Isoja ja risoja tavaroita? Tilaa Nouto-Sortti verkkopalvelustamme

– Autottoman voi olla hankalaa saada iso, rikki mennyt tavara kierrätykseen omin voimin. Tässä HSY:n Nouto-Sortti tulee avuksi! Maksullinen palvelumme on tarkoitettu yksityishenkilöille ja asunto-osakeyhtiöille, korkeintaan yhdeksän tavaran noutoon, kertoo HSY:n käyttöpäällikkö Johanna Rusanen.
Isot esineet eivät kuulu jätetilaan
Isojen esineiden oikea paikka ei ole taloyhtiön jätetila, vaan ne tulisi toimittaa Sortti-asemalle joko itse tai Nouto-Sortin avulla. Hyväkuntoisia esineitä voi tarjota esimerkiksi Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukseen, minne myös Nouto-Sortti kuljettaa käyttökelpoiset tavarat. Hyvä tapa kertoa palvelusta oman talon asukkaille on ripustaa esimerkiksi jätetilaan Nouto-Sortista kertova juliste, jonka voi tulostaa itse HSY:n esitepalvelusta: hsy.fi/esite.
Nouto-Sortti kuljettaa esimerkiksi sohvia, lipastoja, jääkaappeja ja helloja. Kyytiin ei oteta luteita tai muita tuhoeläimiä sisältäviä esineitä, vaarallista jätettä, pianoja tai sekajätettä, esimerkiksi jätesäkkejä. Nouto-Sortti palvelee pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Vesiyhteyden päässä sijaitsevat alueet, kuten saaristo, eivät kuulu palvelualueeseen.
Tilaa Nouto-Sortti kätevästi uudesta verkkopalvelusta
Nouto-Sortin tilaaminen kotiovelle on nyt entistä helpompaa, kun sen voi tehdä HSY:n verkkopalvelussa. Kalenterista voi valita noudon päivämäärän ja ilta- tai päivänoudon. Valittuaan noudettavat esineet tilaaja näkee automaattisesti päivittyvän hinnan noudolle. Hinta on 60–120 euroa, ja maksun voi suorittaa pankki- ja luottokorteilla.
Nouto-Sorttia tilatessa kannattaa huomioida, että esineiden tulisi olla kahden hengen kannettavissa. Tavarat kannattaa valmistella niin, että ne ovat valmiina noutoa varten, sillä palveluun ei sisälly purkutyö.
HSY vie hyväkuntoiset tavarat Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukseen, joka myy tuotteet edelleen. Huonokuntoisten esineiden kierrätyskelpoiset materiaalit toimitetaan uusioraaka-aineeksi teollisuuden käyttöön. Kierrätyskelvoton materiaali kuljetetaan jätevoimalaan, missä siitä tehdään kaukolämpöä ja sähköä.
Lisätietoja Nouto-Sortti -palvelusta: hsy.fi/noutosortti
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HSY:n käyttöpäällikkö Johanna Rusanen, puh. 0400 877 254, johanna.rusanen(at)hsy.fi
HSY:n asiakaspalvelu, puh. 09 1561 2110, asiakaspalvelu(at)hsy.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt laskivat 11 prosenttia18.6.2025 09:10:05 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun ilmastopäästöt vähenivät vuonna 2024 noin 11 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, kertoo HSY:n julkaisema päästöseuranta. Kasvihuonekaasupäästöt vähenivät pääkaupunkiseudun kaikissa kunnissa. Päästöjä pienensi erityisesti se, että kivihiilen käyttö väheni ja biopolttoaineiden osuus kasvoi lämmöntuotannossa.
Viisi vinkkiä vähäpäästöisempään saunomiseen17.6.2025 09:10:06 EEST | Tiedote
Puusaunan piipusta tulevan savun väri kertoo, lämmitätkö saunaa oikein. Jos savu on tummaa tai ruskeaa, päästöt ovat suuria. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY antaa viisi vinkkiä, joilla saunanlämmitys onnistuu vähäpäästöisemmin. Tavoitteena on saada savu värittömäksi.
Asumisen tonttivaranto jatkaa kasvuaan ennätysvauhdissa pääkaupunkiseudulla16.6.2025 09:10:00 EEST | Tiedote
Asuntotuotantoa mahdollistava tonttivaranto kasvoi pääkaupunkiseudulla jälleen uuteen ennätykseen vuonna 2024, kertoo HSY:n tonttivarantokatsaus. Pääkaupunkiseudulla on jäljellä käyttämätöntä rakennusoikeutta jopa yli 100 000 uuden asunnon rakentamista varten. Erityisesti kerrostalovaranto on kasvanut vauhdilla viime vuosina.
Esplanadin vesihuoltotunnelin urakoitsija valittu – rakentaminen käynnistyy syksyllä 202516.6.2025 08:56:37 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY käynnistää Helsingin Esplanadin alueella merkittävän hankkeen, jonka tavoitteena on taata alueen vesihuollon kestävä toiminta pitkälle tulevaisuuteen. Vuosia kestävän hankekokonaisuuden tavoitteena on käynnistää Kluuvin ja Kaartinkaupungin alueen vanhan sekaviemäriverkoston eriyttäminen. Tämä työ käynnistyy vesihuoltotunnelin rakentamisella alueelle.
HSY:n hallituksen päätökset 13.6.202513.6.2025 18:10:04 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa pyytää lausunnot Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungeilta HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2026–2028. Hallitus päätti lisäksi hyväksyä HSY:n jätehuollon alustavan jätetaksan ja asettaa sen kuultavaksi. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Ilmala 2 vesitornin toimistokerrosten saneerauksen hankesuunnitelma - Vantaan Tikkuraitin, Orvokkitien sekä Tikkuraitin ja Talvikkitien risteysalueen vesihuollon hankesuunnitelma - vesihuollon tarvitsemat betoniputket ja betoniset kaivonosat hankitaan osaan 1 Rudus Oy:ltä ja osaan 2 Ruskon Betoni Etelä Oy:ltä - Helsingin Esplanadin vesihuoltotunnelin urakoitsijaksi valittiin YIT Infra Oy - Espoon Hansatien vesihuollon rakentamisen ja kadunparantamisen urakoitsijaksi valittiin VM Suomalainen Oy - vesihuollon tarvitsemat valurautakansistot hankintaan Ulefos Oy:ltä - Helsingin sekajätteen keräyksen ja kulj
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme