Välttelyä vai vastuullisia arvovalintoja – millainen sinun esimiehesi on?
Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella tehdyssä tutkimuksessa suomalaiset johtajat kuvasivat moraalista päätöksentekoa työelämässään. Johtajien vastauksista tunnistettiin neljä erilaista moraalista identiteettityyliä: saavutettu (34 %), omaksuttu (30 %), selkiytymätön (23 %) ja etsivä (13 %).
– Saavutettu identiteetti on työelämän eettisen päätöksenteon kannalta tavoitelluin vaihtoehto, toteaa työ- ja organisaatiopsykologian dosentti Mari Huhtala.
Saavutettu identiteetti kuvasi johtajia, jotka noudattivat toiminnassaan selkeää, itse muodostettua arvoperustaa. He olivat sitoutuneet arvoihinsa ja sovelsivat niitä joustavalla, mutta vastuullisella tavalla työssään. Omaksutun identiteetin johtajilla oli puolestaan selkeä tapa toimia, mutta päätökset rakentuivat ulkopuolisten arvojen varaan. He kertoivat esimerkiksi sitoutuneensa oman organisaationa arvojen ja toimintatapojen noudattamisen kyseenalaistamatta niitä.
– Jos yrityksen arvot eivät ole vastuullisella pohjalla, omaksuttu identiteetti voi olla riski epäeettiselle toiminnalle. Tällöin johtaja voi itsekin ajautua toimimaan ”harmaalla alueella”, esimerkiksi tavoittelemaan voittoa keinoja kaihtamatta, Huhtala huomauttaa.
Tutkimuksessa johtajilla havaittiin myös selkiytymätöntä ja etsivää identiteettiä. Selkiytymätön moraalinen identiteetti kertoi selkeän arvopohjan puuttumisesta. Tämä liittyi tutkijoiden mukaan usein eettisten päätöksentekotilanteiden välttelyyn.
– Nämä johtajat kuvasivat tekevänsä päätöksiä vetoamalla vain faktoihin ja numeroihin, jolloin tilanteesta häivytetään sen moraalinen ulottuvuus. Tai he kertoivat siirtävänsä vastuun jollekin muulle, vaikkapa omalle esimiehelle, kertoo Huhtala.
Mikäli johtaja kuitenkin aktiivisesti pohtii ja vertailee erilaisia moraalisia näkökulmia, on hänen identiteettinsä etsivä. Omien arvojen löytämisessä auttavat esimerkiksi kysymykset siitä, mikä on itselle tärkeää ja millaisten arvojen pohjalta haluaa työnsä tehdä.
Moraalista identiteettiä voi kehittää
Mikä neuvoksi, jos oma identiteetti ei tue moraalista toimintaa työelämässä? Tutkijoiden mukaan identiteetin kehityksessä ei ole pysyviä päätepisteitä, vaan identiteetti rakentuu läpi aikuisuuden.
– Työelämässä tulisi huomioida nykyistä enemmän moraalisten arvojen tärkeys osana vastuullista toimintaa. Johtajille ja työntekijöille olisi tärkeää tarjota mahdollisuuksia kehittää omaa moraalista tietoisuuttaan koulutuksen, konsultoinnin ja työyhteisön arjen keinojen kautta. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi omien kokemusten reflektointia ja niistä oppimista, jolla voidaan pyrkiä lisäämään eettistä herkkyyttä, Huhtala pohtii.
Tutkijoiden mukaan jatkotutkimuksissa olisikin tarpeellista selvittää tarkemmin, miten moraalinen identiteetti kehittyy ajan kuluessa. Mikä voi aikaan saada muutosta, käynnistää aiempien sitoumusten kyseenalaistamista ja uusien arvojen etsintää?
Tutkimus perustui fokusryhmäkeskusteluihin, joihin osallistui 16 esimiestä, sekä kyselytutkimukseen, jossa oli mukana 180 johtajaa. Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta Moraalinen työidentiteetti: Miten eettiset dilemmat työssä ja eettinen organisaatiokulttuuri muokkaavat sen kehitystä.
Alkuperäinen artikkeli:
Mari Huhtala, Anna-Maija Lämsä & Taru Feldt (2019). Applying the identity status paradigm to managers’ moral identity. Scandinavian Journal of Work and Organizational Psychology, 4(2), DOI: 10.16993/sjwop.50. Open access: https://www.sjwop.com/articles/10.16993/sjwop.50/
Hankkeen verkkosivu: http://r.jyu.fi/yG6
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkijatohtori, dosentti Mari Huhtala, Jyväskylän yliopisto, mari.huhtala@jyu.fi, p. 040 8054236
Tiedottaja Kirke Hassinen, Jyväskylän yliopisto, viestinta@jyu.fi, p. 040 8461395
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Päiväkodin aloitus on iso askel – näin ammattilaiset tukevat pieniä lapsia30.7.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa tarkasteltiin, miten varhaiskasvatuksen ammattilaiset tukevat noin 1-vuotiaita lapsia heidän ensimmäisenä päiväkotipäivänään. Tutkimuksesta selviää, kuinka ammattilaiset ja pienet lapset rakentavat yhdessä varhaiskasvatuksen aloitusta ja millaisia pedagogisia ratkaisuja ammattilaiset työssään hyödyntävät.
Jyväskylän kansainvälinen kesäkoulu tuo maailmanmainetta Jyväskylän yliopistolle28.7.2025 12:46:06 EEST | Tiedote
Jyväskylän kansainvälinen kesäkoulu, Suomen suurin ja vanhin kesäkoulu, houkuttelee opiskelijoita ympäri maailmaa kehittämään akateemista osaamistaan STEM-aloilla elokuussa 4.-15.8.2025. Osaamisen kehittämisen rinnalla opiskelijoille syntyy arvokkaita kansainvälisiä suhteita ja rikkaita kokemuksia Suomen kesäisessä Jyväskylässä. Kesäkoulun ohjelmaan kuuluu myös kaikille avoin yleisöluento kyberturvallisuudesta.
Jyväskylän yliopiston ja amerikkalaisen yrityksen yhteistyöstä syntyi maailman tarkin sydänkäyriä tunnistava ohjelmisto ja tytäryhtiö Keski-Suomeen14.7.2025 13:45:27 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto ja yhdysvaltalainen hitech-yritys USAMedX loivat yhteistyössä täysin automaattisesti toimivaan sydäniskuriin sykekäyrien tunnistuksen. Ohjelmistoa tullaan käyttämään kotikäyttöön tarkoitetussa sydäniskurissa, joka pystyy analysoimaan potilaan sydänkäyrän ja antamaan sydäniskun tarvittaessa automaattisesti. Yhteistyö johti lopulta myös USAMedX:n tytäryhtiön perustamiseen Jyväskylään.
Tutkijat selvittivät maapallon äänien erot urbaanissa ja luonnollisessa ympäristössä9.7.2025 12:05:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkijaryhmä on kerännyt yli sata vuotta ääntä ympäri maailman ja selvittänyt, miten maapallon äänimaisema eroaa kaupungeissa ja luonnollisen ympäristön välillä. Samalla selvitettiin äänimaiseman vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Arvostetussa Nature Ecology & Evolution –julkaisusarjassa julkaistu tutkimus paljastaa, etteivät kaupungeissa asuvien ihmisten äänimaisemien rytmit ole yhtä ennustettavia kuin luonnossa elävien eläinten
Tutkijoiden yö saapuu jälleen - tapahtuma laajenee Jamkiin syksyllä 20259.7.2025 09:47:06 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jo kymmenettä kertaa, ja tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk). Tapahtuma järjestetään perjantaina 26. syyskuuta 2025, ja se tarjoaa koko perheelle elämyksellisen matkan tieteen maailmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme