Helsingin yliopistoon lähes 29 000 hakijaa – yhteisvalinta ja todistusvalinta uudistavat käytäntöjä

Hakijoita oli yhteensä 28 870 (2018: 28 780), joista kandiohjelmiin haki 27 532 henkilöä (2018: 27 741) ja maisteriohjelmiin 1 677 (2018: 1 325). Kevään 2019 yhteishaku päättyi 3. huhtikuuta.
Samaan aikaan päättyi hakuaika Helsingin yliopiston ensimmäiseen englanninkieliseen kandiohjelmaan, Bachelor's Programme in Scienceen. Osa hakijoista haki ohjelmaan jo joulu-tammikuussa, osa yhteishaun yhteydessä. Yhteensä hakijoita oli 144.
Kandiohjelmien hakijamäärä nousi muun muassa Svenska social- och kommunalhögskolanissa, psykologiassa, tietojenkäsittelytieteessä ja maataloustieteissä. Psykologiassa valintakoeyhteistyö laajeni useampaan yliopistoon, mikä lienee vaikuttanut hakijamäärään. Maisterihaun hakijamäärän kasvu johtuu erityisesti uudesta sosiaali- ja terveystutkimuksen ja johtamisen maisteriohjelmasta.
Avoimen väylän hakijamäärä kasvoi selvästi
Myös yhteishakuun kuulumattoman avoimen väylän hakuaika päättyi. Avoimen väylän kautta tuli 236 hakemusta, mikä tarkoittaa 62 prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna.
Kasvu oli pääosin tietojenkäsittelytieteen DEFA-hankkeen ansiota. DEFA-hankkeessa opiskelija voi täydentää omaa osaamistaan tietojenkäsittelytieteen alalla ja jopa päästä tietojenkäsittelytieteen kandiohjelman opiskelijaksi. Opiskelupaikan saaminen edellyttää vahvaa sitoutumista ja tiiviitä DEFA-opintoja vuoden ajan avoimen yliopiston opiskelijana.
– Tämä on ensimmäinen konkreettinen osoitus siitä, että kokeilu on onnistunut ja sitä kannattaa jatkaa. Suuri kiitos kuuluu ahkerille, motivoituneille opiskelijoille ja rohkeasti haasteeseen tarttuneille opettajille, hanketta johtava yliopistonlehtori Kjell Lemström sanoo.
Hakijamäärät ja aloituspaikat hakukohteittain on julkaistu yliopiston verkkosivuilla.
Tarkempia tilastoja muun muassa sukupuolijakaumasta, kielijakaumasta, ensikertalaisten ja ensisijaisten hakijoiden määrästä koostetaan hakukohdekohtaisesti ensi viikolla ja tiedot julkaistaan samalla verkkosivulla.
Hakijat hyötyvät yhteisestä soveltuvuuskokeesta
Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta on mukana pilotoimassa opettajankoulutusten yhteisvalintaa myös soveltuvuuskokeen osalta. Muut pilotissa mukana olevat ovat Itä-Suomen yliopisto ja Åbo Akademi.
– Pilottiyliopistot järjestävät yhtäaikaisesti täysin samanlaiset soveltuvuuskokeet, joiden arviointi vakioidaan tarkasti, kertoo varadekaani Anu Laine.
Hakijalle uudistus tarkoittaa sitä, että jos hän hakee esimerkiksi Helsingin yliopistoon, mutta pisteet eivät soveltuvuuskokeen jälkeen riitä sisäänpääsyyn, hän voi päästä joko Itä-Suomen yliopistoon tai Åbo Akademiin, jos pisteet näihin riittävät.
Aiemmin tämä ei ole ollut mahdollista, sillä tähän asti kaikki yliopistot ovat järjestäneet omat soveltuvuuskokeensa ja valinneet omat opiskelijansa. Vuonna 2020 soveltuvuuskoevaiheen yhteisvalinnan on tarkoitus laajentua kaikkiin Suomen yliopistoihin.
Todistusvalinta ensisijainen väylä yliopistoon vuodesta 2020 alkaen
Opetus- ja kulttuuriministeriö on linjannut, että todistusvalinta on pääasiallinen väylä korkeakoulutukseen vuoteen 2020 mennessä. Esimerkiksi oikeustieteen alalla todistusvalinnan kautta hyväksyttävien osuus tulee olemaan 40 prosenttia vuodesta 2020 alkaen. Fysikaalisissa tieteissä, kemiassa ja matemaattisissa tieteissä 97 prosenttia opiskelijoista valitaan todistusvalinnalla. Todistusvalinnalla hyväksyttävien opiskelijoiden osuudet ja pisteytystiedot löytyvät Opintopolku-palvelusta.
Yliopistoihin voi jatkossakin hakea muulla tavalla kuin suomalaisen tai kansainvälisen ylioppilastutkinnon perusteella. Helsingin yliopistossa on päätetty, että kandiohjelmissa tulee olla vähintään yksi muu hakutapa kuin todistusvalinta. Helsingin yliopistossa on monia kandiohjelmia, joihin on kova hakupaine ja suureen osaan kandiohjelmista voi tulevinakin vuosina hakea valintakokeella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sini Saarenheimo, hakijapalveluiden päällikkö, sini.saarenheimo@helsinki.fi, p. 050 448 0840
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Uusi työkalu auttaa tunnistamaan koiran epilepsiakohtauksen17.6.2025 14:07:14 EEST | Tiedote
Uusi, uraauurtava työkalu auttaa koiranomistajia tunnistamaan lemmikkinsä kohtaukset tarkemmin ja voi nostaa koirien epilepsian tutkimuksen, diagnostiikan ja hoidon uudelle tasolle.
Miksi elintapamuutosten ylläpitäminen on niin vaikeaa? Psykologiset tekijät selittävät paljon17.6.2025 12:55:18 EEST | Tiedote
Tutkimus osoittaa, että jo 10-vuotiailla lapsilla tunnesyöminen on yhteydessä epäterveelliseen ruokavalioon. Aikuisilla puolestaan stressi ja hallitsematon syöminen vaikeuttavat elintapamuutosten ylläpitämistä, kun taas syömisen tietoinen rajoittaminen näyttää tukevan painonhallintaa.
Tutkimus paljastaa haasteet inklusiivisten arvojen toteutumisessa perusopetuksessa16.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Oppimisen tuen uudistukseen lähdetään tilanteessa, jossa vastuu inkluusion tulkinnasta ja toteutuksesta uhkaa valua kunnille.
Saimaannorppa on Saimaatakin vanhempi12.6.2025 14:30:24 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus paljastaa, että saimaannorppa on evolutiivisesti selvästi eriytyneempi kuin aikaisemmin on tiedetty. Tutkijat ehdottavatkin, että alalajin sijasta saimaannorpan tulisi olla oma itsenäinen lajinsa.
Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen käytössä isoja maakohtaisia eroja12.6.2025 11:08:32 EEST | Tiedote
Suomessa täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen (CAM) käyttö laski yleisellä tasolla vuodesta 2014 vuoteen 2023. CAM-hoitojen käyttö on kokonaisuutena tarkastellen pysynyt suhteellisen vakaana viimeisenä vuosikymmenenä Euroopassa. CAM-hoitojen käytössä on kuitenkin jyrkkiä eroja maiden välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme