Villa Secret Spot

Nouseva trendi: Työpaikan etätyöviikko auringon alla

Jaa
Kimppaetätyö kiinnostaa, sillä uusille työtavoille on selvästikin sosiaalista tilausta. Yksin yhdessä on "päivän sana", kun puhutaan uusista työmenetelmistä. Jos siihen vielä yhdistää tyylikkäät lomailulliset puitteet, niin työn määritelmä saa uusia ulottuvuuksia.

Etätyö on lavea käsite. Kun käsite lanseerattiin kansalle kuviteltiin, että peräkylän pirkot ja pekat työllistyvät uuden työtavan myötä. Toisin kävi. Helsingin kantakaupungin hyväosaiset innostuivat etäännyttämään itsensä muutamaksi paiväksi viikosta luovan työpaikan hektisestä miljööstä parin korttelin päähän. Hipsterit etsivät työrauhaa kodin rauhasta ja tykästyivät etätyömalliin, mitä he soveltavat luovasti. Kahvilat, kirjastot ja puiston penkit täyttyivät läppäriinsä tuijottelevasta luovasta luokasta. Entiseltä nimeltään jupeista, joka tulee sanoista Young Urban Professional. Muinainen sana on hyvin kuvaava, mutta sittemmin jupeista on sukeutunut hipstereitä. 

Tarpeeksi kauas

Ihminen on sosiaalinen eläin. Halutaan omaa rauhaa, mutta kuitenkin on tärkeää kuulua ryhmään. Etätyötyötä tekevät haluavat live-kontakteja kaltaisiinsa. Yhteisöllisyys on uusi trendi, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Hippiajan kimppaelämä kaikilla mausteilla on todellakin taakse jäänyttä elämää. Yhteisöllisyyteen silloin liitettiin liiankin boheemit puitteet.

Co working -tilojen suosio kasvaa päivä päivältä. Mikroyritykset ovat co working -tilojen heavyuseretia. Ilmiö kertoo ihmisen kaipuusta toisen luon myös työn puitteissa.

Jotta vaativa työ ottaa onnistuakseen, sille pitää varata aikaa ja hyvät puitteet. Auttaa kun lähdetään pois tutusta ympäristöstä tarpeeksi kauas, jossa arjen elämä ei häiritse. Tuotospanossuhde on parhaimmillaan luovassa ympäristössä, jossa aivotyön voi yhdistää liikunnallisiin aktiviteetteihin. Siksi vaikkapa tiimin ulkomaille etätöihin lähtö on hyvä vaihtoehto.

Aktiviteetit stimuloivat

Yrittäjä Markus Saano on huomannut tämän ilmiön. Siksi hän eräällä surffausmatkallaan Areia Brancassa Silver Coastilla Portugalissa ryhtyi katselemaan taloja sillä silmällä, josko ostaisi talon, jossa suurempikin porukka voi tehdä etätöitä rauhallisessa ja stimuloivassa ympäristössä. Vieläpä sellaisessa, jossa aktiviteettejä on runsaasti. Kaupat syntyivät pikavauhtia. Talo ristittiin Villa Secret Spotiksi. 

- Täällä ei ole samanlaisia sosiaalisia rasitteita kuin Espanjan Aurinkorannikolla. Ei ole rikollisuutta, eikä sosiaalisia ongelmia. Elämä Silver Coastilla, kuten paikkaa kutsutaan, on varsin tyylikästä ja leppoisaa. Paikallisilla on tapana jättää ovetkin auki. Se kertoo turvallisuudesta, selvittää Saano.

- Jos haluaa elämää ja säpinää, niin Lissabon on vain vajaan tunnin ajomatkan päässä.
Siis etätyöviikkoon voi yhdistää kaupunkiloman ja työnteon rantamaisemissa. Ravintoloita ja illanviettomahdollisuuksia löytyy alle kilometrin Praia Da Areia Brancan rannalta, joka näkyy talolle. Kolmen kilometrin päässä on kylä nimeltään Lourinha, jossa on lisää hyviä ravintoloita ja kauppoja. 

Saano äityy kehumaan Villa Secret Spotin miljöötä.
- Portugalilainen vanha maaseutu avautuu miltei oven takaa. Talo sijaitsee korkealla kukkulalla, josta on 360 asteen esteettömät näkymät merelle ja ympäristön laaksoihin. Villasta lähtee upea reitti rannalle.

Villan lähellä on hyvin monipuoliset liikuntamahdollisuudet.
- Jos lenkkeily kiinnostaa sikäläisessä metsässä, niin luonnonsuojelualue on aivan vieressä. Pyöräilyynkin on mahtavat puitteet kuten myös valokuvaukseen. Lähistöllä on upeita kallioleikkauksia. Silver Coast on varsinainen surffareiden paratiisi. Lähin Golf-kenttä on Prai D´El Ray, joka kiertää rantaviivaa. Laadukkaan kentän lisäksi on tarjolla hulppeat maisemat.

Hän lisää, että työ voi olla hauskaa ja tehokasta samanaikaisesti, kunhan puitteet ovat kunnossa. Lopuksi Saano muistuttaa, että uudet työtavat ovat tervetulleita, mutta ne vaativat arvoisensa puitteet.

______________kainalo 1______________________________________________

Jotta etätyö onnistuu Villa Secret Spotissa, siellä on...

- Nopea valokuituyhteys useammalla tukiasemalla, jolloin isompikin tiimi pystyy työskentelemään samaan aikaan missä tahansa talon alueella. 

- Skanneri-tulostin langattomassa verkossa on tärkeä apuväline yhteyksien pidossa asiakkaisiin. Esimerkiksi etätöitä tekevä tilitoimistotiimi tarvitsee sitä.

- Lähikauppa on Areia Brancassa vain 750 metrin päässä.

_____________kainalo 2_______________________________________________

Ennen tai jälkeen 

Jos haluaa hyödyntää matkan jälkeen Villa Secret Spotissa saavutettua työmoodia, niin beach-tunnelman voi elvyttää Secret Spotissa aivan Helsingin ytimessä Etu-Töölössä. Surf- ja rantaelämähenkinen paikka vie ajatukset hujauksessa toisiin maisemiin. 

Tai jos haluaa etukäteen fiilistellä tulevaa työlomaa Portugalin Villa Secret Spotissa, niin voi pitää vaikka kokouksen Helsingin Secret Spotin surf- ja beach-henkisissä tiloissa.

Koska puitteet ovat rennot, voi kokoukseen yhdistää epäpönötysmäisiä piirteitä, kuten vaikkapa flipperin peluun tai riippukeinussa loikoilun. On tutkittua, että rentoutuminen lisää luovuutta. 

Tutustu Secret Spot Helsinki

Facebook 

________________________________________________________________________

Lisätietoja Villa Secret Spot Portugalista:

Video 

www.villasecretspot.com

Markus Saano

puh: 040-7000684 

s-posti 

info@villasecretspot.com

Kuvat

Videon kuvateksti:

Villa Secret Sporttia vuokrataan myös yksityiskäyttöön kuten golf, surf tai muille porukoille. Tilaa riittää 280 neliötä kolmessa kerroksessa. Talossa on useita terasseja ja oma uima-allas. Makuupaikkoja on 8-10. Hinnoittelu on per viikko sesongin mukaan. 

Työpöytä:

Kaikki toimisto- ja av-laitteet kuuluvat Villa Secret Spotin varustukseen.

Markus Saano:

Talon isäntä Markus Saano on intohimoinen surffari.

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Villa Secret Spot
Villa Secret Spot
Arkadiankatu 8 4
00100 Helsinki

040-7000684https://villasecretspot.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye