STARK Tampere Nekala avautuu uudistuneena - yhteyteen avataan myös alueen uusi jakelukeskus

”Uskomme alueen markkinaan, ja kehitämme siksi palvelujamme Tampereella parantamalla ja nopeuttamalla ammattiasiakkaan asiointia myymälässä ja noutopihalla, kertoo toimitusjohtaja Harri Päiväniemi. Jatkamme myös jakelukeskustoimintamallin laajentamista ja kehittämistä niin Tampereella, kuten muissakin kasvukeskuksissa. Jakelukeskusmallilla pystymme entistä paremmin palvelemaan meille tärkeitä asiakasryhmiä.”
Tampereen Nekalassa sijaitseva Stark on yhtiön suurin myymälä. Merkittävä muutos nähdään myymälän lisäksi noutopihalla.
”Tampereen Stark Nekalaa rakennetaan seudun rakennusliikkeiden ykkösostopaikaksi. Tampereella rakennetaan vilkkaasti ja lähdemme siitä, että rakentavan asiakkaan palvelut paranevat uudistuksen myötä; noutavan asiakkaan asiointiaika lyhenee ja noutopihan asiakaspalvelu vahvistuu. Kolmen hallin tilalla on nyt yksi halli ja ammattiasiakkaiden jakelu on jakelukeskuksen avulla erotettu noutopihasta” sanoo yksikönpäällikkö Janne Merikoski.
Hyviä tuloksia aiemmista konseptiuudistuksista – rakentajan tarpeet edellä
Nekalan remontissa otetaan mallia Helsingin Stark Suutarilan lippulaivamyymälästä, jonka täysremontin jälkeisiä avajaisia juhlittiin viime vuoden toukokuussa.
”Suutarilan yksikön palvelu on parantunut ja toiminta nopeutunut muutoksen jälkeen. Asiakkailta kerätty palaute puhuu puolestaan. Konsepti on käytännöllinen ja asiakkaan kannalta toimiva. Tätä samaa tavoittelemme myös Tampereella", Harri Päiväniemi toteaa. "Jatkamme verkoston kehittämistä ja investointeja myös muualla Suomessa, rakentaja-asiakkaan tarpeet vahvana kärkenä."
Uuden konseptin mukaisia pienempiä kehityshankkeita ja kevennettyjä myymäläkohtaisia parannuksia toteutetaan parhaillaan myös muualla Starkin verkostossa. Remontoidut myymälät avautuvat rakentamisen sesonkiin myös mm. Vantaan Martinlaaksossa sekä Seinäjoella, jossa on investoitu noutopihan parantamiseen ja myymälän laajentamiseen.
Lisätietoja:
Harri Päiväniemi, Stark Suomi Oy, puh.+358 40 643 1800
Janne Merikoski, STARK Tampere Nekala, puh +358 447 730 463
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Me Starkissa uskomme, että jokainen työmaa tekee meidät vahvemmaksi. Meitä yhdistää tavallista tukevampi intohimo rakentamiseen, innostus sekä vastuuntuntoinen suhtautuminen asiakkaidemme liiketoimintaan ja tarpeisiin. Päällimmäisenä meillä on halu auttaa asiakkaitamme löytämään heille sopivat tuotteet, palvelut ja ratkaisut. Rakennustarvikeyritys Stark on palvellut suomalaisia rakentajia jo vuodesta 1868. Olemme Suomen 100. suurin yritys. Starklaisia on noin 1000 ympäri Suomen ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme sekä verkkokauppa palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta www.stark-suomi.fi. Stark kuuluu Pohjoismaiseen STARK Group – konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy
Kysely: Mökillä ollaan uskaliaampia remontoijia – erityisesti kolme kohdetta korostuu3.6.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset ovat mökillä huomattavasti rohkeampia remontoijia kuin kotioloissa, kertoo Stark Suomen teettämä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 -kyselytutkimus. Tulosten mukaan mökkiläiset tekevät vapaa-ajan asunnollaan itse usein remontteja, joihin kotona palkataan ammattilainen. Tutkimuksen mukaan tämän kevään kolme yleisintä remonttikohdetta mökillä ovat sauna, terassi ja laituri. Remonttitarpeita selvitettiin tuhannelta 18–75-vuotiaalta suomalaiselta.
Rakentamisessa akkukäyttöiset työkalut valtaavat työmaita – kohti johdotonta tulevaisuutta28.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Akkukäyttöisten laitteiden buumi on ollut menossa jo jonkin aikaa, ja akkutekniikka kehittyy vauhdilla. Kun akunkesto paranee ja koneiden tehot lisääntyvät, ne houkuttelevat rakentamisessa ja remontoinnissa myös ammattilaisia. Vähäinen huoltotarve ja pienempi melusaaste miellyttävät sekä rakennusalan ammattilaisia että kuluttajia.
Kysely paljasti: tässä on suomalaisten suurin remonttipelko – ammattilainen kertoo, miten rahat saa riittämään15.5.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset pelkäävät eri asioita itse tehdyissä remonteissa kuin ammattilaisilla teetetyissä remonteissa selviää Starkin Suomen teettämästä tutkimuksesta. Starkin teettämään Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 –tutkimukseen vastasi yli tuhat 18–75 -vuotiasta suomalaista.
Rakentamisen piristyminen näkyy jo Rovaniemellä ja Lapissa2.5.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Rakentamisen sukellus on ollut poikkeuksellisen syvä ja pitkäkestoinen, mutta Rovaniemellä ja Lapissa piristymisen merkkejä näkyy jo. Rakentamislain tuoma muutos on vauhdittamassa alaa, mikä näkyy rakennustarvikekaupassa, ja Lapin matkailuinvestoinnit tukevat rakentamisen nousua ja paikallisten rakennusalan yrittäjien ja ammattilaisten työtilannetta.
Rakentamisen piristyminen näkyy jo Vaasassa2.5.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Rakentamisen sukellus on ollut poikkeuksellisen syvä ja pitkäkestoinen, mutta Vaasassa piristymisen merkkejä näkyy jo. Rakentamislain tuoma muutos on vauhdittamassa alaa ja näkyy rakennustarvikekaupassa. Vaasassa isot hankkeet tukevat alan nousua matalasuhdanteesta ja rakennusyritysten sekä -ammattilaisten työtilannetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme