaksi kertaa aiempaa suurempi myymälä tarjoaa entistä laajemman päivittäistavaravalikoiman sekä kattavat oheispalvelut alueen asukkaiden saataville. Vanha tuttu henkilökunta on vahvistunut kuudella uudella arinalaisella.

– Kaksi kertaa suurempi myymäläpinta-ala mahdollisti myös tuotevalikoiman tuplaamisen ja erityisesti lähiruoka on ollut tärkeässä asemassa miettiessämme kaukovainiolaisten tarpeita. Uudesta myymälästä löytyy satoja lähiruokatuotteita kymmeniltä lähiruokatoimittajilta, kertoo S-market Kaukovainion myymäläpäällikkö Jussi Aho.

– Saimme uuteen myymälään myös omistajien paljon toivoman paistopisteen, joka mahdollistaa uunituoreiden paistotuotteiden saatavuuden vuoden jokaisena päivänä. Samoin olemme huomioineet toiveet erikoisruokavaliotuotteista. Tästä syystä tuplasimme myös gluteenittomien, maidottomien ja kasvisruokatuotteiden lukumäärän, Aho lisää.

S-market Kaukovainio palvelee asiakkaitaan entistä laajemmilla aukioloajoilla maanantaista lauantaihin klo 7.00-22.00 sekä sunnuntaisin klo 9.00-22.00. Saman katon alta löytyy Veikkaus, Nosto-automaatti sekä Lehtipisteen pakettiautomaatti (Matkahuolto, Postnord ja DHL). Postin palvelut ovat avoinna maanantaista lauantaihin klo 8.00-20.00 ja sunnuntaisin klo 10.00-16.00. Lisäksi samassa kiinteistössä avautuu apteekki 18.3.2019. Toiseen liiketilaan tuleva yritys ilmoitetaan myöhemmin.

Neljän päivän avajaiset
­

Uusi S-market Kaukovainio juhlii avajaisiaan peräti neljän päivän ajan, 14.-17.3. Jokaisena päivänä arvotaan myymälässä jättisipsipussi sekä 50 euron S-ryhmän lahjakortti. Lisäksi kaikkien myymälässä arvontaan osallistuneiden kesken arvotaan hotellilahjakortti Arinan Sokos Hotelliin. Myymälä avataan torstaina 14.3. klo 10:00 ja luvassa on kakkukahvit. Lauantaina 16.3. klo 12:00-15:00 vietetään S-marketilla Perhepäivää. Tuolloin luvassa on muun muassa poniajelua, hernekeittotarjoilu 500 ensimmäiselle kävijälle sekä Superparkin onnenpyörä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
marketpäällikkö Jussi Aho, p. 044 788 6466, jussi.aho2@sok.fi
ryhmäpäällikkö Antti Siuruainen, p. 044 3135 826, antti.siuruainen@sok.fi

Kuvat

Uusi S-market Kaukovainio
Uusi S-market Kaukovainio
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Arina
Osuuskauppa Arina
Nuottasaarentie 1
90400 Oulu

044 788 5899https://arina.fi

Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina

Hiukkavaaran ja Zeniitin S-marketit vahvistavat kasvavien alueiden päivittäispalveluja– modernit myymälät palvelevat asiakkaita laajoilla valikoimilla ja edullisella hintatasolla10.3.2026 07:56:00 EET | Tiedote

Osuuskauppa Arina avaa torstaina 12.3. klo 10 kaksi uutta S-market-yksikköä: S-market Hiukkavaaran Ouluun ja S-market Zeniitin Kempeleeseen. Uudet, moderneilla palveluilla varustetut myymälät tarjoavat laajat valikoimat, sujuvan asioinnin ja energiatehokkaat ratkaisut kasvavien alueiden asukkaiden arkea helpottamaan.

Arinan vuoden 2025 parhaat työryhmät ja päälliköt palkittiin – Vuoden päällikkö -tunnustus S-market Herkun Niko Pothille19.2.2026 13:42:12 EET | Tiedote

Osuuskauppa Arina palkitsi vuoden 2025 parhaat työryhmät ja esihenkilöt Oulussa järjestetyillä päällikköpäivillä. Osuuskauppa Arinassa palkitaan vuosittain esihenkilöt ja työryhmät, jotka ovat onnistuneet esimerkillisesti asiakaskokemuksen, henkilöstökokemuksen ja sujuvan arjen vahvistamisessa, sekä kaupallisuuden johtamisessa. Arinan vuoden 2025 päälliköksi valittu Niko Poth tunnetaan välittävänä ja läsnä olevana esihenkilönä, joka on johdonmukaisella ja tavoitteellisella otteellaan saavuttanut yhdessä S-market Herkun tiimin kanssa asiakkaiden luottamuksen.

Arinan vuosi 2025: Palveluiden kehittäminen siivitti asiakasomistajien määrän ja hyödyt ennätyslukemiin12.2.2026 09:00:05 EET | Tiedote

Vuosi 2025 oli Arinalle vahvan kasvun aikaa. Asiakasomistajien määrä kasvoi yli 7 500 jäsenellä, asiakastyytyväisyys nousi kaikkien aikojen korkeimmalle tasolle ja luottamus Arinan palveluihin vahvistui entisestään. Palveluja käytettiin aktiivisesti, mikä näkyi myös maksettujen etujen määrässä: bonuksia ja maksutapaetua palautettiin asiakasomistajille ennätykselliset 39,5 miljoonaa euroa. Arinan strategian ytimessä oleva ihmisen keskiössä -ajattelu näkyi arjessa sujuvampana asiakaskokemuksena ja kehittyvänä palveluverkostona. Henkilöstölle se tarkoitti vakaata työhyvinvoinnin ja työtyytyväisyyden kehitystä. Vuoden merkittävä onnistuminen oli kuitenkin asiakkaiden ja asiakasomistajien kasvanut aktiivisuus: he käyttivät palveluja aiempaa enemmän, kokivat ne entistä toimivammiksi ja olivat mukana rakentamassa Arinasta parempaa arjen kumppania. Samalla he mahdollistivat pohjoisen elinvoimaa ja uusia investointeja.

Robotit käynnistyvät pian maailman pohjoisimmassa ruoan verkkokaupan keräilykeskuksessa11.2.2026 11:38:39 EET | Tiedote

Oulun Limingantulliin avautuvan ruoan verkkokaupan keräilykeskuksen käynnistyminen tuo arkeen aivan uudenlaista sujuvuutta. Automatiikka ja robotit nopeuttavat arinalaisten tekemää ostosten keräilyä kulissien takana, minkä ansiosta ruoan verkkokaupan kasvavaa kysyntää voidaan palvella entistä paremmin. Kun luotettavat toimitukset ja kevään aikana lisääntyvät nouto- ja kotiinkuljetuspalvelut helpottavat arkea, jää asiakkaille enemmän aikaa tärkeisiin hetkiin – perheelle, harrastuksille ja omalle ajalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye