Oppimisessa hyödynnetään monipuolisia materiaaleja perinteisten oppikirjojen lisäksi
22.3.2019 11:52:42 EET | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote
”Koulujen oppimateriaalit, erityisesti oppikirjojen määrä ja niiden käyttö, ovat herättäneet keskustelua. Lähtökohtana on, että kaikissa oppiaineissa on käytössä joko oppikirja tai digitaalinen materiaali tai molemmat. Maailman muuttuessa ja uusien opetussuunnitelmien myötä tarvitsemme uusia tapoja oppia ja opiskella. Perinteisten oppikirjojen lisäksi pyrimme tietoisesti käyttämään monipuolisia materiaaleja”, kertoo kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen. Hän muistuttaa myös, että oppimateriaalien hankinta on yksiselitteisesti koulujen vastuulla, ei huoltajien.
Opetussuunnitelman tavoitteet ja budjetti määrittävät koulujen oppimateriaalihankintoja
Uusien opetussuunnitelmien käyttöönotto vuosina 2016−2019 toi kouluille tarpeen uudistaa suuren määrän oppimateriaaleja. Helsingin kaupungin suomenkielisille peruskouluille tehdyn kyselyn perusteella vuonna 2018 koulut hankkivat oppimateriaaleja monipuolisesti. Oppikirjoja hankkivat kaikki kyselyyn vastanneet koulut (kyselyn vastausprosentti noin 80). Työkirjoja hankki 96 % kouluista ja sähköisiä oppimateriaaleja 94 %. Lisäksi koulut hankkivat käsikirjaston kirjoja ja muita oppimateriaaleja, kuten opetuksessa käytettäviä pelejä, leluja ja urheiluvälineitä. Digitaalisen oppimateriaalin käyttö lisääntyi vuoden 2018 aikana.
Koulut tekevät oppimateriaalien hankinnassa valintoja opetussuunnitelman tavoitteiden toteuttamisen, materiaalien pedagogisen laadun, kestävyyden ja käytettävyyden sekä talouden puitteissa. Koulut hankkivat materiaaleja tarpeen mukaan ja hankinnoissa pyritään huomioimaan kestävät toimintatavat. Oppikirjoja kierrätetään ja uusia ostetaan huonokuntoisten tilalle. Oppimateriaalin valitsemiseen osallistuvat rehtorit, koulun johtoryhmä ja opettajat.
Vuonna 2018 Helsingin suomenkieliset peruskoulut hankkivat oppikirjoja 4 679 839 eurolla. Vuonna 2018 laskennallisia oppimateriaalirahoja lisättiin ensimmäisen luokan oppilaille 30 €/oppilas ja vuonna 2019 koulut ovat saaneet lisäyksenä sekä 1. että 2. luokan oppilaille 30 €/oppilas.
Koulut päättävät määrärahojen kohdentamisesta
Helsingin kaupungin peruskoulut saavat toimintamenoihinsa määrärahat oppilasmäärän perusteella. Lisäksi osa kouluista saa positiivisen diskriminaation (PD) määrärahaa, jota jaetaan kouluille, jotka toimivat keskimääräistä haastavammalla alueella.
Koulut päättävät määrärahojensa kohdentamisesta esimerkiksi oppimateriaalien ja henkilöstön palkkaamisen suhteen. Rehtori valmistelee vuosittain koulun määrärahojen käyttösuunnitelman, jonka koulun johtokunta hyväksyy. Rehtoreiden kanssa on keskusteltu määrärahojen käytöstä ja määrärahojen pedagogisesti tarkoituksenmukaisesta kohdentamisesta. Oppimateriaalihankinnoille ei ole määritelty ala- tai ylärajaa, ja koulut voivat kohdentaa saamansa määrärahan tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Oppimateriaalihankinnat sisältävät oppikirjojen ja digitaalisten materiaalien lisäksi mm. käsityön, kuvataiteen ja kotitalouden tarvikkeet sekä pääsymaksut.
Oppimateriaalien hankintaprosessia yhdenmukaistetaan
Toimialajohtaja Liisa Pohjolainen kertoo, että Helsingin koulujen oppimateriaalien hankintaprosessia on päätetty yhdenmukaistaa. ”Olemme laatineet kouluille ohjeistuksen oppimateriaalien hankinnoista, jossa painotetaan oppimateriaalin pedagogista käyttöä ja ennakkoon tehtävää pedagogista suunnittelua. Kouluissa suunnitellaan vuosittain, millainen oppimateriaali tukee opetussuunnitelman tavoitteita ja oppilaiden oppimista parhaiten eri oppiaineissa.”
Koulun henkilöstö suunnittelee yhdessä oppimateriaalien pedagogista käyttöä ennen hankintapäätöstä. ”Selvityksen myötä on myös sovittu, että koulut osallistavat oppilaita nykyistä enemmän oppimateriaalin valinnassa. Myös huoltajien kanssa käydään koulun tilaisuuksissa keskustelua pedagogiikasta ja oppimateriaalin käytöstä”, Liisa Pohjolainen kertoo.
Uutinen aiheesta Helsingin kaupungin verkkosivuilla
Lisätietoja:
Liisa Pohjolainen
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
liisa.pohjolainen@hel.fi
puh. 09 310 86200
Hanna-Kaisa Talvensaari
viestintä- ja markkinointipäällikkö
hanna-kaisa.talvensaari@hel.fi
puh. 09 310 15964
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimialaTyöpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätöstiedote 31.3.202631.3.2026 17:47:52 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston tiistaina 31. maaliskuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote löytyy toimialan verkkosivuilta samoin kuin esityslista. Päätöstiedote Esityslista Perusopetusjohtajan ehdotuksesta päätökset tuntijaon yhtenäistämisestä peruttiin ja niiden valmistelua jatketaan. Päätösehdotuksia käsitellään seuraavan kerran syyslukukauden 2026 loppupuolella. Päätös opetussuunnitelman muutoksesta koskien äidinkielen ja kirjallisuuden lisätunneista peruskoulujen vuosiluokille 3, 5 ja 6 hyväksyttiin jaostossa.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto kokoontuu tiistaina 31.3.202627.3.2026 10:43:09 EET | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto kokoontuu tiistaina 31. maaliskuuta klo 16.30. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa seuraavat asiat: päätösehdotus Helsingin kaupungin peruskoulujen yhtenäisestä tuntijaosta vuosiluokille 3–6 päätösehdotus Helsingin kaupungin peruskoulujen yhtenäisestä tuntijaosta vuosiluokille 7–9 päätösehdotus opetussuunnitelman muutoksesta, äidinkielen ja kirjallisuuden lisätunnit peruskoulujen vuosiluokille 3, 5 ja 6 päätösehdotus Myllypuron peruskoulun, Itäkeskuksen peruskoulun, Hertsikan ala-asteen koulun ja Herttoniemen yhteiskoulun oppilaaksiottoalueen muuttamisesta 1.8.2027 alkaen Jaoston kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 24.3.202624.3.2026 19:47:45 EET | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 24. maaliskuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 24.3.202620.3.2026 09:33:56 EET | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 24. maaliskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa yhteenveto vuoden 2025 talousarvion toteutumisesta ja tilinpäätöksestä. Lisäksi esityslistalla on seuraavat tilahankkeet: päätös Puistolaan osoitteeseen Suuntimotie 28 sijoittuvien Puistolanraitin yhtenäisen peruskoulun ja päiväkotien Klaara ja Vihtori laajennuksen tarveselvityksestä päätös Oulunkylään osoitteeseen Teinintie 13 sijoittuvan päiväkoti Norpan perusparannuksen ja laajennuksen tarveselvityksestä lausunto Laajasalon, Roihuvuoren ja Kulosaaren koulujen osoitteessa Abraham Wetterin tie 4 sijaitsevien väistötilojen hankesuunnitelmasta lausunto Herttoniemessä, osoitteessa Satumaanpolku 2 sijaitsevan Porolahden peruskoulun toimipisteen perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkko
Ansökan till eftermiddagsverksamheten för nästa läsår har inletts i Helsingfors16.3.2026 08:33:29 EET | Pressmeddelande
Ansökningstiden för eftermiddagsverksamheten läsåret 2026–2027 är 16.3–13.4.2026. Ansökningarna görs i första hand via Wilma. Alla elever i årskurserna 1 och 2 som ansökt inom utsatt tid erbjuds en plats.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme