Gradian ja Keskimaan polkuopinnot laajenevat kaupan alalle

Gradia ja Osuuskauppa Keskimaa ovat aloittaneet yhdessä uudenlaisen ammattiopintojen polun, jonka tarkoituksena on taata opiskelijoille työpaikalla tapahtuva oppiminen sekä täsmäkouluttaa osaajia Osuuskauppa Keskimaan ravintoloiden, ABC-liikennemyymälöiden ja nyt myös kaupan alan tarpeisiin. Syksyllä 2019 käynnistyvien kaupan alan polkuopintojen kautta tarjotaan Liiketoiminnan perustutkinnon opiskelijoille mahdollisuus työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen Keskimaan toimipaikoissa sekä kouluttautumiseen kaupan toimialalle.
Keskimaa-polkuun valitut opiskelijat suorittavat opintoihinsa liittyvän työpaikalla tapahtuvan oppimisen Keskimaan eri kaupan toimipaikoissa, ja hyvin hoidettujen harjoittelujaksojen myötä Keskimaa tarjoaa kesätyön. Opiskelijoiden on myös mahdollista työllistyä pysyvämmin Keskimaalle valmistuttuaan, sillä avoimia työpaikkoja on tarjolla jatkuvasti.
Idea tuli Keskimaalta, jolla on jatkuvasti tarvetta alan ammattilaisille.
− Olemme mielellämme yhteistyökumppanina etsimässä ratkaisuja yhdessä asiakkaidemme kanssa. Tässä mielestäni päästään hienosti tekemään asiakaskohtaista yhteissuunnittelua ja etsimään asiakkaalle sopivia ratkaisuja rekrytoinnin tueksi. Samalla selkeytetään opiskelijan koko koulutusajan opinpolkua. Tämä toivottavasti kirkastaa opiskelijan ammatillisia uratavoitteita, sitouttaa ja motivoi opiskelijaa opintoihin. Työelämän kanssa tehtävä syvempi yhteistyö kiinnostaa meitä ja samalla haastaa uudistamaan oppilaitoksen arjen toimintaamme, toteaa asiakkuuspäällikkö Petra Leppäharju-Lipitsä Gradialta.
Mukaan voivat hakea kaikki Gradian liiketoiminnan perustutkinnon opiskelijat. Gradia ja Keskimaa tekevät polkuopiskelijoiden valinnat yhdessä.
−Meille oppilaitosyhteistyö on erittäin tärkeä keino turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti myös tulevaisuudessa. Polkuajattelussa opiskelija perehtyy eri toimintoihimme opiskelun aikana ja näin kaikki työt tulevat tutuiksi. Meillä tehdään monipuolista työtä eri tyyppisissä toimipaikoissa, eli meillä on hyvä oppia ja kasvaa ammattilaiseksi, sanoo henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg Keskimaalta.
Aiemmin Gradia ja Osuuskauppa Keskimaa ovat tarjonneet polkuopintoja kokeille. Kokki-opiskelija Neea Saarisella on vain hyvää kerrottavaa kokemuksistaan polkuopinnoissa.
− Polkuopintojen alussa suunniteltiin minun polkuni koulun loppuun asti yhdessä opettajien ja Keskimaan vastuuhenkilöiden kanssa. Polkuopintojen kautta minulle tarjoutuu hyvä mahdollisuus työllistyä koulun päätyttyä Keskimaalle, joten oman kokemukseni perusteella suosittelen kovasti tätä opiskelumuotoa, kertoo Neea Saarinen kokemuksistaan.
Haku-aika kaupan alan polkuopintoihin on 15.–31.3.2019. Haku tapahtuu Gradian DUUNI-palvelun kautta, tiitus.fi/duuni. Haastattelut ja valinnat polkuopintoihin järjestetään huhtikuussa.
Ensimmäiset kaupan alan polkuopiskelijat aloittavat syksyllä 2019.
Info opinnoista Gradian Liiketoiminnan perustutkinnon opiskelijoille maanantaina 18.3.2019 klo 10-11, Gradia Viitaniemientie 1 A, Auditorio Oivallus A1.210, Jyväskylä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Kaisamaria Thusberg, henkilöstöjohtaja, Osuuskauppa Keskimaa, p. 040 752 5590
Petra Leppäharju-Lipitsä, asiakkuuspäällikkö, Gradia Jyväskylä, Työelämä- ja yrityspalvelut, puh. 040 341 6364
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 625 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 130 000. Keskimaa työllistää lähes 2000 keskisuomalaista.
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia uudistaa oppimista ja työelämää. Luomme kaikenikäisille opiskelijoille ja yritysasiakkaille mahdollisuuksia oman osaamisen ja liiketoiminnan kehittämiseen. Opiskelijoita meillä on 25 000 ja henkilöstöä 1100.
Gradiaan kuuluvat ammatilliset oppilaitokset Gradia Jyväskylä ja Gradia Jämsä sekä Gradia-lukiot Jyväskylän Lyseon lukio, Schildtin lukio ja Jyväskylän aikuislukio.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa maksaa asiakasomistajille historiallisen suuren, 16,9 miljoonan euron, ylijäämänpalautuksen8.5.2025 10:20:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan edustajisto päätti kevätkokouksessaan vuoden 2024 tuloksen perusteella maksettavasta ylijäämänpalautuksesta asiakasomistajille. Tänä vuonna ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille 3 % heidän Osuuskauppa Keskimaasta tekemien ostojen määrästä, mikä vastaa yhteensä 16,9 miljoonaa euroa
Keski-Suomen suurimmat kakkukahvit Osuuskauppa Keskimaan 110-vuotisjuhlan kunniaksi6.5.2025 12:20:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa viettää tänä vuonna 110-vuotisjuhlavuottaan. Keskimaan toimipaikoissa järjestetään juhlavuoden kunniaksi Keski-Suomen suurimmat kakkukahvit keskiviikkona 7.5. klo 10–18. Juhlakahvitukseen on valmistettu yli 60 000 kakkupalaa Elosen leipomolla Jämsässä. Kakkukahvit tarjoillaan kaikissa Keskimaan Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa ja Mestarin Herkussa.
Keskimaa parantaa ruoan pikakuljetuksia Jyväskylässä – yhteistyö Woltin kanssa alkaa, ruokarobotit muuttavat Tourulasta Kuokkalaan6.5.2025 09:25:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa aloittaa yhteistyön Woltin kanssa tehostaakseen ruoan pikakuljetuksia Jyväskylän alueella. Pikatoimitukset Woltin kautta hoidetaan Mestarin Herkusta, ja toimitusalue kattaa noin viiden kilometrin säteen Jyväskylän keskustasta. Samanaikaisesti kuljetusrobotit siirtyvät S-market Tourulasta S-market Kuokkalaan.
Osuuskauppa Keskimaan liikevaihto lähes edellisvuoden tasolla – tuloksessa jäätiin viime vuodesta28.4.2025 10:23:42 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan tammi-maaliskuun liikevaihto oli 173,9 miljoonaa euroa, jossa oli laskua viime vuoteen 0,5 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä parhaiten pärjäsi päivittäistavarakauppa, jossa liikevaihto kasvoi hieman, vaikka pääsiäiskauppa sijoittui tänä vuonna huhtikuulle.
Prisma Keljon mittava uudistus alkaa – laajennusta, energiatehokkuutta ja parempaa asiakaskokemusta24.4.2025 09:52:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa aloittaa Prisma Keljossa mittavan myymäläuudistuksen. Uudistustyöt alkavat vuokralaistilojen muutoksilla toukokuussa ja myymälän osalta heinäkuussa. Myymäläuudistuksen on määrä valmistua joulukuun alkuun mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme