Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää valtion ja kuntien vahvaa kumppanuutta

Jaa
Kuntaliitto on täydentänyt ilmastopoliittisia hallitusohjelmatavoitteitaan. Kuntaliiton mukaan kuntien toimintaedellytyksiä ilmastonmuutoksen hillinnässä ja kiertotalouden edistämisessä on vahvistettava. Kunnilla täytyy olla mahdollisuuksia osallistua tavoitteita koskevaan päätöksentekoon ja resursseja on kohdistettava kuntien ilmasto- ja kiertotaloustyön tukemiseen.

-Kuntien keskeinen asema ilmastotavoitteiden toteuttamisessa on tunnistettu. Yli puolet suomalaisista asuu kunnassa, jossa tehdään tavoitteellista ilmastotyötä ja yli neljännes kunnassa, joka tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Kunnat tarvitsevat tavoitteidensa toteuttamiseen kuntalaisten ja alueen yritysten lisäksi valtion vahvaa panostusta, sanoo ympäristöpäällikkö Miira Riipinen.

Kuntien ilmastotyöhön liittyviin investointi- ja rahoitustarpeisiin on kehitettävä kansallisia ratkaisuja ja pysyviä tukijärjestelmiä. Hankepainotteisesta kehittämistyöstä tulee siirtyä jatkuvampaan työhön.

Maankäytön, rakentamisen ja liikkumisen kehittämisellä ilmastotavoitteisiin

Tuloksellinen ilmastotyö ja tiukentuvat tavoitteet edellyttävät yhteistyötä kuntien ja valtion kesken. Maakäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamiseksi valtion ja kaupunkiseutujen MAL-sopimuksia on kehitettävä vahvemmaksi ilmastonäkökulmat yhdistäväksi yhteistyön välineeksi. Valtion on oltava valmis laajentamaan sopimuksellista yhteistyötä myös uusille kaupunkiseuduille. Myös uudet avaukset kuntien ja valtion sopimukselliseen ilmastoyhteistyöhön ovat tervetulleita.

-Kunnat tekevät ilmastotyötä omista lähtökohdistaan, ja erilaiset kunnat tarvitsevat erilaista tukea. Valtion ja kuntien kumppanuusmallilla saadaan parhaimmillaan aikaan aina kyseiselle seudulle parhaiten sopivia ratkaisuja. Kunta-alan energiatehokkuussopimus on hyvä esimerkki tällaisesta valtion ja kuntien välisestä ”green-dealista”, jolla toimeenpannaan EU-säätelyä.

Maankäyttö ja rakentaminen vaikuttavat kykyymme hillitä ilmastonmuutosta ja sopeutua siihen. On tärkeää, että kunnilla säilytetään toimivalta, tarvittavat työkalut ja resurssit maankäytön suunnittelusta rakentamiseen ja ylläpitoon. Kuntien kaavamonopoli on ehdoton edellytys globaaleihin haasteisiin sekä ilmasto- ja ympäristötavoitteisiin vastaamiseen. Kestävä liikkuminen kaupunkiseuduilla edellyttää valtion panostusta joukko-, raide- ja kevyeeseen liikenteeseen ja harvaan asutuissa kunnissa erilaisten liikkumistarpeiden yhdistämistä.

Sopeutumisen ja varautumisen vastuut jaettava

Ilmastonmuutos on kuntien toiminnalle riski, jonka mahdolliset vaikutukset on huomioitava päätöksenteossa sekä toiminnan ja talouden suunnittelussa. Sopeutuminen ja varautuminen muuttuvaan ympäristöön edellyttää ilmastovaikutusten huomioimista jokaisella toimialalla.

-Ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyviin käytännön toimiin ei tällä hetkellä ole selkeää vastuunjakoa, rahoitusta eikä omistajaa, mikä estää ja hidastaa sopeutumis- ja varautumistoimien etenemistä. Sopeutumisen toimenpiteille on järjestettävä nykyistä vahvempi kansallinen koordinaatio ja rahoitus. Kansallisesta ja alueellisista riskinarvioinneista on siirryttävä paikallisen riskinarvioinnin tukemiseen, kertoo Riipinen.

Lisätietoja: Miira Riipinen, ympäristöpäällikkö, p. 040 824 4401, Pauliina Jalonen, asiantuntija, p. 050 501 8602

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye