Digitalkkari auttaa Vaasan kirjastoissa kevään aikana

Palvelupäällikkö Marja Mikolan mukaan kirjastoissa on tarvittu digiapua usein enemmän kuin mitä kirjaston henkilökunta on voinut oman työnsä ohella tarjota asiakkaille.
- Keväällä saatiin apuun Vamialta datanomiopiskelijoita työssäoppimisjaksoille. Koska talkkarit ovat Vamian opiskelijoita, palvelevat he suomeksi tai englanniksi. Palvelun tarjoamisesta ruotsiksi on keskusteltu ruotsinkielisten oppilaitosten kanssa, Mikola kertoo.
Mikola toivoo, että yhteistyöstä tulisi pysyvää ja digitalkkareita päivystäisi kirjastoissa jatkossakin.
Pääkirjastossa digitalkkari on paikalla toukokuun loppuun saakka maanantaista perjantaihin klo 10-15. Digitalkkari päivystää 10.5. saakka maanantaisin myös klo 15-19.
Lähikirjastoissa digitalkkari on paikalla 25.3.-10.5. klo 12-17 tiistaisin Huudissa, keskiviikkoisin Variskalla, torstaisin Suvilahdessa ja perjantaisin klo 10-15 Palosaarella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Palvelupäällikkö Marja Mikola
Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut
p. (06) 325 3521
marja.mikola@vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Roddbåtar finns nu att låna vid Gubbgrund och i Lillkyro19.6.2025 16:30:48 EEST | Pressmeddelande
Som objekt för Vasa stads inkluderande budgetering valde invånarna i år roddbåtar som kan lånas. Roddbåtar finns nu att låna kostnadsfritt vid Gubbgrund och i Lillkyro. Vid Metviken kommer det också att finnas en roddbåt som kan lånas från och med juli.
Soutuveneitä nyt lainattavissa Ukkokarilla ja Vähässäkyrössä19.6.2025 16:29:18 EEST | Tiedote
Asukkaat valitsivat Vaasan kaupungin osallistuvan budjetoinnin kohteeksi tänä vuonna lainattavat soutuveneet. Soutuveneitä on nyt maksutta lainattavissa Ukkokarilla ja Vähässäkyrössä. Onkilahdelle soutuvene tulee lainattaviin heinäkuun puolella.
Salutorget i Vasa genomgår en förändring: studera planerna och lämna din åsikt!17.6.2025 14:49:11 EEST | Pressmeddelande
Ett nytt utkast till en översiktsplan för Vasa salutorg och Hovrättsesplanaden är nu framlagt för kommentarer.
Vaasan kauppatori uudistuu: tutustu suunnitelmiin ja ota kantaa!17.6.2025 14:48:38 EEST | Tiedote
Vaasan kauppatorin ja Hovioikeudenpuistikon uusi yleissuunnitelmaluonnos on nyt nähtävillä ja asukkaiden kommentoitavana.
Klemetsögatan tillfälligt avstängd vid Korsholmsesplanadens korsningsområde17.6.2025 12:36:31 EEST | Pressmeddelande
På grund av vattenledningsarbeten stängs Klemetsögatan av från trafik på avsnittet Korsholmsesplanaden–Timmermansgatan från och med 17.6. Körning till tomterna är tillåten från Timmermansgatan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme