Pilvi Torsti: Politiikan täytyy pelastaa maailma

Ilmasto- ja luontokriisi edellyttää Suomelta oikeudenmukaista jälleenrakennushalua ja eurooppalaista johtajuutta, sanoo kansanedustaja Pilvi Torsti (sd.).
Tutkijat ja ja järjestöt Suomessa ja globaalisti ovat tehneet tarkkaa työtä ja antaneet hyvin selkeät viestit. Nykyinen elämäntapamme johtaa maapallon sietämättömään lajikatoon ja luonnon monimuotoisuuden romahdukseen.
Nämä signaalit ovat olleet tiedossa pitkään. Viime kuukausien entistä huolestuttavammat uutiset ovat vihdoin saaneet huomion kiinnittymään riittävän voimakkaasti.
Nyt Suomella on ainutlaatuinen mahdollisuus osoittaa johtajuutta. Aloitamme EU-puheenjohtajuuden maana, jossa kahdeksan puoluetta on kyennyt sopimaan tavoitteet. Jos ne kykenevät sopimaan myös keinoista, olemme vahva johtaja. Kansallisesti voimme onnistua etsimällä ratkaisuja, jotka ovat oikeudenmukaisia ja rakentavat sotien jälkeisiltä vuosikymmeniltä tutun jälleenrakennushengen tapaisen ilmapiirin, jossa kaikki ovat osa ratkaisua.
Julkaisin tasan kymmenen vuotta sitten Helsingin Sanomissa Sunnuntaidebatti-mielipiteen, jonka otsikko oli “Puoluepolitiikan täytyy pelastaa maailma”. Käsittelin muun muassa ympäristökysymyksiä ja ilmastonmuutosta. Kirjoitus on hätkähdyttävän ajankohtainen, mutta nyt aika on käymässä niukaksi. Siksi seuraavalta hallitukselta vaaditaan pitkäjänteinen ja sitova tiekartta, joka ottaa tutkijoiden näkemykset lähtökohdaksi.
Torsti osallistui ympäristötiedonfoorumin järjestämään Päättäjien luontotenttiin.
Yhteyshenkilöt
Pilvi Torsti
Puh:040 719 1206Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Kumpula-Natri: EU:n on uudistuttava nyt8.5.2025 15:29:15 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on mullistanut Euroopan turvallisuusympäristön ja asettaa nyt haasteeksi EU:n kyvyn vastata turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin paineisiin. Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vaatii Suomelta ja EU:lta ahkeruutta ja rohkeutta uudistaa omaa turvallisuuttaan ja puolustuskykyään. Vahva resilienssi syntyy vain vaalimalla samanaikaisesti oikeusvaltiota, demokratiaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
SDP:n Skinnari: Työsuhdepyöräily on iso terveysteko, miksi sen veroetu poistetaan?8.5.2025 14:04:53 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Ville Skinnari kyseenalaistaa hallituksen päätöstä poistaa pyöräedun verovähennys. Suomessa on tällä hetkellä enemmän työsuhdepyöriä kuin työsuhdeautoja ja pyöräilyn vaikutus kansanterveyteen on merkittävä.
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029.7.5.2025 14:33:33 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029. Ed. Joona Räsänen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:s Johan Kvarnström: Det är viktigt att vattenförsörjningen förblir i offentlig ägo – som följande måste vi ta itu med reparationsskulden7.5.2025 08:15:43 EEST | Pressmeddelande
– Vattenförsörjningen är en del av vår kritiska infrastruktur, och nu stärker vi dess ställning i offentlig ägo när privatisering förbjuds i lag. Det här är ett glädjande besked. Samtidigt måste kommunerna hitta en hållbar lösning för att ta itu med den skenande reparationsskulden i vattenledningsnäten, säger riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP).
SDP:n Paula Werning: Tiktokin datakeskus on jättiuutinen Kouvolalle – tuo työtä, elinvoimaa ja miljardiluokan investoinnin6.5.2025 18:46:24 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) iloitsee Tiktokin datakeskuksen sijoittumisesta Kouvolaan ja kuvaa hanketta poikkeuksellisen merkittäväksi koko kaupungin tulevaisuuden kannalta. Suomalainen kiinteistöyhtiö Hypercon rakentaa datakeskuksen Kouvolan Korialle. Kyseessä on miljardiluokan investointi, joka tuo Kouvolaan satoja työpaikkoja rakentamisvaiheessa ja luo pohjaa pitkän aikavälin kasvulle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme